
Motorola on julkaissut tänään virallisesti uuden Signature 27 -lippulaivapuhelimensa. Yritys antoi laitteesta jo hieman esimakua syyskuussa uusien Snapdragon-piirien julkaisun yhteydessä. Kyseessä on seuraaja tammikuussa julkaistulle ensimmäisen sukupolven Signature-mallille.
Signature 27 on selvästi paksumpi ja painavampi kuin alkuvuodesta testattu solakka edeltäjänsä – paksuutta on tullut lisää millin verran ja painoa peräti 41 grammaa. Laitteen runko ja kehys on alumiinia, näyttölasi Gorilla Glass Ceramic 3:a ja takakuoreen on haettu tekstiilimäistä viimeistelyä eri kuoseissa.
6,78-tuumainen näyttö perustuu mielenkiintoiseen tandem AMOLED-paneeliin, joka koostuu kahdesta valoa tuottavasta kerroksesta ja kykenee jopa 12000 nitin pistemäiseen kirkkauteen. Motorolan mukaan näyttö on myös 34 % energiatehokkaampi ja yli 120 % pitkäikäisempi kuin edeltäjämallin perinteinen AMOLED-paneeli. Näytön virkistystaajuutta on puolestaan laskettu 165:stä 120 hertsiin.
Järjestelmäpiiriosastolla uusi Signature 27 on nyt kiistaton lippulaivalaite, sillä piiriksi on valittu Qualcommin tuore huippumalli Snapdragon 8 Elite Extreme Gen 6. Motorolan mukaan piiriä jäähdytetään ArcicMesh-markkinointinimellä ristityllä timanttihiukkasiin ja lämpögeeliin perustuvalla lämmönsiirtokerroksella sekä 40 % kasvaneella yli 8000 mm2 höyrykammiolla. Suomessa laite tulee myyntiin 12 gigatavun RAM-muistilla ja 512 gigatavun tallennustilalla.
Yhteysominaisuuksien puolella puhelin tukee tulevaa WiFi 8 -versiota sekä tuoretta Bluetooth 7.0 -versiota. Joistain aiemmista Motorolan huippumalleista löytynyttä Ultra wideband -tukea ei laitteesta sen sijaan vaikuttaisi löytyvän. Pii-hiili-akun kapasiteetti on kasvanut merkittävästi edeltäjämallin 5200 mAh:sta 7000 mAh:iin. Lataustehot ovat sen sijaan pysyneet muuttumattomina.
Takakamera rakentuu kahden 50 megapikselin ja yhden 200 megapikselin sensorin sekä erillisen EVS-sensorin ympärille. Pääkamera perustuu Sonyn LYTIA L910 -sensoriin, joka tukee LOFIC-tekniikkaa (Lateral OverFlow Integration Capacitor), joka mahdollistaa fotodiodeille suuremman valonkeräyskyvyn ja sen myötä laajemman dynaamisen alueen etenkin kirkkaan pään osalta. 3x-telekamera on päivitetty käyttämään 200 megapikselin sensoria, joka mahdollistaa rajaukset korkean resoluution sensorilta lopullisia kuvia muodostettaessa. 50 megapikselin automaattitarkenteinen ultralaajakulmakamera vaikuttaisi pysyneen samana. Lisäksi tarjolla on EVS-lisäsensori (Event Vision Sensor), joka tunnistaa pikselitason muutoksia valoisuuden määrässä ja sitä hyödynnetään uuden Action Shot -ominaisuuden parina nopeasti liikkuvien kohteiden pysäyttämiseksi kuvassa. Motorola mainostaa Singature 27:n kamerajärjestelmän saaneen DXOMARK:in tämän vuoden korkeimman arvosanan (173 pistettä).
Singnature 27 on Motorolan ensimmäinen vaihtoehtoista GrapheneOS-käyttöjärjestelmää tukeva puhelinmalli. GrapheneOS on Android AOSP -pohjainen avoimen lähdekoodin mobiilikäyttöjärjestelmä, jossa on keskitytty erityisesti käyttäjän yksityisyyteen ja tietoturvaan. Vakiona puhelimessa on Android 17 seitsemän vuoden päivitystuella.
Motorola Signature 27 tekniset tiedot:
- Ulkomitat: 162,0 x 77,0 x 7,99 mm
- Paino: 227 grammaa
- Värit: Coal Smoke & Capulet Olive
- IP68&IP69- sekä MIL-STD810H-suojaus
- alumiinirunko, Gorilla Glass Ceramic 3 -näyttölasi, keinotekstiilitakakuori
- 6,78” Tandem AMOLED-näyttö, 2772 x 1272 -resoluutio, 19,5:9, HDR10+&Dolby Vision, 120 Hz, 3000 nit HBM, 12000 nit pistemäinen
- Qualcomm Snapdragon 8 Elite Extreme Gen 6 -järjestelmäpiiri
- 12 Gt LPDDR5X-RAM-muistia
- 512 Gt UFS 4.1 -tallennustilaa
- 5G sub-6GHz (n1/2/3/5/7/8/12/13/14/20/25/26/28/29/38/40/41/48/66/70/71/75/77/78/79/80/81/83/84/89/94), LTE, Dual SIM (nano+e)
- Bluetooth 7.0, Wi-Fi 8 -tuki, NFC
- GPS, Galileo QZSS, BeiDou, NavIC, GLONASS
- Kolmoiskamerajärjestelmä:
- 50 megapikselin pääkamera (LYTIA L910; 1/1,28”; 1,22 um pikselikoko, Quad Bayer), f1.6, Omni-directional PDAF, 3.5° OIS
- 50 megapikselin ultralaajakulmakamera (1/2,76”; 0,64 um pikselikoko, Quad Pixel), f2.0, 122 asteen kuvakulma, PDAF, makrokuvaus
- 200 megapikselin 3x-telekamera (1/1,56″; 0,5 um pikselikoko, 16-to-1), f2.6, periskooppiobjektiivi, PDAF, OIS
- EVS-sensori
- Videokuvaus: 8K 30 FPS, 4K 120 FPS Dolby Vision
- 50 megapikselin etukamera (1/2,75″; 0,64 um pikselikoko, Quad Pixel), f1.9, PDAF
- Bang & Olufsen -stereokaiuttimet, Dolby Atmos
- 7000 mAh pii-hiili-akku, USB-C 3.2, 90 watin TurboPower-pikalataus (USB PD), 50 watin langaton TurboPower-lataus, 5 watin käänteinen langaton lataus
- Android 17
- Päivityslupaus: 7 vuotta Android-versiopäivityksiä ja tietoturvakorjauksia
Motorola Signature 27 tulee Suomessa saataville joulukuun alussa 1899 euron suositushintaan. Värivaihtoehtoina ovat Pantonen sävymaailmasta hiilenmusta ja oliivinvihreä.
Lähteet: sähköpostitiedote, julkaisutiedote, tuotesivut




3 kommenttia
Loading new replies...
Näytetään 50 ensimmäistä kommenttia. Lue kaikki kommentit ja keskustele aiheesta foorumilla TechBBS →