Julkaisemattomien Motorola-mallien pressikuvavuodot jatkuvat. Tällä kertaa vuorossa ovat Moto G5S ja G5S Plus.

Pari viime viikon ajan älypuhelinmarkkinoiden suurin kuva- ja tietovuotojen kohde ovat olleet Motorolan toistaiseksi julkaisemattomat mallit koko malliston leveydeltä. Uutisoimme jo aiemmin mm. yrityksen mallistosuunnitelmista, E4 Plus ja Z2 Force -malleista sekä Z2 Play -mallin pressirenderöinnistä. Nyt vuorossa ovat Android Authority- ja Gear-sivustojen julkaisemat pressikuvat Moto G5S- ja Moto G5S Plus -puhelimista.

Android Authorityn luotettavaksi kuvailemasta lähteestä peräisin olevissa kuvissa Moto G5S:ksi väitetty puhelin esiintyy harmaana, sinisenä ja kullanvärisenä. Muotoilultaan S-versio muistuttaa melko paljon aiemmin tänä vuonna julkaistua Moto G5-mallia, mutta myös eroja löytyy. Kuorirakenne näyttäisi olevan nyt kokonaan alumiinia ja kamera sijaitsevan hieman aiempaa ylempänä. Lisäksi Motorolan logon kohdalle takakuoren keskelle näyttäisi olevan muotoiltu pieni kuoppa, joka on tuttu yrityksen ensimmäisistä Moto G -sukupolvista.

Gearin julkaisemissa kuvissa esiintyy puolestaan Moto G5S Plus neljässä eri värissä. G5S Plussan värivaihtoehtoja ovat kuvien perusteella harmaa, hopea sekä kulta kahdella eri näyttölasin reunavaihtoehdolla. Muotoilu näyttäisi olevan käytännössä identtistä edullisemman Moto G5S -mallin kanssa. Suuremman näytön ohella ainoa merkittävä ulkoinen ero löytyy takakamerasta, joka on varustettu kaksoiskameralla sekä kaksisävyisellä LED-salamalla.

Moto G5S -mallien tekniset tiedot ovat toistaiseksi hieman hämärän peitossa, mutta aiemmin vuotaneesta mallistodiasta selvisi G5S:n 5,2-tuumainen Full HD -näyttö sekä G5S Plussan 5,5-tuumainen Full HD -näyttö ja kuvissakin näkyvä kaksoiskamera. Myöskään laitteiden julkaisuajankohdasta ei ole vielä tihkunut tietoja.

Lähteet: Gear, Android Authority

This site uses XenWord.
;