
Suomalainen HMD Global Oy esitteli helmikuun lopulla MWC-messujen yhteydessä kolme Android-pohjaista uuden sukupolven Nokia-älypuhelinta (3, 5 & 6), joista kaikki sijoittuivat edullisemman pään hintaluokkiin. Tästä syystä moni kuluttaja jäikin malttamattomana odottamaan, mitä yrityksellä on tarjota high-end-markkinoille.
Odotus tuli päätökseen tänään, kun HMD Global esitteli Lontoossa järjestämässään kutsutilaisuudessa uuden Nokia 8 –älypuhelimen, joka edustaa yrityksen näkemystä edistyneestä puhelimesta. io-tech oli paikan päällä seuraamassa julkaisua ja pääsi ottamaan vaitiolovelvollisuuden alaiset ensituntumat laitteesta jo aiemmin samana päivänä.
Tutustumme tässä ensituntumat-artikkelissa laitteesta saamiimme ensivaikutelmiin sekä huomioihin. Nokia 8:aa syvällisemmin tarkasteleva varsinainen testiartikkeli on luvassa alkusyksyn aikana, kunhan saamme testikappaleen käsiimme ja ehdimme tutustumaan siihen riittävän syvällisesti käytännön testijakson puitteissa.
Ensitapaamisella Nokia 8:n ulkomuoto ei yllätä – siinä on selvästi sukunäköä muiden nykyisten Nokia-älypuhelinten kanssa ja erityisesti se muistuttaa Nokia 5 –mallia. Kun muotoja tunnustelee ja tarkastelee lähemmin, voi kuitenkin huomata niiden olevan toteutettu hienostuneemmin ja yksityiskohtaisemmin kuin malliston edullisemmissa malleissa. Muotoilu ei ole ehkä suuresti tunteita herättävää, vaan sen sijaan varsin hillittyä.
Rakenteeltaan Nokia 8 ei myöskään jätä juuri toivomisen varaa – alumiininen unibody-kuori on erittäin hyvin viimeistelty ja tukevan tuntuinen, eikä se elä lainkaan väänneltäessä. Reunoilta pyöristetty Gorilla Glass 5 –näyttö yhdistyy lähes saumattomasti suoraan alumiinikuoren reunaan.
Yhdestä palasta koneistetun alumiinitakakuoren muoto ohenee reunoja kohden ja pyöristetyt kyljet viistoutuvat takakuoren suuntaan. Takakuoresta ei löydy lähes lainkaan tasaista pintaa, vaan muodot ovat kaarevia joka suuntaan. Puhelin ohenee pitkillä sivuilla vain 4,6 mm:n paksuiseksi, jolla on havaittava vaikutus käsituntumaan. Laite tuntuu kädessä sirolta, mutta pyöristysten ansiosta silti myös mukavalta.
Kuivissa käsissä hiekkapuhallettu alumiinipinta on luonnollisesti liukkaan puoleinen. Myöhemmin myyntiin tulevat kiiltäväpintaiseksi viimeistellyt kuparinvärinen ja sininen vaihtoehto ovat etenkin kosteissa tai rasvaisissa näpeissä huomattavasti pitävämmän tuntuiset. Haittapuolena niissä tulee esiin herkkyys sormenjäljille.
Puhelimen ylä- ja alapäädyissä huomiota herättävät elementit ovat suurehkot muoviset antennialueet, jotka ovat koneistettu saumattomasti osaksi alumiinikuorta. Valmistajan mukaan niiden sijoitus on tarkoituksella laitteen päädyissä, jotta käyttäjä ei peittäisi niitä kädellään ja heikentäisi antennien signaalia. Muovialueilla ei ole juurikaan käytännön merkitystä, mutta käsintuntumaltaan ne heikentävät hieman laitteen laatuvaikutelmaa. Kiiltäväpintaisissa malleissa antennialueet ovat hieman paremmin naamioitu muun kuoren väriin.
Nokia 8:n 5,3-tuumainen näyttö asettuu kokonsa puolesta pahimpien kilpailijoiden välimaastoon. IPS LCD –paneelin tarkkuus on 1440 x 2560 pikseliä ja sen kirkkaudeksi luvataan jopa 700 nitsiä. Näytön kuvanlaatu vaikutti ensikokeilujen perusteella hyvältä, mutta niiden pohjalta on liian aikaista tehdä syväluotaavampia arvioita.
