Qualcomm on kaikessa hiljaisuudessa laajentanut järjestelmäpiirivalikoimaansa uudella Snapdragon 782G -piirillä. Uutuus sijoittuu keskihintaluokassa suositun 778G Plussan seuraajaksi tai yläpuolelle.

Käytännössä kyseessä on vain kellotaajuuksiltaan paranneltu versio 778G Plussasta, eli prosessoriytimien arkkitehtuuri on säilynyt ennallaan, grafiikkapiiri on edelleen Adreno 642L ja valmistuskin on yhä toteutettu 6 nm tekniikalla. Piiri nostaa suorituskykyisempien prosessoriytimien kellotaajuutta 2,5 GHz:sta 2,7 GHz:iin, minkä myötä prosessorisuorituskykyyn luvataan 5 prosentin parannusta. Grafiikkasuorituskyvyn luvataan parantuneen 10 prosenttia Snapdragon 778G Plussasta.

Piirijulkistus on kenties hieman erikoinen, sillä sen nimeämislogiikka mukailee valmistajan vanhaa tyyliä, eikä viime vuoden lopusta käyttöön otettua tapaa erotella mallisarja ja sukupolvi toisistaan. Qualcomm on myös julkaissut jo keväällä Snapdragon 7 Gen 1:n, joka sijoittuu uutuuspiirin yläpuolelle, mutta kyseistä järjestelmäpiiriä ei vielä toistaiseksi ole ainakaan kotimaassamme julkaistuissa puhelimissa kohdattu.

Lähde: Android Authority, Qualcomm