io-tech otti tuoreeltaan ensituntumat uudesta Huawei P40 Pro -älypuhelimesta.

Huawein oli tarkoitus esitellä uudet P40-sarjan älypuhelimensa Pariisissa maaliskuun 26. päivä, mutta yleisötilaisuus jouduttiin valitettavasti perumaan koronaviruksen takia. Itse tuotejulkaisu tapahtui kuitenkin suunnitellusti ja päivänvalon näki peräti kolme P40-sarjan lippulaivamallia – P40, P40 Pro ja P40 Pro Plus. Lisäksi Huawei tuo Suomen markkinoille myös P40 lite- ja P40 lite E -mallit.

io-tech pääsi tutustumaan P40 Pro -malliin ennakkoon Helsingissä pari viikkoa ennen varsinaista julkaisua. Käymme tässä artikkelissa läpi ensituntumia ja huomioita laitteesta. Testikappale on jo saapunut io-techin toimitukseen, joten varsinainen kattava testiartikkeli on luvassa runsaan parin viikon päästä.

 

Ensituntumat ja havainnot

Ensimmäistä kertaa käteen ottaessa P40 Pro. Yleisilme on hieman pyöristetympi kuin edeltäjämallissa ja aiheeseen perehtynyt huomaa kyllä eron, mutta valtavista muotoilullisista uudistuksista ei ole kyse. Laaduntunnussa tai tukevaisuudessa ei ensituntumien perusteella ole valittamista, kuten ei tämän hintaluokan puhelimessa pitäisikään olla.

Laitteen koko on pysynyt hyvin samassa luokassa edeltäjämallin kanssa – pituus ja paksuus on kasvanut aavistuksen, mutta leveys vastaavasti pienentynyt. Paino on kasvanut viitisentoista grammaa.

Huawei kertoo ottaneensa P40 Pron muotoiluun inspiraatiota valuvasta vedestä. Asiaan ei välttämättä kiinnitä ensi alkuun huomiota, mutta näyttölasin muotoilu on kieltämättä mielenkiintoinen, sillä se kaartuu sekä pitkille sivuille että puhelimen päätyjä kohti. Alumiinikehykseen puhelimen kulmiin on puolestaan muotoiltu pienet ”puskurit”, joiden kerrotaan myös parantavan puhelimen kestävyyttä. Sivuilla metallikehys ei ole aivan yhtä kapea kuin esimerkiksi Mate 30 Prossa ja näyttölasi kaartuu pitkien kylkien puolelle takakuorta enemmän.

Takakuoren muotoilu on nykymittapuulla melko tavanomaista ja hillittyä. Takalasi on pyöristetty kaikilta reunoiltaan tehden puhelimesta mukavasti kouraan istuvan. Lisäksi esittelykappaleen mattahopea, hillitysti valoa heijasteleva väritys keräsi positiivista huomiota, joskin myös hieman rasvaisia sormenjälkiä. Kuivissa näpeissä mattapinta tuntui melko liukkaalta.

Rautapuolella P40-mallisto (ei lite-versiot) luottaa viime syksynä julkaistuun Kirin 990 -järjestelmäpiiriin, joka on nähty jo Mate 30 Pro -mallissa. Piiri sisältää myös 5G-modeemin, tarjoten 5G-yhteydet sekä nykyisen NSA- että tulevan SA-verkkotekniikan osalta. Tuettuna ovat yleisesti käytössä olevat alle 6 GHz taajuudet, mutta ei mmWave-taajuusaluetta. Järjestelmäpiirin jäähdytys on hoidettu höyrykammion ja grafeeniliuskojen avulla.

P40 Pro tulee Suomessa saataville kahdeksan gigatavun RAM-muistilla sekä 256 Gt:n tallennustilalla, joka on vielä laajennettavissa Huawein omalla NM-muistikortilla. Dual-SIM-ominaisuus on toteutettu nano-SIM:in ja eSIM:in yhdistelmällä.

Takakuoren alla piilottelee 4200 mAh akku, joka on siis saman kokoinen kuin edeltäjämallissa. Latausteho on säilynyt 40 watissa, mutta langaton pikalataus on nyt mahdollista 27 watin teholla.

P40 Pron (sekä kalliimman Pro Plussan) näyttö on läpimitaltaan 6,58-tuumainen, eli noin kymmenystuuman edeltäjämallia suurempi. Näyttö perustuu OLED-paneeliin ja tukee 90 hertsin kuvanpäivitysnopeutta sekä HDR10-standardia. Näytön tarkkuus on epätavallinen 1200 x 2640 pikseliä, eli se sijoittuu kooltaan Full HD:n ja QHD:n välimaastoon. Näytön virkistystaajuuden ja tarkkuuden voi valita näytön asetuksista.

Ensikokemusten perusteella näytön kuvanlaatu vaikutti hyvältä, mutta tarkempia analyyseja ei vielä pystynyt tekemään. 60 ja 90 hertsin ruudunpäivitysnopeuden pystyy havaitsemaan jo käyttöliittymän sulavuudessa, etenkin kun siirtyy nopeammasta takaisin hitaampaan.