Näytön ylä- ja alapuolelle on jätetty reiluhkon kokoinen kaistale, jossa alapuoliskossa sijaitsevat valaistus kapasitiiviset navigointipainikkeet sekä sormenjälkitunnistimen sisältävä kotinäppäin. Alapäädystä löytyvä USB Type-C –liitäntä tukee USB 3.1 –tiedonsiirtonopeutta sekä Quick Charge 3.0 –pikalatausta.
Näytön yläpuolella sijaitseva etukamera on varsin mielenkiintoinen tapaus, sillä se käyttää samaa 13 megapikselin kuvasensoria kuin takakamera. Etukamerassa on lisäksi vaiheentunnistukseen perustuva automaattitarkennus ja melko valovoimainen f2.0-laajakulmaobjektiivi. Etukamera kuvaa myös 4K-videota.
Maininnan arvoinen edullisemmista Nokia-älypuhelimista puuttuva ominaisuus on myöskin vilkaisunäyttö, joka näyttää kellonajan ja saapuneet ilmoitukset myös näytön ollessa sammutettuna. Ominaisuuden saa halutessaan poistettua käytöstä näytön asetuksista.
Nokia 8:n sisälle valmistaja on valinnut markkinoiden suorituskykyisimpiin järjestelmäpiireihin lukeutuvan Snapdragon 835:n. Piirin jäähdytys on toteutettu lämpöputkiratkaisulla, jonka kehutaan levittävän lämmön koko takakuoren alueelle. RAM-muistia on nykypäivän high-end-luokassa eräänlaiseksi minimimääräksi laskettava neljä gigatavua ja UFS 2.1 -tallennustilaa 64 Gt, jota voi halutessaan laajentaa muistikortilla. LTE-yhteydet toimivat Cat.9-nopeusluokassa (450/50 Mbit/s).
Laitteen sisään integroitu akku on kapasiteetiltaan 3090 mAh ja se tukee Qualcommin Quick Charge 3.0 –pikalataustekniikkaa vakiolaturin 18 watin latausteholla. HMD Globalin Ossi Korpelan mukaan yritys halusi varmistua, ettei akku vanhene ennen aikojaan valittua pikalataustekniikkaa käytettäessä.
Laitteen takakuoresta löytyy muista Nokia-älypuhelimista tutun muotoinen pitkulainen 0,4 mm korkea kamerakehys, jonka keskellä komeilee menneistä ajoista sekä myös uudelleen hiljattain julkaistusta yhteistyöstä muistuttava Zeiss-logo.
Kehyksen yläpuoliskoon on sijoitettu kaksi 13 megapikselin kameraa, joista toinen käyttää värillistä ja toinen mustavalkoista kuvasensoria (pikselikoko 1,12 um). Molemmissa kameroissa on f2.0-aukkosuhteen laajakulmaobjektiivi, mutta vain värisensorin yhteydessä on optinen kuvanvakain.
Kamerakehyksen alapuoliskoon on sijoitettu kaksisävyinen LED-salama sekä lasertarkennuksen sensori. Lisäksi kamera hyödyntää tarkennuksessa myös vaiheentunnistusta (PDAF).
Otimme kameralla muutaman esimerkkikuvan, jotka voi klikata (avaa kuva, klikkaa oikealla ”avaa kuva uuteen välilehteen”) alkuperäiseen kokoonsa yllä olevasta galleriasta. Emme kuitenkaan lähde vielä tässä vaiheessa analysoimaan tarkemmin kameran kuvanlaatua muutaman yksittäisen otoksen ja mahdollisesti epävirallisella ohjelmistolla varustetun laitteen perusteella.
Kamerasovelluksen perusilme on pysynyt samana edullisempien Nokia-älypuhelinmallien kanssa, mutta siihen on tuotu muutamia lisäominaisuuksia. Positiivisena puolena sovellus on edelleen melko yksinkertaisen näköinen, mutta miinuksena säätömahdollisuudet vaikuttaisivat olevan useimpia kilpailijoita suppeammat. Manuaalisäädöt löytyvät kuvaustilavalikosta, mutta kaikki olennaisimmat asetukset, eli suljinajan, tarkennuksen ja herkkyyden manuaalisäädöt sekä RAW-kuvaus puuttuvat repertuaarista.
