
NVIDIA on ilmoittanut CES 2019 -messujen alla pitämässään keynotessa merkittävän päivityksen näyttötukeensa. Pitkän odotuksen jälkeen yhtiö on avaamassa tuen VESA Adaptive-sync -teknologialle.
NVIDIAn toimitusjohtaja Jensen Huang ilmoitti yllättäen keynote-esityksessään yhtiön alkavan tukea Adaptive-sync-näyttöjä. Käyttäjät ovat jo pitkään valitelleet yhtiön päätöstä tukea vain omaan G-Sync-teknologiaan perustuvia vaihtelevaa virkistystaajuutta tukevia näyttöjä, koska vastaavat Adaptive-sync-näytöt ovat usein merkittävästi edullisempia. Hintaero johtuu paitsi NVIDIAn pyytämästä lisenssimaksusta, myös erillisestä G-sync-piiristä näytön sisällä, kun Adaptive-sync-näytöt pärjäävät perinteisellä skaalaimella. Lisäksi yhtiön kannettaviin tarkoitettu versio G-Syncistä perustuu tämän hetkisten tietojen perusteella todellisuudessa Adaptive-synciin jo valmiiksi.
Täysin yksioikoisesta tuesta ei ole kuitenkaan kyse. Huang kertoi yhtiön antavan testaamilleen ja riittävän hyviksi toteamilleen Adaptive-sync-näytöille G-Sync Compatible -leiman. Tähän mennessä leiman ovat saaneet yhteensä kaksitoista eri näyttöä: Acerin XFA240, XG270HU, XV273K, XZ321Q, Agonin AG241QG4, AOC:n G2590FX, Asuksen MG278Q, XG248, VG258Q, XG258, VG278Q ja BenQ:n XL2740. NVIDIA kertoo blogissaan antavansa käyttäjille mahdollisuuden ottaa tuki käyttöön myös hyväksymättömillä näytöillä manuaalisesti, mutta tällöin kokemuksen laatu ei välttämättä kohtaa yhtiön vaatimaa tasoa.
Adaptive-sync-teknologiaa tukevat ajurit julkaistaan 15. tammikuuta. VESA:n Adaptive-sync-teknologiaa tukevia näyttöjä markkinoidaan usein AMD FreeSync -näyttöinä.
Päivitys klo 11:25:
NVIDIA jakaa jatkossa G-Syncin kolmeen kategoriaan. Entinen G-Sync HDR tunnetaan jatkossa nimellä G-Sync Ultimate, G-Sync on ja pysyy G-Syncinä ja Adaptive-sync-näytöt voivat saada nyt kylkeensä G-Sync Compatible -leiman.
Lähde: NVIDIA
Jos kysyt nyt tuolla minkä "se" vaatii, että saa "sen" toimimaan, tuota nVidian G-Sync Compatible Adpative Sync -ajuritoimintoa, niin se vaatii GTX10XX tai RTX20XX -perheen kortin ja ajurit, jotka julkaistaan 15.1.2019, kuten molemmat asiat on tässä säikeessä useasti todettu.
Kerroppa heti miten meni vaikka yksärillä! Justiinsa ostin Q6F niin tuostakin se Freesync tosiaan löytyy 🙂
Viestissä johon vastasin puhuttiin Q9FN telkkarista. Vastaukseni tarkoitti telkkarimalleja Q6FN – Q9FN välillä. Itselläni siis QE65Q6FN.
Ei tullut mieleen että Qlediä löytyy myös näyttöinä.
Mikäli Linusin tiedot pitävät paikkaansa niin voitte unohtaa telkkareiden käytön, toimii vain DP:n yli, ei HDMI:n.
G-Sync vaatii toimiakseen näytöstä DisplayPort (luulisin, että ajuri G-Syncillä DP v1.2a tai myöhempi) sisääntulon.
Sampassa tuota ei ole. On vain HDMI ulostulo, jota ei ainakaan toistaiseksi G-Sync tue.
Eikös AMD suosittele pitää V-syncin päällä, rajoittaa automaattisesti Freesync alueelle.
FreeSync work only with Vsync on? | Community
Voi vahvistaa että toimii HDMI:llä 144Hz asti, mutta vaati tosiaan ökyjohdon 18gpps nopeudella. Yksikään kotoa löytynyt high speed ei toiminut.
