
Intelin julkaistua Coffee Lake -prosessorit LGA1151-kannalle, mutta vain uusille 300-sarjan piirisarjoille ja samalla estäen vanhempien LGA1151-prosessoreiden toiminnan uusilla emolevyillä aiheutti viime vuonna pienimuotoisen kohun. Sittemmin jotkut modaajat ovat onnistuneet saamaan Coffee Lake -prosessorit toimimaan ainakin jollain tasolla myös vanhemmilla piirisarjoilla.
Overclock.net-sivuston keskustelualueen käyttäjät rootuser123, LittleHill, dsanke, elisw, Mov AX ja 0xDEAD ovat työskennelleet ahkerasti saadakseen Coffee Lake -prosessorit toimimaan paremmin vanhemmilla piirisarjoilla.
Edistystä onkin tapahtunut ja modaajat ovat muun muassa selvittäneet, että Intel käyttää ohjelmistopohjaisia ratkaisuja estääkseen prosessoreiden toiminnan ”väärällä” piirisarjalla. Modaajien mukaan Intelin ratkaisu yhteensopivuuden estämiseksi rakentuu prosessorin mikrokoodista, integroidun grafiikkaohjaimen UEFI GOP -ajurista ja Intel Management Enginen elementeistä.
Korvaamalla edellä mainitut elementit Coffee Lake -yhteensopivilla versioilla modaajat ovat onnistuneet parantamaan uusien prosessoreiden toimintaa vanhemmilla emolevyillä ja poistamaan useita yhteensopivuusongelmmia. Modausporukka on myös julkaissut tarpeelliset ohjeet ja tiedostot kaiken kansan saataville.
Modatessa on aina syytä muistaa, ettei takuu kata modattuja kokoonpanoja millään tasolla. Toistaiseksi modaukset on osoitettu toimiviksi vain neliytimisillä Coffee Lake -prosessoreilla ja ASRockin 100- ja 200-sarjojen emolevyillä.
Lähde: Overclock.net, TechPowerUp
Nah, Griffinin kanssa on näistä turha jankata. Virransyötöt jne.. samaa paskaa syksystä asti.
Edelleen, vittu miksei joillekin premium emoille olisi voitu tuoda tuota tukea? Näissä virransyöttö kestäisi. Ei pierulankkuihin olisi tarvinnut tuoda. Joo, naapurin Anssi sai Z170 emoon 8600K mutta Ville ei saanut… no, Villellä oli paska emo, Anssilla hyvä. Mikä tässä olisi vaikea toteuttaa?
e: Sori kielenkäyttö, mutta oikeasti vituttaa tää sama jauhanta. Threadripper yks niistä harvoista joka mun kanssa samaa mieltä + perustellut hyvin jo siitä lähtien kun Kahvijärvet julkaistiin. Vituttaa. Grr. Kun ei noille mitään oikeaa estettä ole.
edit: Intel inside (7600K @ 4700MHz) ja oksettaa koko pulju. Seuraavat Ryzenit kun tulee niin nämä paskeet kämppikselle..
Johtuisiko siitä, että näin se vaan nykyisten intelin tehoprossujen kanssa. Tuo suunta alkoi core i9-prosessoroista ja oli päivän selvää, että HT:lla höystetty 8700k ei myöskään olisi kovin pieniruokainen virrankulutuksen suhteen, jos sille annetaan reilut 4GHz kelloja.
Sitä minä en tajua, miksi tuosta asiasta pitää kehitellä vaikka minkälaisia teorioita, vaikka asia on täysin selvä erityisesti 8700k kohdalla. Kyseessä on kuitenkin kerroinlukoton prosessori, joka on tarkoitettu kellottajille ja jos tuo nyt ihan oikeasti menisi z270 emolevyille, niin aivan takuulla joukossa olisi ihmisiä, jotka yrittäisivät kellottaa myös niillä halvimman pään emolevyillä kyseistä prosessoria.
Voisin lyödä vaikka kaljakorista vetoa, että jos mun Z170 Pro Gaming tukisi Kahvijärviä, niin 100% varmana prossun kulku tulisi vastaan ennen virransyöttöä.
edit: Ajellut 7600K @ 5.1GHz 1.55V mutta sanoivat räbässä että tapan prossun noilla volteilla..
