Uusi suomalainen virtuaalivaluutta eMarkka tulee korvaamaan nykyisen eurovaluutan maksuvälineenä lähivuosien aikana.

Suomen suurin ja suosituin tietotekniikkasivusto io-tech on kehittänyt vuoden ajan kaikessa hiljaisuudessa uutta digitaalista eMarkka-virtuaalivaluuttaa alan asiantuntijoiden kanssa. Uuden suomalaisten oman virtuaalivaluutan tunnus on eMk ja se jakautuu sadaksi ePenniksi (ep).

eMarkkojen määrä on rajattu 100 miljoonaan, joka on noin viisinkertainen Bitcoiniin verrattuna ja vastaa suurin piirtein Ethereumin kokonaismäärää. eMarkka on arvotettu julkaisun yhteydessä vastaamaan alkuperäistä euron ja markan suhdetta vuodelta 2002 eli 1 eurolla saa 5,95 eMarkkaa.

Projektin ensimmäinen vaihe on ICO eli Initial Coin Offering, jossa joukkorahoituksena piensijoittajille tarjotaan mahdollisuus hankkia 20 % eMarkoista tokeneina, jotka voi myöhemmin vaihtaa eMarkoiksi, kunhan rahoitustavoite eli miljoona euroa on täyttynyt ja projekti käynnistyy virallisesti. Joukkorahoituskampanjaan osallistumiseksi on oltava Suomen kansalainen, mutta myöhemmässä vaiheessa valuutta avataan myös kansainväliseen jakeluun.

eMarkka käyttää lohkoketjutekniikkaa (blockchain), joka sisältää kaikki koskaan tapahtuneet siirrot (transaction). Lohkoketju on myös julkinen kirjanpitotietokanta ja sen ansiosta valuutan väärentäminen on mahdotonta.

Siinä missä Bitcoin ja Ethereum kuluttavat valtavia määriä sähköjä louhintaan. eMarkkaa louhitaan nerokkaasti käyttäjien päätelaitteilla nettisivuja selatessa eli tietokoneella tai mobiililaitteella. Uusi eMarkka-lohko julkaistaan 10 sekunnin välein louhittavaksi ja nettisivujen ylläpitäjät voivat asentaa sivustoilleen eMarkka-skriptin, jonka jälkeen sivuston vierailijat louhivat valuuttaa huomaamatta selatessaan sivustoa. Alustavien simulaatioiden mukaan ahkera netin käyttäjä voi tienata helposti 10 euroa päivässä selaamalla eMarkka-yhteensopivia sivustoja ja ylläpitäjä voi yltää satojen tai tuhansien eurojen päivätienesteihin.

eMarkkojen säilitys ja siirtäminen tapahtuu virtuaalissa lompakossa, joka on nimeltään ”Kukkaro” ja hallintasovellus tulee ladattavaksi Windowsille, iOS:lle ja Androidille. Sähköisen lompakon kylkeen käyttäjät voivat hankkia erillistä maksua vastaan myös pankki- ja luottokorttia muistuttavan maksukortin.

eMarkkaa pystyy kortin kanssa käyttämän alusta alkaen maksuvälineenä kaikissa kaupoissa sillä maksusopimukset on tehty kaikkien suomalaisten pankkien ja maksuvälittäjien kanssa. Myös Apple Pay ja Google Pay ovat tuettuna Kukkaro-sovelluksen kautta. Suomen Pankki on jo ehtinyt hyväksyä eMarkan Suomen viralliseksi virtuaalivaluutaksi. Alustavien suorituskykytestien mukaan eMarkka-teknologian siirtonopeus päihittää selvästi Bitcoinin ja on jopa Rippleä nopeampi eli transaktiot tapahtuvat millisekunneissa.

Ensimmäisenä eMarkkaa tullaan pilotoimaan io-techin TechBBS-keskustelufoorumilla ja uudella valuutalla voi ostaa foorumin tukijäsenyyksiä ja kauppa-alueella käyttäjät voivat tehdä keskenään kauppaa Kukkaro-sovelluksella.

”io-tech.fi kerää kuukausittain noin 250 000 suomalaista tekniikasta kiinnostunutta lukijaa ja sivulatauksia kertyy noin 7-8 miljoonaa. Tehokäyttäjien tietokoneissa ja lippulaivaälypuhelimissa on niin valtava potentiaalinen laskentateho, että vihdoin keksimme sille merkityksellistä käyttöä”, kommentoi io-techin toinen perustaja ja tulevan eMarkka Oy:n toimitusjohtaja Sampsa Kurri.

Tarkemmista yksityiskohdista ja tulevasta eMarkan ICO:sta tullaan uutisoimaan io-techissä lähipäivinä tarkemmin, joten pysykää kanavalla.

PÄIVITYS: Kyseessä oli aprillipila 🙂

This site uses XenWord.
;