Tulevien Zen 4 -prosessoreiden 8-sakarainen lämmönlevittäjä herättää huomiota etenkin paksuudellaan.

AMD on tuomassa uudet Ryzen 7000 -sarjan Zen 4 -prosessorit myyntiin kuluvan vuoden jälkimmäisen puoliskon aikana. Uusiin AM5-emolevyihin sopivat prosessorit ovat ehtineet jo herättää netin keskustelupalstoilla huomiota erikoisella lämmönlevittäjällään.

Ryzen 7000 -sarjan lämmönlevittäjä ei ole tuttuun tapaan tasasivuinen, vaan kahdeksansakarainen. AMD:n mukaan syy ratkaisuun on prosessorin vaatimat pintaliitoskomponentit, jotka eivät uudessa LGA-tyyppisessä prosessorikannassa mahdu perinteisille paikoilleen kannan keskelle. Sen sijasta ne on nyt sijoitettu suoraan prosessorille ja tarkemmin sen koteloinnin päälle, jonka vuoksi lämmönlevittäjä piti suunnitella sakaraiseksi. Se on myös avoin kaikilta sivuilta poislukien itse sakarat.

Nettiin on nyt ilmestynyt kuva ns. delidatusta eli korkatusta Ryzen 7000 -prosessorin lämmönlevittäjästä. TechPowerUp on jättänyt kertomatta kuvan alkuperäislähteen, koska se ilmeisesti on julkaistu erehdyksessä, mutta kertoo sen kuitenkin tulevan ylikellotusmaailman puolelta. Lämmönlevittäjän pohjapuolella näkyy odotetusti kahden N5-prosessilla valmistetun prosessorisirun ja N6-prosessilla valmistetun IO-sirun juotospaikat. Kuvassa huomio kiinnittyy kuitenkin nopeasti lämmönlevittäjän huomattavaan paksuuteen, mikä ei ole välttämättä välittynyt kunnolla aiemmissa kuvissa.

Tunnettu saksalaisylikellottaja Roman ’Der8auer’ Hartung, jolla ei tiettävästi ole kuitenkaan vuodon kanssa tekemistä, on myös julkaissut videon aiheen ympäriltä. Video on julkaistu muutamia päiviä sitten, selvästi ennen uutisen vuotoa. Siinä käsitellään aihetta kokonaisvaltaisesti ja pohditaan muun muassa paksun lämmönlevittäjän merkitystä ja vaikutusta.

Lähde: TechPowerUp

This site uses XenWord.
;