Uskallan väittää että 8700Kn kanssa olisit korin auki melko äkkiä.
Meinaakko että Z170 Pro Gamingissa tulee VRM vastaan tuolla 😀
Ainakin nopeammin, mitä kulut näistä loppuu. Näkihän tuon jo Z370 Strixeistä, että yli 200W tekee jo todella tiukkaa.:vihellys:
Nooh se on eri asia sitten kun lähetään raskaammalla jäähdytyksellä roplaamaan. 😀
Sama kymmenen vaiheinen taitaa olla kierrätetty ensin Z270 Strixeihin ja siitä Z370 Strix-sarjaan. :vihellys:
No kuten @Hessu jo totesikin, 8700K kunnon kelloille tuottaa haasteita.
Asia on täysin selvä myös kaikkien muiden kuin 8700K:n kohdalla. Toimisivat helposti vanhoilla emoilla.
Tuota en epäile hetkeäkään, enkä ole missään vaiheessa noihin edes ottanut kantaa. Toivottavasti uutisen "modaajat" saavat biossäätönsä täysin valmiiksi, jotta voivat ajaa myös ihan käytännön testejä.
Mitä väliä niiden toimivuudella on? Vastaavia prossuja on saanut ko vanhoille emoille jo aikaisemminkin.
Se oli nimenomaan tuo 8700K se syy tuolle virtapinnien lisäämiselle ja muutokselle. Sillä ei ole merkitystä, eikä sitä ole epäilty, etteikö kalleimpien emojen poweriosat muuten kestäisi. Socketti vain ilmeisestikin oli senverran heikko lenkki, jotta Intel katsoi maineen suojelemiseksi olkevan syytä tehdä muutoksen.
Ei haluttu talläisia:
P55 Extreme Overclockers: Check your sockets!
Noita ei tarvittaisi tuskin edes kymmentä /vuosi, kun kaikki olisivat huutelemassa, miten paska se intel on, kun socketit kärähtelevät mitensattuu.. VAIKKA syynä olisi ollut ylikellotus tai vastaava.. K prossuissahan ylikellotus on nimenomaan se syy, miksi prossu on lukitsematon.
Nuo socketin kärähtämiset johtuvat huonosta kontaktista socketin ja prosessorin välillä ja siihen ainoa todellinen syy oli huonolaatuinen socket. Hyvälaatuisilla socketeilla ei ollut ongelmia.
Tarkoittaa siis, että hyvälaatuisilla ja OIKEIN MITOITETUILLA (pinnimäärän suhteen).
Laadukaskin hajoaa ylikuormitettaessa jossain vaiheessa.
Prossujen kuormahan on pitkään pysynyt vakiona, mutta nyt tulikin 6C 4C:n tilalle, eli reilusti coreja lisää, samalla valmistustekniikalla, eli virrat socketin yli pompsahti reilusti.
Niin siis nuo P55 kärähtämiset johtuivat huonolaatuisista socketeista (huono kontakti prosessorin ja pinnien välillä), joten siinä ei olisi auttanut vaikka socketin virransyöttö olisi ollut parempi.
Jos haluat pönkittää pointtiasi, etsi parempi esimerkki.
Kuten itsekin nyt totesit:
Noiden uusien 6C prossujen kanssa virransyötön vahvuus ei olisi palastanut sockettien kärähtämiseltä.
Öh? 10 vanhoja P55 emoja kärähtää koska socketin laatu huono ja socketin pinnien kontakti prosessoriin huono. Tästä voidaan päätellä ettei virransyöttö riittäisi LGA1151 v1 emoissa :confused:
Voidaan päätellä, että intel oli täysin oikeassa, kun päätti lisätä virransyöttöpinnejä 6C prossujen kanssa. LGA1151 sockettiin ei ole ikinä aikaisemmin ole ollut olemassa yhtäpaljon virtaa käyttäviä prossuja.
Tuosta ei voi sitä mitenkään päätellä koska ongelmia oli vain rikkinäisissä socketeissa.
