
Google on paljastanut juuri New Yorkissa järjestämässään Eclipse 2017 -tapahtumassa uuden Android O -käyttöjärjestelmäversionsa koodinimen. Uusi Android 8.0 -versio tullaan tuntemaan nimellä Oreo. Uuden Android-version kehutaan olevan älykkäämpi, nopeampi, tehokkaampi ja makeampi kuin edeltäjänsä.
Oreo viittaa maailman suosituimmaksi mainostettuun Yhdysvaltalaiseen keksimerkkiin, jonka National Biscuit Company kehitti vuonna 1912. Oreo on järjestyksessään toinen Android-koodinimi, joka on nimetty markkinoilta löytyvän kuluttajatuotteen mukaan. Ensimmäinen on Kitkat-suklaapatukan mukaan nimetty Android 4.4.
Uuden Android 8.0 Oreon kehutaan käynnistyvän jopa kaksi kertaa nopeammin kuin edellinen Android-versio. Taustalla käyttöjärjestelmä osaa hallita vähemmän käytettävien sovellusten toimintaa aiempaa tehokkaammin pitäen käyttöjärjestelmän nopeampana. Käyttäjän luvalla autofill-toiminto muistaa salasanat myös sovelluksissa helpottaen ja nopeuttaen kirjautumista.
PiP-ominaisuus mahdollistaa sovellusikkunan pienentämisen kelluvaksi toisen sovellusnäkymän päälle. Uudet Notification Dots -ilmoitukset mahdollistavat ilmoitusten katsomisen ja poistamisen suoraan sovelluskuvakkeesta käsin. Viestintää varten Oreo tukee yli 60 uutta emoji-kuvaketta. Muita uusia ominaisuuksia ovat mm. navigointipalkkiin lisättävät apupainikkeet, kategorisoitavat ilmoitukset, ulkomuodoltaan adaptiiviset kuvakkeet, sisäänrakennettu Google Play Protect -tietoturva ja Android Instant Apps -tuki.
Android 8.0 Oreo -päivitys on luvassa sitä tukeviin Nexus- ja Pixel-laitteisiin lähiaikoina. Myös Android Beta -ohjelmaan osallistuneet saavat luonnollisesti päivityksen laitteisiinsa. Googlen mukaan vuoden loppuun mennessä Oreota käyttäviä tai sen päivityksenä saavia laitteita tulee löytymään ainakin Essentialin, General Mobilen, HMD Globalin, Huawein, HTC:n, Kyoceran, LG:n, Motorolan, Samsungin, Sharpin ja Sonyn valikoimista.
io-tech tutustuu Android 8.0 Oreon uusiin ominaisuuksiin tarkemmin omassa artikkelissaan, kunhan päivitys tulee saataville toimituksesta löytyvälle Nexus 6P -puhelimelle.
Lähde: Google Blog, Android
Video ei ole käytettävissä.
Ainakaan mun Nexuksessa ei toimi PiP. Eikä löydy asetuksista. Eli Nexus sai tässä päivityksessä uuden värin ilmoituspaneeliin ja uudelleenjärjestellyt asetukset.
Jotenkin arvasin nimen kun ei paljon ollut vaihtoehtoja O kirjaimelle.
Kysehän ei ole nimeämisestä, vaan kuka maksaa siitä eniten.
Listaa ei irtoa mutta All About Android podcastissa heiteltiin useita eri O -kirjaimella alkavia herkkuja ja oltiin varmoja ettei uutta versiota enää nimetä kaupallisen tuotemerkin mukaan. Nimi olisi varmasti Omar jos Nokia olisi aikanaan lähtenyt Googlen kelkkaan… Ihan mielenkiinnosta olisi kiva tietää millaisen diilin Google teki aikanaan Nestlen ja nyt tuon keksifirman kanssa.
Aika kaukaa haettuja olivat ehdotukset:
What will Android O be called?
Liittykää toimituksen Nexuksella beta-ohjelmaan, niin saatte lopullisen version saman tien.
Toimituksen Nexus 6P on mukana beeta-ohjelmassa. Itse vaan satun istumaan parhaillaan koneessa matkalla New Yorkiin 😀
Kyllähän niiden softien pitää päivittyä että tukevat noita uusia API-rajapintoja, joten eiköhän se PiP tule niihin sovelluksiin joissa sille on oikeasti käyttöä.
Itse ainakin oletin, että YouTube ja Google Photos olisi tuon tuen jo saanut, kun videolla niitä näin esiteltävän.
Ei sillä, että olisi tarpeellinen ominaisuus. Minun puolestani stock Android saisi pysyä yksinkertaisena ja kevyenä.
Ainakin Galaxy S8:ssa saa YouTuben PiP-tilaan (Samsungilla kun tämä toiminto jo Nougatissa).
Joo, sai jo Note 3:ssa, saiko jopa S3:ssa. Itse vaan alunperin ihmettelin sitä, että tätä uutta ominaisuutta ei Nexukseen ilmeisesti tuotu.
En muista S4:ssä ja S6:ssa tuota toimintoa. Jaetun ruudun tila kyllä ollut Note 3:sta lähtien.
Tuo vaatii (ilmeisesti) Youtuben osalta että sulla on joko Youtube Red tilaus tai Play Music tilaus käytössä.
The inevitable asterisk: Android Oreo's picture-in-picture mode will work only in areas where an app's developer explicitly decides to support it. For now, it's available in a relatively small number of titles — apps like YouTube (with an active Play Music/YouTube Red subscription), Google Play Movies and Netflix as well as Chrome (when you're playing a video from a web page in a full-screen view) and WhatsApp (when you're engaged in a video call).
Google Maps has picture-in-picture support available for navigation, meanwhile, though it only works in the beta version of the app as of this writing. And Google Duo supports the feature, too,
Okei, Play Music on, mutta eihän toi YouTube Red vielä Suomessa ole. No, hyvä sentään, etteivät jättäneet ominaisuuksia pois Nexuksilta.
Aika rölläys Googlelta että Androidin oma näkemys tuosta vaatii Redin mutta Samsungeissa toimii ilman.