Intelin varoitukset eivät suoranaisesti sisällä mitään uutta tietoa, vaan komponenttien ylikellottaminen on aina ennenkin ollut käyttäjän omalla vastuulla ja korkeammat lämpötilat ja jännitteet ovat aina olleet mahdollisia riskitekijöitä niiden eliniälle.

Uutisoimme viime viikolla Roman ’der8auer’ Hartungin havainneen, että Intelin tuoreiden 12. sukupolven kerroinlukittujen Core-prosessorien ylikellottaminen on mahdollista valikoiduilla emolevyillä BCLK-taajuutta muuttamalla. Nyt Intel on antanut asian tiimoilta virallisen lausunnon.

Intel kommentoi asiaa Tom’s Hardwarelle kertoen, ettei 12. sukupolven kerroinlukittuja prosessoreita ole suunniteltu ylikellottamista silmällä pitäen. Intel painottaa, ettei takuu kata prosessoriin tulleita ongelmia, mikäli prosessoria on ajettu ohi sen vakioasetusten. Yritys myös varoittaa, että kellotaajuuden tai prosessorille syötettävien volttien muuttaminen voi aiheuttaa epävakautta ja vaurioittaa tietokonetta lyhentäen komponenttien elinikää.

Käytännössä Intelin lausunto ei siis sisällä mitään uutta alaa ennestään seuranneille, vaan yritys jatkaa vanhalla totutulla linjallaan, sillä samat varoitukset ovat koskeneet myös aiempia prosessorisukupolvia vuosikausien ajan.

Prosessorien ylikellottaminen on myös kerroinlukitsemattomilla K-prosessoreilla takuuehtojen mukaan kyseenalaista ja samat varoitukset tuotteen eliniän suhteen ovat Intelillä aivan yleisesti takuuehdoissa. Myös AMD määrittelee takuuehdoissaan, ettei takuu kata ylikellottamisen seurauksena syntyneitä ongelmia. Mikäli kellottamalla oman prosessorin onnistuu rikkomaan, onkin vastuu kuluttajalla itsellään.

Prosessorin suunnitellusta kellotuskyvykkyydestä huolimatta kellottaminen ja prosessorin jännitteiden muuttaminen voi niin ikään pahimmillaan vaurioittaa prosessoria tai lyhyentää sen elinikää. Ylikellottamisessa on kuitenkin pohjimmiltaan kyse ostetun raudan rajojen selvittämisestä ja vastuussa tästä tekemisestä on aina kellottaja itse, vaikka se prosessorivalmistajien puolesta onkin tietyissä prosessorimalleissa virallisesti mahdollistettu.

Lähde: Tom’s Hardware

This site uses XenWord.
;