Samsung ja SK Hynix eivät ole ainoita väitettyjä vakoilun uhreja, sillä muistivalmistaja Micron käy parhaillaan oikeutta Kiinassa teollisuusvakoilun tiimoilta.

Micron käy parhaillaan oikeutta Kiinassa UMC:ta ja Jinhua Integrated Circtuitia vastaan väitetyn teollisuusvakoilun vuoksi. Micron saattaa saada pian seuraa oikeussaliin, sillä Samsungin ja SK Hynixin kerrotaan joutuneen niin ikään vakoilun kohteeksi.

Korea Timesin mukaan asiaa tutkiva viranomainen on kertonut, että sekä Samsung Electronics että SK Hynix ovat joutuneet teollisuusvakoilun kohteeksi nimeämättömien kiinalaisten muistivalmistajien toimesta. Käynnissä olevan tutkimuksen lisäksi Samsungin kerrotaan seuraavan Hynixin oikeudenkäyntiä tarkasti, sillä sen tulos voi hyvin vaikuttaa Samsungin jatkotoimiin asian suhteen.

Samsungin insinööri on lisäksi kertonut haastattelussa, ettei muistimarkkinoilla pärjääminen onnistu ilman vuosikymmenten kehitystyötä ja kokemusta. Hänen mukaansa kiinalaisvalmistajat eivät olleet valmistautuneita alan haasteisiin, mikä saattaa olla viittaus teollisuusvakoilun syihin.

Korea Timesin mukaan jotkut tahot pitävät myös mahdollisena, että koko kartellitutkimus Samsungia, SK Hynixiä ja Micronia kohtaan olisi pohjimmiltaan vain tapa painostaa yhtiöitä jakamaan patenttinsa Kiinan hallituksen omistamille valmistajille. Kiina panostaa parhaillaan merkittävästi omavaraisuustason kasvattamiseen teknologia-alalla ja se muun muassa rahoittaa muistiteknologioiden ja niiden valmistustekniikoiden kehittämistä maassa useilla miljoonilla dollareilla.

Lähde: Korea Times

This site uses XenWord.