
Suomen suurin ja suosituin tietotekniikkasivusto io-tech on kehittänyt vuoden ajan kaikessa hiljaisuudessa uutta digitaalista eMarkka-virtuaalivaluuttaa alan asiantuntijoiden kanssa. Uuden suomalaisten oman virtuaalivaluutan tunnus on eMk ja se jakautuu sadaksi ePenniksi (ep).
eMarkkojen määrä on rajattu 100 miljoonaan, joka on noin viisinkertainen Bitcoiniin verrattuna ja vastaa suurin piirtein Ethereumin kokonaismäärää. eMarkka on arvotettu julkaisun yhteydessä vastaamaan alkuperäistä euron ja markan suhdetta vuodelta 2002 eli 1 eurolla saa 5,95 eMarkkaa.
Projektin ensimmäinen vaihe on ICO eli Initial Coin Offering, jossa joukkorahoituksena piensijoittajille tarjotaan mahdollisuus hankkia 20 % eMarkoista tokeneina, jotka voi myöhemmin vaihtaa eMarkoiksi, kunhan rahoitustavoite eli miljoona euroa on täyttynyt ja projekti käynnistyy virallisesti. Joukkorahoituskampanjaan osallistumiseksi on oltava Suomen kansalainen, mutta myöhemmässä vaiheessa valuutta avataan myös kansainväliseen jakeluun.
eMarkka käyttää lohkoketjutekniikkaa (blockchain), joka sisältää kaikki koskaan tapahtuneet siirrot (transaction). Lohkoketju on myös julkinen kirjanpitotietokanta ja sen ansiosta valuutan väärentäminen on mahdotonta.
Siinä missä Bitcoin ja Ethereum kuluttavat valtavia määriä sähköjä louhintaan. eMarkkaa louhitaan nerokkaasti käyttäjien päätelaitteilla nettisivuja selatessa eli tietokoneella tai mobiililaitteella. Uusi eMarkka-lohko julkaistaan 10 sekunnin välein louhittavaksi ja nettisivujen ylläpitäjät voivat asentaa sivustoilleen eMarkka-skriptin, jonka jälkeen sivuston vierailijat louhivat valuuttaa huomaamatta selatessaan sivustoa. Alustavien simulaatioiden mukaan ahkera netin käyttäjä voi tienata helposti 10 euroa päivässä selaamalla eMarkka-yhteensopivia sivustoja ja ylläpitäjä voi yltää satojen tai tuhansien eurojen päivätienesteihin.
eMarkkojen säilitys ja siirtäminen tapahtuu virtuaalissa lompakossa, joka on nimeltään ”Kukkaro” ja hallintasovellus tulee ladattavaksi Windowsille, iOS:lle ja Androidille. Sähköisen lompakon kylkeen käyttäjät voivat hankkia erillistä maksua vastaan myös pankki- ja luottokorttia muistuttavan maksukortin.
eMarkkaa pystyy kortin kanssa käyttämän alusta alkaen maksuvälineenä kaikissa kaupoissa sillä maksusopimukset on tehty kaikkien suomalaisten pankkien ja maksuvälittäjien kanssa. Myös Apple Pay ja Google Pay ovat tuettuna Kukkaro-sovelluksen kautta. Suomen Pankki on jo ehtinyt hyväksyä eMarkan Suomen viralliseksi virtuaalivaluutaksi. Alustavien suorituskykytestien mukaan eMarkka-teknologian siirtonopeus päihittää selvästi Bitcoinin ja on jopa Rippleä nopeampi eli transaktiot tapahtuvat millisekunneissa.
Ensimmäisenä eMarkkaa tullaan pilotoimaan io-techin TechBBS-keskustelufoorumilla ja uudella valuutalla voi ostaa foorumin tukijäsenyyksiä ja kauppa-alueella käyttäjät voivat tehdä keskenään kauppaa Kukkaro-sovelluksella.
”io-tech.fi kerää kuukausittain noin 250 000 suomalaista tekniikasta kiinnostunutta lukijaa ja sivulatauksia kertyy noin 7-8 miljoonaa. Tehokäyttäjien tietokoneissa ja lippulaivaälypuhelimissa on niin valtava potentiaalinen laskentateho, että vihdoin keksimme sille merkityksellistä käyttöä”, kommentoi io-techin toinen perustaja ja tulevan eMarkka Oy:n toimitusjohtaja Sampsa Kurri.