Ongelmia oli kellottelijoilla, joiden prossut vetivät sitä virtaa enemmän, kun prossua rankaistiin enemmän, tällöin se riitämätön kanta otti ja kärähti. Nyt oli hyvin tiedossa kaikilla, jotta prossun virrankulutus hyppää 6C12t prossuilla reippaasti, johon reagoitiin ennaltakäsin erittäin fiksusti ja estettiin ongelmat ennen niiden esiintymistä.
Ja mihinkähän tätä pelivaraa oikeasti tarvitaan? Intelhän on itse todennut, että "Älkääs pojat kellotelko" kun asiakkaat valittivat ongelmista kellotettavan prosessorimallin suhteen.
Siihen, jotta porukat:
1. Jokatapauksessa kellottelevat
2. Nillittävät, kuin pikkulapset, kun se sitten kärähtää (vaikka kuinka kellotuksen seurauksena).
Ongelma oli niillä jotka käyttivät rikkinäistä sockettia. Ongelmia ei ollut niillä jotka käyttivät ehkää sockettia.
Samoin se mitoitus on nykyisinkin tehtävä ihan sen perusteella, mitä heikoimmat socketit, joita aiotaan käyttää, kestävät.
Mitä esimerkkejä tuon noin 10 vuoden takaisen tapauksen jälkeen löytyy Intelin heikkolaatuisista socketeista jotka palavat huonon kontaktin takia? Voin listata ne:
Ja lista pysyy olemattomana, koska virransyötön pinnejä lisättiin alustalla, joka tukee näitä uusia 6C prossuja.
Miten ihmeessä virransytöttöön käytettyjen pinnien määrä liittyy huonoon kontaktiin socketissa?
Mitä väliä toimivuudella? Hinnat. 8100 alle 100€ ja 8400 170€. Vastaavat tehot vanhemmilla cpuilla selvästi kalliimpi vaihtoehto. Ota vaan ne fanilasit pois niin voi helpottaa.
Kontakti ja siten virransyöttökyky on aina rajallinen / pinni.
Kannanvalmistajat ja Intel kyllä varmasti käytännössä testaavat ne ja kalleita muutoksia ei käydä tekemään, jos ei ole tarvis. Nyt selkeästikin oli tarvis, koska prossun MAX virrankulutus nousi radikaalisti.
Niin.. Yleensä se suorituskyky / hinta kasvaa, kun sukupolvi vaihtuu. Mikäänhän ei estä myymästä sitä vanhaa emoa ja prossua ja ostamasta uutta. Kannattaa olla tyytyväinen, että vanhaan saa edes jollakin hintaa vastaavat prossut 4C8T asti. Ei ole esim uutta käskykantalaajennusta, parempaa IPC:tä tms kehitystä.
Ja hei, ei ole edes pakko ostaa sitä Inteliä, voit ihan vapaasti ostaa esim ryzen kokoonpanon, ei se ole keltään muulta pois…Eikös tämä ole lähinnä hyvä juttu? Tulee tilaisuus vaihtaa leiriä?
Nyt taas katsotaan AMD:n seuraava julkaisu (Tai sen perusteelliset kolmansien osapuolten testit lähinnä ja sitten voi taas päättää kumpi kokoonpano (AMD vai Intel) on järkevämpi, mihinkin käyttöön.)
Kerro nyt miksi on kuluttajan kannalta hieno homma päivittää setti emoa myöden uusiksi, vaikka hommasta selviäisi pelkällä cpun vaihtamisella ilman Intelin pelleilyä? Kaikki aiemmat väitteesi ovat näköjään omasta mielestäkin olleet naurettavan typeriä, koska et niihin ole enää palannut vaan keksinyt tilalle vielä fiksumpaa settiä.
Vanhaan emoon kun ei saa sitä 6C prossua, koska sen socketti ei virransyöttöpinnien vähyyden vuoksi kestä.
4C prossuja saa, joten mitään ongelmaa ei sen suhteen ole. Mikä tässä nyt on noin vaikeaa?
Mitään emeon vaihtopakkoahan ei ole, jos siis se 4C prossu riittää.
