Samsung kehuu FIP-teknologian tekevän sen SSD-asemista "kuolemattomia", vaikka todellisuudessa kyse on vikaantuneiden sirujen sulkemisesta ja datan siirtämisestä toimiviin siruihin piiritasolla.

SSD-markkinoille on saatu tänä vuonna ensimmäiset kuluttajille suunnatut PCI Express 4.0 -asemat. Alan johtotähtiin lukeutuva Samsung ei ole kuitenkaan vielä ehtinyt julkaista omia PCIe 4.0 -asemiaan kuin ammattilaiskäyttöön. Yhtiön tiedotteen mukaan sen asemissa on kuitenkin myös muuta uutta kuin kasvanut nopeus.

Samsungin julkaiseman tiedotteen mukaan sen PCIe 4.0 -SSD-asemat on varustettu kolmella uudella teknologialla. Kenties mielenkiintoisin näistä on ”Fail-in-Place” eli FIP-teknologia. Yhtiön tiedotteen mukaan FIP-teknologia tunnistaa piiritasolla vioittuneet NAND-sirut ja osaa paitsi poistaa ne käytöstä, myös siirtää niiden datan toimiviin siruihin. Yhtiön mukaan tämä tekisi SSD-asemista ”kuolemattomia”, mutta ilmeisesti tässä on haettu vertailukohtaa lähinnä SSD-asemista, jotka oli vaihdettava uuteen ”kuolleina” heti yhden NAND-sirun vikaannuttua.

Toinen uusista teknologioista on SSD:n virtualisointitekniikka. Käytännössä tämä tarkoittaa mahdollisuutta jakaa yksi fyysinen SSD-asema maksimissaan 64 erilliseen virtuaaliseen SSD-asemaan eri käyttäjille. Asemat ovat täysin riippumattomia toisistaan ja se vähentää virtualisoinnin prosessorille aiheuttamaa kuormaa.

Viimeinen uutuuksista on V-NAND-koneoppimisteknologia. Teknologian kehutaan parantavan SSD-asemien luotettavuutta suurissa nopeuksissa ja mahdollistavan QLC-solujen (Quad-level Cell, 4 bittiä per solu tallentavat solut) käytön entistä nopeammin ja luotettavammin, jopa kyllin luotettavasti datakeskuksiin ja muihin palvelimiin.

Lähde: Samsung

This site uses XenWord.
;