Lähes kaikki kilpailuun osallistuneet työt noudattivat tänä vuonna uskollisesti tekniikka-aihepiiriä.

Perinteiseen tapaan vuoden viimeisille viikoille asettunut io-techin Piparkakkutalokisa on saatu päätökseen ja voittajat ovat löytyneet. Osallistujia oli tänä vuonna viime vuosia vähemmän, 12 kappaletta, joten myös voittomahdollisuus kasvoi varsin hyväksi. Pienemmästä osallistujamäärästä huolimatta kilpailutöiden taso oli ainakin järjestäjien mielestä tänä vuonna poikkeuksellisen korkealla tasolla ja joukossa oli nerokkaita ideoita sekä hyviä teemaan istuvia toteutuksia.

Kilpailun voittajaksi valikoitui TechBBS-foorumilla järjestetyn käyttäjä-äänestyksen myötä nimimerkki 16×7, jonka huumorihengessä tehtyä joulusauna-aiheista työtä äänesti yli 70 % äänensä antaneista. Tiukalla keskenäisellä erolla toiseksi ja kolmanneksi sijoittuivat nimierkit LuniLAB sekä Jonderon näyttävillä näytönohjain- ja tietokoneaiheisilla töillään. Kärkiviisikon täydensivät nimimerkit Mäyrä86 ja Saippuakupla, joista kummallekin äänensä antoi noin 20 % äänensä antaneista.

Kilpailun voittajille sekä osallistujille meni jakoon seuraavat palkinnot:

Palkintojen sponsoreina toimivat kirjansa tarjonnut Mikko Hyppönen sekä seuraavat yritykset:

 

Lisäkuvia kilpailutöistä ja niiden rakennusvaiheista löytyy kilpailuketjusta: TechBBS, Piparkakkutalokisa 2021

This site uses XenWord.