Minusta on hyvä juttu, että tuodaan tarpeen vaatiessa markkinoille uusi, toimiva ratkaisu, eikä ritustella vanhaa, jolloin toimivuus olisi sitten vähän mitäsattuu.
Meinaat siis, että 7700K toimii hienosti, mutta pienemmän virrankulutuksen omaava i5 8400 ei toimisi? Vaikka esim. Asus jo vuosi ulos, että kaikki saataisiin toimimaan? Ei siinä mitään, jatka samalla linjalla 😀
Eläppä viitsi sekoilla siinä.
i5 8400 on 6C prossu, miksi sen pitäisi käydä vanhaan alustaan
Jos taas meinaat että 8400 olisi halvempi, vaikkakin suorituskyvyltään about sama, kuin 7700k niin ei tuossa ole mitään uutta. Ennenkin uusiin koneisiin on saanut suorituskykyä halvemmalla, kuin vanhoihin. Ei tässä ole mitään uutta. Ei ole minkään firman etu kilpailla itseään vastaan. Ja kuten olen todennut, jos tuosta saa ähkyn, niin Intelin laitteilla ei ole varsinkaan tällähetkellä mitään ostopakkoa.
Nyt vain prossumuutoksen takia myös sen virransyöttöön oli pakko tehdä muutos, laadun takaamiseksi.
Tosin eikös tuo 8400 ole kerroinlukittukin.. Melko kaukaisia vertailuja pistät nyt.
Miksi prosessorin ydinmäärällä ja emolevy-yhteensopivuudella pitäisi olla mitään tekemistä keskenään?
Ne on täysin ortogonaalisia asioita keskenään. Emolevytuen pitäisi liittyä siihen, millaista IO:ta prosessorilla on ulospäin, emolevyltä tarvii johdotukset ja korttipaikat sille IOlle mitä prosessorilta lähtee ulos.
Prosessoriytimet sen sijaan ei ole mitään ulos menevää IOta, niiden vaikutus on vain L3-kakulta sisäänpäin.
Paljonko on virransyöttöpinnejä tullut lisää? Paljonko näillä eri kannoilla tulee maksimissaan ampeereita/pinni?
Erityisesti, paljonko i5-8400lla tulee/pinni?, ja paljonko sillä tulisi vanhalla emolla/pinni? 😉
Jos muutos on vain lähinnä ydinmäärän kasvattaminen ja vanhan alustan socketin kytkentä ei salli tarpeeksi suurta virtaa, niin se nyt on täysin selkiö, että ydinmäärä vaikuttaa prossun yhteensopivuuteen emon X kanssa.
—————
Virransyöttö (ja maa) on sitä inputtia parhaimmillaan.
Ja jos otat entisen I7:n coret (4) ja pulttaat kylkeen entisen I3:n coret (2), Niin koska valmistustekniikka ym pysyvät samana, niin on täysin selkiö, jotta virransyötön vaatimukset kasvavat selkeästi.
Kulutuselektroniikassa toisin, kuin teollisuudessa noissa ei ole juurikaan ylimääräistä varaa. Ainoastaan juuri senverran, että ne todennäköisesti toimii sen ajan valmistajan haluamalla luotettavuudella, miten laadukas noiden tekijä kuvitteleekaan olevansa. Intel on perinteisesti ainankin yrittänyt tehdä kohtuu laadukasta rautaa, noita käryämisiä esim ei ole ilman kellotuksia juurikaan esiintynyt. Epäilen vahvasti, että haluavat pitää tilastot samoina.
Maita on lisätty 14 pinniä ja VCC:tä 18 (lisää n 14%) pinniä Käyttämättä on ilmeisesti edelleen 25 pinniä, entisen 46 sijasta. 11 pinniä, jotka tuli uusiokäyttöön oli ilmeisesti ennen muita, kuin RSVD pinnejä.
Siitä minulla ei ole minkäänlaista käsitystä, paljonko nuo kuvittelevat kykenevän välittämään virtaa / pinni, mutta Intelillä se tieto täysin epäilemättä on ja varmasti vaatimukset on jaettu emojen valmistajille.
Jännitteet on noissa senverran alhaiset nykyään, että en usko välttämättä edes kunnon kärähtämistä tapahtuvan. Todennäköisempi lopputulema on vain se, että kone muuttuu epävakaaksi, kun VCC ei ole tarpeeksi vakaa.