Käytettävää kameraa valittaessa käyttäjä voi valita etu- tai takakameran ohella myös molemmat, jota HMD Global kutsuu bothieksi. Yrityksen mukaan ajatuksena on tuoda kuvaan käyttäjän itsensä ohella myös ympäristössä tapahtuva tilanne. Bothieta voi hyödyntää sekä valo- että videokuvauksessa ja videota voi striimata livenä kamerasovelluksesta suoraan YouTubeen tai Facebookiin.
Kameran videokuvauksen erikoisuuksiin kuuluu myös 360 asteen OZO Audio –tilaäänen tallennus, joka tapahtuu puhelimen kolmen mikrofonin avulla. Tekniikka on lainattu Nokian ammattilaistason OZO-VR-kamerasta.
io-techin ottamien ensituntumien perusteella Nokia 8 vaikuttaa HMD Globalilta varsin lupaavalta avaukselta high-end-markkinoiden puolelle. Laadukkaan tuntuisessa ja teknisesti kilpailukykyisessä laitteessa vaikuttaisi olevan myös muutamia pieniä puutteita, jotka erittäin kilpailukykyinen hinnoittelu tulee kuitenkin paikkaamaan todennäköisesti erittäin hyvin. Suomen markkinoilla Nokia 8:n pahimpia kilpailijoita ei ole kovin vaikea etsiä – ne tulevat olemaan 499–559 euron hintainen OnePlus 5 sekä 499 euron hintainen Honor 9.
Nokia 8:n keskimääräiseksi globaaliksi kuluttajahinnaksi on ilmoitettu 599 euroa ja laitteen luvataan tulevan myyntiin lähiaikoina. HMD Global ilmoittaa laitteen Suomen hinnoittelusta ja saatavuudesta erikseen Helsingissä järjestettävässä maakohtaisessa pressitilaisuudessa.
Kyynikko minussa sanoo että lähinnä koristeena, jotta jotenkin erotutaan näistä kiinalaisista bulkkiluureista. Huawei P10+ (jossa vastaavanlainen kamerasetup) nykyään käytössä, käsivaralta ei hämärässä pärjää esim. U11:lle.
Kiitos erittäin valaisevista kamera-arvioista. Näin täysin maallikosta olo oli kuin olisi seurannut Sherlock Holmesin päättelyketjua, mutta hyvin oli aukaistu perusteet noille arvioille!
Nostan hattua! Kiva nähdä asiantuntija joka osaa kertoa alastaan myös suomeksi!
Nyt meni vakavaan harkintaan tämä Noksu 8 liki kolmevuotiaan Lumia 930 tilalle.Kameratestejä odotellessa!
Nyt kun kattoo noita GSMArenan kuvia niin varsin mukavlita nekin näyttää: Just in: Nokia 8 hands-on
Parantamisen varaa on prosessoinnissa, mutta jännä nähdä miten kehittyy.
Missä se vanha Nokia on joka teki puhelimia joka näytti erilaiselta kun muut.
Onko missään hands-on testissä testattu mikkien laatua videonauhoituksessa (esim keikkaolosuhteet jne)? Vertautuuko miten vaikkapa vanhempiin Nokioihin ja Microsfotin luureihin missä oli normia paremmat mikit?
Ei vielä noita mikkitestejä juuri ole. Pariin siihen viittaavaan videoon tosin jo törmää.
https://youtu.be/ZXBgc4wfdmI
https://youtu.be/aEOWnAX_asQ
Sitä ei enää ole olemassa. Nykyisillä Nokia-merkkisillä luureilla ei ole muuta yhteyttä vanhaan Nokiaan kuin nimi. Tai saattaa siellä toki muutamia samoja työntekijöitä olla.
+ lukuisat Nokian laadunvalvontaan liittyvät seikat ja sadat Nokian omat patentit.
Tämä nyt on täyttä paskaa.
Samoja patentteja käyttävät kaikki, Nokia vain omistaa ne. Mikä tahansa sattumanvaraisesti tarkasteluun poimittu kännykkä käyttänee ainakin Nokian, Motorolan, Samsungin ja Applen patentteja. Jenkkilässä kun voi patentoida myös abstrakteja muotoja ja muuta kivaa.
Miksi vertaat tuota Mokia 8:n kameraa satoja euroja halvemman Moto G 5 plussan kameraan?