Tuo liittyy siihen ettei näyttö tue LFC:tä, jolloin 30fps "cut scene" alkaa repeillä. Tämä ei taas liity mitenkään siihen että "AMD suosittelisi" kaikille v-syncciä. Toki huonolla freesync rangella olevalla näytöllä se vsync aktivointi voi olla järkevää. Tosin tuon kommentin jälkeen taisi myös "Encached sync" tuki parantua huomattavasti, eli se ajanee lähes saman asian.
No amd ei ainakaan suosittele frame cappia?
Reddit – Amd – freesync is so fcking awesome!
Tämä oli sinänsä mielenkiintoinen ketju lukea (minkä linkitit).
Tosin itselläni syy miksi olen laittanut capin 144Hz (1440p käytössä) johtuu esim. siitä että vaikkapa Battletech pelissä ärsyttää kun joku latauskuva tms. pyörii jossain 300+FPS ja tuulettimet täysillä.
Eli ns. huonosti koodatut sovellukset nykypäivinäkin repivät huomattavasti suurempia lukemia kuin (mikään) näyttö pystyy hyödyntämään vaikka sitten itse ns. pelissä / ohjelmassa suurimman osan käyttöä pysyisivätkin järkevissä lukemissa.
Kiitos tiedosta oli mennyt ohi toi asia eli vanhemmat gtx 7 ja 9 sarja jäävät ilman tukea.
Ne mallit, joita esim. Verkkokauppa.com näyttäisi myyvän, niin on heidän tietojen mukaan olisi TN-paneelilla ja G-Sync mallit olisivat +500€ suunnilleen IPS-paneeleilla.
Tämä yllättäen tullut Active Sync / Free Sync tuki Nvidia korteissa voi olla aika paskatempu näytö kauppiaille kun halvemmanpään G-Sync näytöt jää varastoon homehtumaan kun samalla rahalla saa paljon paremman Free Sync näytön joka toimii nyt myös sen Nvidia kortin kansssa.
Kovasti odotan että miten toimii oman Asus MG248QE:n kanssa epävirallisia reittejä pitkin kun kyseinen yksilö ei ollut listalla, range näyttäisi olevan 40hz-144hz. Hyvä juttuhan tämä on etenkin kuluttajan kannalta.
Onko ollut mitään ongelmia tuon näytön kanssa?
Pistin tätänään pöydälle tuollaisen. Näytön jalka on järjettömän syvä, keskikohdan saa lähimmillään noin 25cm seinästä vakiojalalla. Oma näyttö ei tunnistanut tikkua mutta saattaa johtua siitä että siinä tikulla oli Windowskin, pitää koittaa vielä formatoida tikku jos auttaisi. Tai vaatiiko että hyvin johto on myös kiinni. Also en löytänyt OSDstä ainakaan nopeasti väriasetuksia
Onnistuukohan???
Asus ROG Strix XG32VQ 31,5"e; kaareva pelinäyttö – Pelinäytöt
Jos katsoit aloitusviestin, niin nuo ajurit julkaistaan huomenna, jolloin varmaan alkaa tulemaan ihmisiltä enemmän kokemuksia toimivuudesta. Tätä näyttöä ei yhteensopivien listalla ole, mutta tuon adaptive syncin saa myös pakotettua ajureista päälle jolloin saattaa toimia tai sitten ei.
Voisiko joku viisaampi valaista, kuinka suuri vaikutus g-syncillä/freesyncillä on 144hz näytöissä? Itse en ole ajatellut edes noita lisäominaisuuksia sen jälkeen, kun hankin 144hz näytön. En nimittäin huomaa enää omalla silmällä missään pelissä tearingia. Mistä tämä johtuu?
Noo vähän myöhässä mutta vastataan kuitenkin. Adaptive sync tuli displayport speksiin 1.2a päivityksessä, Maxwell ja Kepler näyttisten DP:t ovat 1.2 speksin mukaisia, joten ne eivät luonnollisesti tue adaptive syncciä. Se voisiko Nvidia tuon kiertää firmis päivityksellä olisi sitten toki eri asia.