Kaiutin ja sormenjälkitunnistin ovat sijoitettuna näytön alle. Kaiutin käyttää näyttöä värähtelypintana, mutta stereoefektiä ei ole tarjolla. Sormenjälkitunnistimen mainostetaan olevan 30 % suurempi ja nopeampi – toimintaa ei päästy vielä testaamaan.

Näytön vasemmassa yläkulmassa huomio kiinnittyy suurikokoiseen pillerin muotoiseen reikään, joka pitää sisällään puhelimen 32 megapikselin etukameran sekä infrapunasäteisiin perustuva syvyystietokamera, jota voidaan hyödyntää luotettavan kasvojentunnistuksen toteuttamiseen iPhonen Face ID:n tapaan.

P40 Pron kameratoteutus on teknisesti varsin mielenkiintoinen, kuten Huawein huippumalleilta on saattanut viime vuosina odottaa. Suurikokoisen kamerakehyksen muotoilu sen sijaan on tuttua lähinnä kilpailijan tuotteista, vaikka Huawein edustaja kehuikin P40:n toteutuksen olevan paljon tyylikkäämpi kuin kilpailijan vastaava, mikä aiheutti lähinnä toimittajien kulmakarvojen kurtistumista.

Pääkamera käyttää erittäin suurikoista 1/1,28-tuumaista 50 megapikselin sensoria, jossa pikselikoko on resoluutioon nähden suuri 1,22 mikrometriä. Sensorin parina on optisesti vakautettu f1.8-aukkosuhteen laajakulmaobjektiivi.

Ultralaajakulmakamera käyttää Mate 30 Prosta tuttua 40 megapikselin 1/1,54-tuumaista sensoria ja sen parina on automaattitarkenteinen 18 mm kinovastaavaalla polttovälillä varustettu objektiivi. Sensorin erikoisuutena on 16-to-1-suodatinratkaisu, jossa 4×4 diodin alueella on samanvärinen suodatin. Lisäksi sensorin kuvasuhde on 3:2. Kinovastaava polttoväli on ”vain” 18 mm, eli ei erityisen laaja kilpailijoihin nähden.

Telekamera käyttää Pro-mallissa 12 megapikselin RYYB-sensoria sekä viisinkertaisen zoomin tarjoavaa periskooppimallista objektiivia, joka on varustettu f3.4-aukkosuhteella sekä optisella vakaimella. Hybridizoom on tarjolla kymmenkertaisena.

Videokuvausta puhelin tukee 4K 60 FPS laadulla, mutta ei 8K:na, jota ei voi kuitenkaan pitää toistaiseksi suurena puutteena.

Softapuolella P40-mallisto tarjoaa Android 10 -käyttöjärjestelmän, joka perustuu avoimen lähdekoodin AOSP-versioon, eikä siis sisällä Googlen palveluita. Päällä on Huawein EMUI 10 -käyttöliittymä sekä yrityksen omat Huawei Mobile Services -palvelut. Sovellukset on tarkoitettu ensisijaisesti ladattavaksi yrityksen omasta AppGallery-kaupasta, sillä puhelin ei tue Googlen Play-kauppaa. Ainakin vielä julkaisuhetkellä sovellustarjonta on varsin ohut ja Googlen palveluita käyttävät sovellukset, kuten Netflix, YouTube, Uber ja Google Maps eivät toimi puhelimessa.

Lisää Huawein mobiilipalveluista ja AppGalleryn valikoimasta voi lukea hiljattain julkaistusta Mate 30 Pro -artikkelistamme.

 

Yhteenveto

Ensituntumien perusteella P40 Pro muistutti ulkoisesti varsin paljon P30 Pro -edeltäjämallia, vaikka joitain muutoksia onkin tapahtunut mm. takakameran, kulmien muotoilun ja näyttöreiän suhteen.

Myös rautatasolla toteutus vaikuttaisi varsin toimivalta, joskaan kaikilla osa-alueilla P40 Pro ei yllä aivan kilpailijoiden tasolle. Esimerkiksi Kirin 990 -järjestelämpiirin suorituskyky ei pärjää Snapdragon 865 -piirillisille laitteille, näytön virkistystaajuus on ”vain” 90 Hz 120 Hz:n sijaan ja akun kapasiteetti ei ole yhtä suuri kuin osassa kilpailijoista. Kamerapuolella rauta on puolestaan varsin mielenkiintoista ainakin paperilla, ja onkin mielenkiintoista päästä näkemään miten se suoriutuu käytössä. Suurin kysymysmerkki on kuitenkin softapuoli, sillä Googlen palveluiden puuttuminen aiheuttaa ainakin toistaiseksi etenkin peruskäyttäjille suurta päänvaivaa,

Huawei P40 ja P40 Pro -mallit ovat ennakkotilattavissa välittömästi ja niiden myynti alkaa 6. huhtikuuta. P40 Pron suositushinta on 1049 euroa ja P40:n 799 euroa. Suomessa saataville tulevat värit ovat mattahopea, kristalli ja musta.

 

This site uses XenWord.
;