Uutisoimme toukokuussa Corsairin suunnittelevan Endor AG:n ja sen myötä Fanatecin ostamista. Osana sopimusta Corsairin piti hoitaa Endor AG:n velat, mutta matkalla tapahtui jotain, jonka vuoksi rahahanat katkesivat ja Endor AG ilmoitti elokuun alussa hakeutuvansa konkurssiin.
Nyt Corsair on ilmoittanut päässeensä sopimukseen Endor AG:n kanssa pelkästään sen Fanatec Sim Racing -tuotelinjan ostosta. Kauppaan kuuluu itse tuotelinjaston lisäksi itse tietotaito eli Fanatecin henkilökunta. Yhtiön päämaja tulee pysymään Landshutissa jatkossakin ja se saa keskittyä osaamiseensa eli simulaattorituotteiden kehitykseen.
Corsairin mukaan se aikoo panostaa brändiin vahvasti ja ensi töiksi tavoitteena on parantaa niiden saatavuutta maailmanlaajuisesti yhtiön laajan jakeluverkon avulla. Kauppojen odotetaan pääsevän maaliin ns. välittömästi, mutta vaatii oletettavasti vielä joidenkin viranomaisten hyväksynnän, ellei niitä ole hankittu kaikessa hiljaisuudessa kulisseissa.
Lähde: Lehdistötiedote (sähköposti)
Kommentoi uutista tai artikkelia foorumilla (Kommentointi sivuston puolella toistakseksi pois käytöstä)
Lähetä palautetta / raportoi kirjoitusvirheestä