Nokian brändilisenssin kannettaviin saanut yhtiö on tuomassa uuden Nokia PureBook Pro -kannettavan myyntiin kahdessa koossa ja Suomi kuuluu ensimmäisen aallon julkaisumaihin.

Nokian nimi on kuluttajien silmillä nykypäivänä useimmiten HMD Globalin puhelimissa. Nyt tilanne saattaa kuitenkin muuttua, kun ranskalainen OFF Global on ilmoittanut saaneensa yksinoikeuslisenssin Nokia-brändättyihin kannettaviin ympäri maailman.

Nokia-kannettavia on ollut saatavilla aiemmin Intiassa, jossa niitä valmisti paikallisille markkinoille Flipkart. OFF Global on tuomassa uudet kannettavat kuitenkin markkinoille maailmanlaajuisesti, eli myös Euroopassa. Suomi kuuluu julkaisun ensimmäisen aallon maihin. Vaikka yhtiö puhuu globaalista lisenssistä, Intiassa nimilisenssi kuuluu tiettävästi edelleen Flipkartille.

Lisenssisopimuksesta kertovassa lehdistötiedotteessa mainostettiin samalla ensimmäistä lippulaivatason Nokia PureBook Pro -kannettavaa. Valitettavasti kannettavan ominaisuuspuoli ei kanna lehdistötiedotteen luomaa painetta arvokkaasti, vaan lippulaivamalli on varustettu edullisimman pään perustason raudalla.

PureBook Pron sisällä sykkii Intelin 12. sukupolven Core i3-1220P -prosessori, jonka tukena on 8 Gt DDR4-muistia ja 512 Gt:n M.2 NVMe SSD. Kannettavan IPS-näyttö on kooltaan mallista riippuen joko 15,6 tai 17,3 tuumaa, mutta resoluutio on nykypäivän standardein matala FullHD eli 1920×1080. Myöskään muut ominaisuudet eivät ainakaan kiljuen huuda lippulaivaa, sillä Wi-Fi-standardista on tuettuna vain vanha 5-versio ja BlueToothikin on vain 5.0-versiota. Kannettavasta löytyy microSD-kortinlukija, kaksi latausta tukevaa USB-C 3.2 -liitäntää ja ilmeisesti yksi USB-A 3.2 -liitäntä. Valitettavasti tiedote on monin osin vajavainen ja esillä on esimerkiksi vain toisen mallin strategiset mitat ja akkukapasiteetit.

Nokia PureBook Pro tulee saataville vuoden toisen neljänneksen aikana valikoiduilta jälleenmyyjiltä. 15,6-tuumaisen mallin suositushinta on 699 ja 17,3-tuumaisen 799 euroa.

Lähde: Lehdistötiedote

This site uses XenWord.
;