Samaan aikaan pitkin hampain myönnetään, että kyseessä on mielivaltainen rahastus, ja silti jatketaan inttämisleikkiä. Asus jo vuosi ettei mitään oikeita yhteensopivuusongelmia olisi. Voit laittaa sen linkin niihin ylitsepääsemättömiin ongelmiin. Tosin linkkiä ei löydy, koska ongelmiakaan ei ole.
Intelillä ei ole tällähetkellä varaa ryhtyä mielivaltaiseen rahastukseen.
En ole ikinä kokenut illuusiota, että mikään isompi firma toimisi luodakseen työpaikkoja tai tuottaakseen iloa / hyviä tarjouksia asiakkaille. Kaikki firmat ottavat, minkä optimaalisesti pystyvät. Silloin pistetään tarjouksia, jos yritetään lisätä markkinaosuutta jne. Sitten taas jos hommat on hyvin, niin sitten katsotaan, pystyttäisiinkö tuotteita esim eriyttämään lisää s.e. jos ominaisuus X tuo käyttäjälle lisäarvoa, niin se sitten maksaa lisää.
Aikoinaan AMD julkaisi ihan hyviä prossuja. Sitten niitä kelloteltiin ja AMD:llä oli pullat hyvin uunissa, joten niihin tuli lukot jne…
AMD:llä on nyt kohtuu hyviä tarjouksia, kun se yrittää saada myytyä enemmän, parhaansa mukaan. Vielä kun päästäisiin tuotetasolla selkeästi jokaisella alueella vähintään kilpailijan rinnalle tai mielellään ohi, niin olisi hyvä juttu kaikille. (Viimeksi jäätiin jälkeen esim peli sovellutuksissa.)
Katson mielenkiinnolla nyt tulevia AMD:n prossujulkaisuja:
AMD:n prossut nopeutuvat vähäsen ja Intel toivottavasti ottaa takkiin tietoturvapätsien takia mahdollisimman paljon, joka sitten yhteisvaikutuksena voi hyvällä tuurilla kääntää vaa-an AMD:n puolelle, ainakin, kunnes Intel julkaisee HW korjatut prossut.
https://www.win-raid.com/t3483f16-F…-some-new-Asrock-motherboards-3.html#msg49469
Toimii myös 6-ytimiset nykyään
Ensinnäkin:
Tämä argumentti ei päde i5-8400een, joka kuluttaa vähemmän virtaa kuin i7-7700k. Ja tuo viestini oli jo nimenomaan vastaus nimenomaan viestiisi, jossa sinä antivastasit täysin asian vierestä jo kysymykseen i5-8400sta.
Muistutukseksi nämä vanhat viestit tässä:
Toisekseen:
Emolevyn virransyöttö on täysin erillinen asia sen piirisarjasta eli siis nykyään sen eteläsiltapiiristä. Vanhan eteläsiltapiirin kanssa voi emolevylle laittaa kuinka järeän virransyötön tahansa, ja uuden eteläsiltapiirin kanssa kuinka heikon tahansa.
Että väitteet siitä että uusi piirisarja tarvitaan uusien prossujen suuremman virrantarpeen takia on muutenkin puhdasta paskaa.
En näe mitään järkevää syytä, miksi intelin olisi kannattanut tehdä vanhalle alustalle joku lukittu 6C6T prossuviritys. Huippuprossu olisi jokatapauksessa jäänyt ongelmalliseksi. Edelliselle alustalle on ihan hyvä se sen 4C8T malli. Turha potkia kuolevaa hevosta, ei se tuota Intelin kaltaiselle firmalle, kuin ongelmia.
Prossun virransyöttö on täysin 100%:n olennainen asia ihan sinne piisirulle asti. Jos ei tule kunnollisesti virtaa, lopputulos on epävakaa tai pahimmillaan hajoaminen.
En ole puhunut mitään noista siltapiireistä, joten aivan turha käydä vänkäämään niistä mitään.
Ongelma oli nyt selkeästi ainankin siinä prossu – prossun socketti välissä.