GeForce RTX 3060 Ti:t ovat asettumassa ensimmäisten listattujen hintojen mukaan Euroopassa mallista riippuen 500 ja 600 euron välimaastoon.

NVIDIA valmistelee parhaillaan julkaistavaksi uutta GeForce RTX 3060 Ti -näytönohjainta. Ampere-arkkitehtuuriin perustuva näytönohjain perustuu saatavilla olevien tietojen mukaan samaan GA104-grafiikkapiiriin, kuin RTX 3070.

GeForce RTX 3060 Ti oli huhujen mukaan tarkoitus julkaista jo 17. marraskuuta, mutta lopulliseksi julkaisupäiväksi vaikuttaisi osuvan 2. joulukuuta. Nyt nettiin on vuotanut paitsi useiden valmistajien custom-malleja tulevista näytönohjaimista, myös ensimmäiset hinnat ja suorituskykytiedot NVIDIAn diojen ulkopuolelta. Näytönohjainten ensimmäiset listatut hinnat Euroopassa ovat tarkasta mallista riippuen noin 485 – 595 euroa. On kuitenkin syytä muistaa, että ennen julkaisua listatut hinnat eivät välttämättä pidä paikkaansa.

VideoCardzin haltuunsa saamien kuvien mukaan RTX 3060 Ti tulisi saamaan tarkemmin määrittelemättömällä kokoonpanolla 3DMark Fire Strikestä 30 706 ja Time Spystä 12 175 pistetä. Sivuston taulukkojen mukaan tulokset olisivat viitisen prosenttia parempia, kuin RTX 2080 Superilla. RTX 3070 on samoissa taulukoissa 11-13 % nopeampi kuin RTX 3060 Ti.

Ashes of the Singularity -pelin testeissä näytönohjain saa puolestaan Core i7-8700K -prosessorin kera Crazy 1080p -asetuksilla tuloksekseen 7900 pistettä ja 84,2 FPS, kun RTX 3070:n lukemat ovat 9000 pistettä ja 93 FPS.

Tum Apisakin esiin kaivamat Geekbench-tulokset puolestaan varmistavat, että näytönohjaimessa on 38 SM-yksikköä eli 4864 CUDA-ydintä ja 8 gigatavua 14 Gbps:n GDDR6-muistia. Grafiikkapiirin maksimikellotaajuudeksi Geekbench kertoo 1,67 GHz. RTX 3060 Ti sai Geekbenchin OpenCL-testeistä 123 279 pistettä, CUDA-testeistä 133 974 pistettä ja Vulkan-testeissä 107 979 pistettä.

Lähteet: Tum Apisak @ Twitter, VideoCardz (1), (2), (3), (4)

This site uses XenWord.