NVIDIA on vastannut joihinkin kiivaana käyvän GeForce RTX 3080 -julkaisu ja -saatavuuskeskustelun herättämiin kysymyksiin.

NVIDIAn GeForce RTX 30 -sarjan ensimmäisen mallin RTX 3080:n julkaisu ei sujunut niin kuin Strömsössä. Suuri osa kortin ostamista harkkineista jäi nuolemaan näppejään, sillä ne varastot mitä kaupoissa oli, katosivat silmänräpäyksessä.

NVIDIA on nyt julkaissut artikkelin, jossa se kertoo mitä julkaisussa oikein tapahtui. Yhtiön mukaan RTX 30 -julkaisu oli sekä yhtiön onnistunein julkaisu ikinä että turhauttavin julkaisu ikinä. NVIDIAn mukaan esimerkiksi sen verkkosivuilla vierailtiin neljä kertaa normaalia julkaisua useammin. Artikkelin mukaan yhtiö tai sen kumppanit eivät olleet varautuneet näin suureen kysyntään, mikä johti varastojen tyhjenemiseen silmänräpäyksessä.

Esimerkiksi Redditiin on postattu video, jossa NVIDIAn verkkokaupan sivuilla RTX 3080:n saatavuus muuttui ”Notify Me”:stä suoraan ”Out of stock” tilaan. Yhtiö kommentoikin heti tuoreeltaan, että botit ja niitä hyödyntävät kymmenittäin näytönohjaimia ostavat käyttäjät aiheuttivat isoja ongelmia sen omassa verkkokaupassa ja lupasi, että tilaukset käydään yksitellen läpi karsiakseen bottiostokset aitojen joukosta. Yhtiö tulee myös lisäämään uusia bottien vastaisia teknologioita verkkokauppaansa vastaisen varalle.

NVIDIAn mukaan se oli aloittanut grafiikkapiirien toimitukset näytönohjainvalmistajille elokuussa ja yhtiön oman verkkokaupan lisäksi näytönohjaimia oli myynnissä 50 suurella jälleenmyyjällä ympäri maailman. Suurta kysyntää selittää paitsi itse uuden arkkitehtuurin julkaisu kahden vuoden jälkeen, myös markkinoiden yleistilanne. Näytönohjainten myynti on pandemiatilanteen vuoksi selvästi koholla ja esimerkiksi tyypillisesti hiljaisella toisella vuosineljänneksellä kerrotaan myytäneen yhtä paljon näytönohjaimia, kuin yleensä vilkkaina viimeisinä vuosineljänneksinä.

Mutta millaista todellinen saatavuus sitten oli? GamersNexuksen AIB-valmistajilta saamien kommenttien mukaan näytönohjaimia olisi ollut julkaisussa valmiina suurin piirtein saman verran, kuin RTX 20 -julkaisussakin. Nimettömänä pysyvä pelitietokoneita valmistava yritys kertoi sivustolle saaneensa yhteensä 900 näytönohjainta julkaisua varten. VideoCardzin mukaan Zotac puolestaan on twiitannut, että se on vastaanottanut lähes 20 000 ennakkotilausta ja ettei yhtiö pysty täyttämään niitä niin nopeassa aikataulussa, kuin se toivoisi. Itse twiitti on jo poistettu. io-techin arvion mukaan Suomessa Jimm’s PC-Storessa oli noin 50 näytönohjainta varastossa ja muilla kaupoilla ei olisi ilmeisesti ollut näytönohjaimia saatavilla lainkaan. TechBBS-käyttäjistä kolmen tiedetään saaneen tilattua GeForce RTX 3080 Founders Editionin suoraan NVIDIAn verkkokaupasta.

Julkaisu on kiinnostanut käyttäjiä myös Suomessa. io-techin TechBBS-keskustelufoorumilla keskustelu käy vilkkaana paitsi itse arkkitehtuurin ja tuotteiden ketjuissa, myös GeForce RTX 3080 -tilausseurantaketjussa. Kerro kommenteissa, millainen maku sinulle jäi NVIDIAn julkaisusta.

Lähde: NVIDIA, GamersNexus, VideoCardz

This site uses XenWord.
;