Tarkemmista yksityiskohdista ja tulevasta eMarkan ICO:sta tullaan uutisoimaan io-techissä lähipäivinä tarkemmin, joten pysykää kanavalla.
PÄIVITYS: Kyseessä oli aprillipila 🙂
Nyt heti Marco DeWitiin yhteys niin saavutatte e-markan ja kansanmarkan kanssa synergiaetuja 🙂
Kiitos kaikille kiinnostuneille, yksityisviesteillä tuli niin valtavasti yhteydenottoja että miljoonan euron joukkorahoitustavoite täyttyy ja projekti etenee. Kerromme aiheesta lisää viimeistään 1.4.2019.
katso liitettä 90518
Voiko wanhat markat ja pennit muuttaa suoraan emarkoiksi jos tuon ne Sampsa sulle?
Kiinalaisen twitter-tilin toimesta on juuri vuodettu ennakkotiedot ja -kuvat myöhemmin liikkeelle laskettavista eMarkka-seteleistä.
Alustavien tietojen mukaan setelien kääntöpuolen kuva-aiheena on 1000 eMk setelissä Celeron 300A, viidensadan eMarkan seteliin on kuvattu Nokia 3310 ja sadan eMarkan setelin taustalta löytyy puolestaan 3dfx:n logo.
Mites… onko ennakkotietoja antaa minkälaista kone kapasiteettia tarvii että sivut pyörii jouhevasti? Riittääkö perus neliydin/titan x combo?
Saako plussaa tai s- bonus pisteitä:rofl:
Valitettavasti nykyään ei kyllä mikään pysy salassa 🙁
Tämä oli kyllä aivan loistava setti! Pakko kehasta sitä miten asia oli puettu sopivasti teknologiaa, kansantajuisuutta ja vakavuutta, mutta ei niin että se paljastuisi heti ihan mambo jamboksi.
Tämän luki oikeasti ihan mielellään ilman että ketutti siihen uhrattu minuutti. Yleensä nämä vedetään aina joko täysin överiksi, tai sitten lopussa huudellaan että vain 1.4 jada jada. Sai hymyn huulille ja silloin oli oikein onnistunut tuotos.
Tämä oli kyllä aivan loistava setti! Pakko kehasta sitä miten asia oli puettu sopivasti teknologiaa, kansantajuisuutta ja vakavuutta, mutta ei niin että se paljastuisi heti ihan mambo jamboksi.
Tämän luki oikeasti ihan mielellään ilman että ketutti siihen uhrattu minuutti. Yleensä nämä vedetään aina joko täysin överiksi, tai sitten lopussa huudellaan että vain 1.4 jada jada. Sai hymyn huulille ja silloin oli oikein onnistunut tuotos.
Olis ollut parempi jos se olisi ollut suoraan ePenni eli elekroninen EP valuutta kaikille …
Saisiko mistä VIC20:lle kasetilla tuon mainausohjelman? Vicillähän rakentaa hetkessä vaikka Rooman, joten se varmaankin mainaisi ihan uskomattomalla nopeudella.. Tai ehkä sen voisi julkaista papaperipainoksena, sellaisen basic version, niin voisi naputella sen sitten VIC:kiin.
Olisikin ideaa ensi vuoden aprillipilaan, missä julkaistaan itse naputeltava ohjelmisto ja kun on saanut sen ajettua, niin paljastuu itse aprillipila.
Ei tullut kyllä yhtään mieleen, että olisi ollut aprillipila.
Sampsasta ja kumppaneista ei ikinä tiedä vaikka tää olisikin totta 😀
Ei ole enään aprillipila.
eMarkka – Markka takaisin – virtuaalisesti
Uh, miten sen saa louhimaan GPU:lla?
syön kyrpäni jos eMarkka ei ole miljoonan arvoinen vuoteen 2020 mennessä
Voiko noita ostaa €uroilla? Monta maksaa yks emarkka?
Tuskin ainakaan mistään välityspalvelusta.
Onko tämä todellista..?
Juttu julkaistu 1.4.. :vihellys:
Mutta kun.. eMarkka – Markka takaisin – virtuaalisesti
Joka tapauksessa jätän väliin.. 🙂
Laitoin e-markat louhintaan testimielessä että miten tälläinen louhinta oikein toimii :sweatsmile: 100 markkaa vissiin löytyy multa nyt
katso liitettä 172498
io-techin uutinen on APRILLIPILA eikä sillä ole mitään tekemistä linkin takaisen eMarkan kanssa.
Eiku älä.. 😉