Pelituolit ovat jo arkipäivää, mutta aina silloin tällöin esiin putkahtaa massasta poikkeavia ratkaisuja. Niin myös tällä kertaa Japanissa, jossa Gloture on julkaissut enemmänkin taisteluasemaksi luokiteltavan Gee Scorpion -pelituolin.
Gloture Gee Scorpionissa on haettu inspiraatiota nimensä mukaisesti skorpionista, mikä näkyy esimerkiksi häntämäisenä koko tuolin yli kaartuvana motorisoituna näyttötelineenä. Näyttötelineeseen voidaan asentaa yksi maksimissaan 49-tuumainen tai kolme maksimissaan 29-tuumaista näyttöä, jotka painavat yhteensä 24 kilogrammaa tai alle. Skorpionimuotoilu jatkuu hännän lisäksi läpi tuolin esimerkiksi saksia muistuttavine käsinojineen ja tyyliteltyine jalkoineen.
Myös taisteluaseman tekonahkainen istuinosa on motorisoitu ja se on mahdollista kallistaa jopa 160 asteen kulmaan liki makaavan asennon saavuttamiseksi. Skorpionin piikin korvaavat näytöt voidaan luonnollisesti asettaa sopivaan asentoon myös makuukäyttöä ajatellen. Näppäimistö ja hiiri sopivat käsinojien jatkeena toimivalle pöydälle, jonka asento säätyy kallistuvan istuimen mukana pysyen koko ajan suorassa.
Jokaisen NODia komentavan nojatuolikenraalin toivelahja on hinnoiteltu Japanissa verottomana noin 4660 euroon, mutta sitä tuskin tullaan näkemään täkäläisillä markkinoilla.
Kommentoi uutista tai artikkelia foorumilla (Kommentointi sivuston puolella toistakseksi pois käytöstä)
Lähetä palautetta / raportoi kirjoitusvirheestä