Huawein älypuhelinpuoli on pahassa pulassa pääasiassa verkkopuolen toiminnoista johtuvien rajoitteiden vuoksi. Yhtiö myikin jo aiemmin Honor-brändinsä itsenäiseksi yritykseksi uudelle omistajalle ja nyt myyntiin on menossa myös yhtiön omia puhelinsarjoja, mikäli Reutersin tiedot pitävät paikkansa.

Reutersin lähteiden mukaan Huawei olisi aloittanut keskustelut Shanghain hallituksen takaamien sijoittajien kanssa yhtiön P- ja Mate-puhelinsarjojen myynnistä. Sarjojen myynti merkitsisi Huawein poistumista high-end-luokan markkinoilta, mutta raportin mukaan lopullista päätöstä myynnistä ei olisi vielä tehty. Yhtiö on jo joutunut lopettamaan omien huipputason järjestelmäpiiriensä kehittämisen kauppasodan rajoitusten vuoksi. Reutersin mukaan sen lähteillä on suoraan ensimmäisen käden tietoa asiasta.

Huawei on jo ehtinyt kommentoimaan asiaa sosiaalisessa mediassa. Yhtiön viestin mukaan sillä ei ole mitään aikeita myydä älypuhelinbisneksiään, vaan sen suunnitelmissa on jatkaa maailman johtavaa älypuhelinkehitystä myös high-end-luokassa.

Reuters raportoi myös Huawein Honor-brändin myyntiaikeista ensimmäisenä ja myös tuolloin Huawei kielsi huhujen paikkansapitävyyten. Kuten historia kuitenkin nopeasti osoitti, Honor-brändi on tätä nykyä itsenäinen uuden omistajan alla toimiva yritys.

Lähteet: Reuters, MyFixGuide