Windows 10:n uusi Insider-koontiversio sisältää muun muassa laajennetun tumman teeman ja tuen eri laitteiden välillä jaettavalle leikepöydälle.

Microsoft on julkaissut Windows Insider -käyttäjille uuden 17666-koontiversion. Windows 10:n uusi koontiversio kuuluu RS5-perheeseen, eli siinä nähtävien ominaisuuksien odotetaan saapuvan markkinoille Windows 10:n ensi syksyn merkittävän päivityksen mukana.

Windows Sets on viime vuonna esitelty uusi ikkunointijärjestelmä, jossa samassa ikkunassa voi olla useita eri ohjelmia eri välilehdillä. Uuden koontiversion myötä Sets saa tuen Acrylic-teemalle, joka muuttaa ikkunan yläpalkin läpikuultavaksi esimerkiksi Edge-selaimen tapaan.

Ikkunoiden välillä hyppelyssä suosittu Alt+Tab tulee jatkossa näyttämään myös Edge-selaimen viimeisimmät välilehdet, mutta käyttäjälle annetaan myös mahdollisuus tuttuun ja turvalliseen, vain ohjelmat näyttävään Alt+Tab-vaihtoon. Sets-ikkunat saavat lisäksi Edgestä tutut mahdollisuudet mykistää tietty ohjelma suoraan sen välilehden otsikosta sekä mahdollisuuden hallita paitsi yleisesti, myös ohjelmakohtaisesti avautuvatko ohjelmat uuteen ikkunaan vai uuteen Sets-välilehteen.

Setsin ohella toinen merkittävä uudistus on uusi leikepöytä. Win+V-näppäinyhdistelmällä avattava leikepöytä näyttää paitsi viimeisimmän sinne kopioimasi asian, myös historian viimeisimmistä kopioinneista ja antaa lisäksi mahdollisuuden tallentaa usein käytettyjä kopiointeja helposti uudelleenkopioitaviksi. Lisäksi uusi leikepöytä tukee asioiden kopioimista käyttäjän eri Windows 10 -laitteiden välillä, mikäli käyttäjä ottaa ominaisuuden käyttöön.

Muita huomionarvoisia päivityksiä ovat esimerkiksi tumman teeman laajentaminen tiedostoselaimeen, Notepadin tuki Windowsin omien rivinpäätösten ohella Unixin ja Linuxin sekä Macien rivinpäätöksille ja uudet esikatseluikkunat hakutuloksille. Jos käyttäjä hakee esimerkiksi ohjelman nimellä, näyttää esikatseluikkuna ohjelman lisäksi viimeisimmät ohjelmassa käsitellyt tiedostot. Myös Käynnistä-valikon kansiot voi jatkossa nimetä haluamikseen.

Voit tutustua Windows 10 koontiversio 17666:n kaikkiin uudistuksiin ja muutoksiin Microsoftin blogissa.

This site uses XenWord.