Ajurit ladattavissa Kiinan puolelta: http://cn.download.nvidia.com/Windows/417.71/417.71-desktop-win10-64bit-international-whql.exe
Toimii omalla Acer XF270HUA ja GTX 1070 oikein mallikkaasti.
Puusilmistä, vsyncistä tai reunattomasta ikkunatilasta. 😛
Vsynciä en pidä koskaan päällä. Tyhmäähän tuo olisi 144hz näytöllä. Borderlessina kyllä pelaan aina ja puusilmätkin allekirjoitan. Oon vaan tosiaan miettinyt, että mistä tämä edes johtuu, että tearingi hävisi 60 -> 144hz vaihdoksessa (oman silmän mukaan) kokonaan. Vanhalla 60hz näytöllä se oli sietämätöntä.
Löytyy näköjään muiltakin nvidian sivuilta nuo uudet ajurit. Millaisia kokemuksia muilla? Kotona odottaa korean lcd crossover freesyncillä. Saa nähdä mitä se sanoo.
GeForce Experience tarjosi uutta ajuria. Asus MG258QR käytössä, ja nopealla PUBG-testillä tuntuisi toimivan vähintään kohtalaisesti. Valikossa jostain syystä kursorin liike tuntuu välillä vähäin rosoiselta, ja pelissä on ajoittain havaittavissa minimaalista välkyntää lähinnä sinistä taivasta katsoessa. Vaikea kuvailla, mutta ihan kuin taivaan kirkkaus muuttuisi silmänräpäyksen ajaksi. Tota on sen verran vaikea huomata, että on myös mahdollista, että välkyntä on ollut aina mukana, ja sen huomasi vasta nyt, kun etsimällä etsi outoa käytöstä.
Noin muuten näytön virkistystaajuus seuraa varsin nätisti Rivatunerin näyttämiä FPS-lukemia!
Nimenomaan 144Hz näytöllä vsyncistä on vähemmän haittaa kun jokaista liipaisua odotetaan maksimissaan 7ms sen 16.6ms:n sijaan. Pahimmillaan inputlagi / piirtolagi on karvan yli kolmasosa 60Hz näytöstä.
Borderless taitaa pakoittaa nykyisin vsyncin päälle, koska desktopit on vsyncattu.
Nyt on 3 näyttöä testattu joista yksi ei ole edes listalla(C32hg70) muut kaksi ovat asuksen näyttöjä 1440p/27"
yhdessä Asuksessa Mg278Q oli alue muistaakseni 40-144hz joka myös tuntui toimivan kuten pitää.
C32HG70 pitää enabloida valikoista päälle ja asuksessa toimii kun täppää vaan ohjauspaneelista ruksin ruutuun.
Kokeilin vielä Gtx1050 jotta Fps tippuu varmasti ja kaikki toimi ilman bugeja tms. omituisuuksia.
Kerrankin Nvidialta ihan hyvä päätös.
MSI julkaisi oman G-Sync compatible listansa:
G-Sync Compatible: MSI veröffentlicht Liste kompatibler Monitore
Postasinkin tuosta jo aiemmin MSI:n oman linkin tuohon ajuriketjuun MSI Global
Mutta nyt huomasin vasta että kyseessä onkin MSI:n omat testit, näytöt eivät ole siis saaneet (ainakaan vielä) NVIDIAlta G-Sync Compatible -leimoja.
Aika erikoista että näyttövalmistaja voi itse määritellä "G-sync compatible" näytöksi. Mitähän nvidia tuohon tuumaa, vai tuumaako mitään. Järkevinhän olisi jos nvidia antaisi valmistajille speksit ja kaikki ne täyttävät saisivat leiman. Ei tarvittaisi nvidian oman "labran" testausta, eli kumileimausta.
Näyttövalmistajat voivat myös määritellä ihan itse näyttönsä freesync-näytöiksi eikä sitä toteutuksen laadukkuutta kukaan ulkopuolinen sen enempää valvo.
AMD valvoo sen verran että pitää tukea Adaptive-synciä, FreeSync 2:n kanssa jo vähän tarkempaa
Viittasitko nyt g-sync leimaan? G-sync on nvidian tuotemerkki eikä sitä ole lupaa käyttää noin vain. Freesync on AMD tuotemerkki, mutta sitä saa käyttää kunhan tietyt asiat täyttyy.