Apple on julkistanut pitävänsä WWDC 2022 -tapahtumansa tänä vuonna 6.–10. kesäkuuta. Viime vuosista tuttuun tapaan tapahtuma järjestetään pääosin virtuaalisena, mutta mukaan on kuitenkin tänä vuonna pitkästä aikaa tarkoitus kutsua myös pieni määrä osallistujia paikan päälle.

Apple on aloittanut kutsujen lähettämisen yhden päivän erikoistapahtumaan WWDC:n aloitukseen 6. kesäkuuta. Tapahtuman osallistujat pääsevät paikan päälle Apple Parkiin. Kutsuja oli mahdollista pyytää Applelta toukokuun 9.–11. päivä ja Applen mukaan kutsujen saajat valikoitiin satunnaisen valintaprosessin kautta.

Applen odotetaan julkistavan WWDC 2022 -messuillaan tuttuun tapaan uusimmat käyttöjärjestelmänsä eli iOS 16, iPadOS 16, WatchOS 9, tvOS 16 ja uusin versio MacOS:stä. Tapahtuma on hyvin vahvasti ohjelmistopainotteinen, mutta huhuissa on pyörinyt myös mahdollisuus siitä, että Apple tulisi puhumaan tulevasta M2-järjestelmäpiiristä. Uutuuspiirin julkaisun ei kuitenkaan odoteta tapahtuvan vielä.

Lähteet: Apple, Engadget