Oikea vertailukohta olisi Moto Z Force. Tosin siinä vertailussa Moto on huomattavasti parempi, suorituskykyisempi, paremmin varusteltu ja innovatiivisempi laite kuin Mokia. Moton innovatiivisuudesta osoituksena esim Moto modsit, särkymätön näyttö ja kaikkein uusimpana patenttina Motolla on itsestään korjaantuva näyttö. Tosin sitä ei ole vielä tuotu tuotantomalleihin
Sanopa ihan suoraan, että oletko entinen Nokian insinööri jolle tuli potkut kun Nokia / Microsoft järjesteli toimintojaan kun sinulta ei kuulu yhtään ainoaa positiivista sanaa yrityksen yhdestäkään tuotteesta? Pistää epäilemaan jotain omaa ristiretkeä kyseistä firmaa kohtaan.
En usko että tuo 8 tulee myymään missään muualla kuin korkeintaan täällä pölhölässä. Täällä kun on sitä porukkaa, joille nimellä Mokia on positiivinen merkitys. Kaikkialla muualla maailmassa se merkitys on ennemminkin negatiivinen. Lisäksi eihän tuo 8 pärjää ominaisuuksiltaan edes Samsungille
En ole koskaan ollut töissä Mokialla, enkä koskaan tule olemaankaan siellä tai Hmd:llä. En vain ole pitänyt niistä laitteista, enkä arvosta näitä nykyisiä Hmd:n valmistuttamiakaan. En ole myöskään yhdenkään kilpailijan leivissä. Olen kyllä insinööri, mutta töissä täysin eri alalla.Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun vastaan tällaisiin kysymyksiin tässä ketjussa.
Asia selvä. Menet minun osaltani ignoreen, koska näitä ketjuja on huomattavasti mukavampi lukea kun yhden asian sankarit eivät ole agendaansa vaahtoamassa. Vaikka sinulla saattaisi ollakin tietoa ja asiaa ainakin osassa viesteistä, niin tuo jatkuvat negatiivinen taustasävy pilaa koko homman osaltasi. Viestejäsi ei vaan viitsi tai halua lukea sen takia.
Hyvin hyvin vähän näyttäis olevan. Jos sitä pitäisi noista tekstistä erottaa niin en kyllä tiedä millä laitteilla sen tiedon löytää 😀
Kappas ensimmäinen käyttäjä foorumilla ignoreen. Ei tuota Motoroolan katkeraa tilitystä jaksa enää lukea.
Näihin sanoihin päättyi varoituksen ja bannien jälkeen tämä sama öyhötys Nokia 5 -artikkelien kommenteissa.
Nyt täysin sama Mokia-vaahtoaminen jatkuu tässä ketjussa. Tervemenoa vaikka Suomi24-palstalle kaltaisten asiantuntijoiden joukkoon, tänne tuollainen "keskustelu" ei ole tänne tervetullutta.
Räpläsin tossa pitkään kaverin Kutosta ja ainakin sen perusteella voisin sanoa HMD:n vanginneen Nokian hengen osittain.
Kyl siin on vaan jotain semmoista, et ku sen sai kouraan, ni tuli heti kotoisa olo. Liekkö sitte vaan veressä joku aisti. 😀
Vaikka en ole koskaan välittänyt nokia puhelimista symbian ajan jälkeen, toivon kuitenkin et nää uudet nokiat löis läpi. Nokia 5 tuntu ainakin kädessä sen ruokatunnin ajan tosi jämptiltä ja laadukkaalta puhelimelta hintaisekseen. Alkaa jo mietityttää jos vaihtais tuon OP3T:n tähän.:think:
Nokia 3 ollut kaksi viikkoa työkäytössä, ja voin sanoa että jo siinä on vanhaa perinteikästä Nokia "fiilistä" :tup: Hintaansa nähden aivan mahtava kapistus.
Kasi vielä vapaa-ajalle, niin johan on luuriasiat mallillaan :cigar2:
Mies se muistimäärä nyt menee tässä 8-mallissa? Ei löydy mistää virallisesta lähteestä mainintaa kuin 4gb muistille? Tämä luuri kiinnostaisi, mutta haluaisin tietää vaikuttaako 4 vs 6gb muistia käytännössä mihinkään omassa käytössä, kun puhelimessa on yleensä päällä vain joku whatsapp ja selain (+satunnainen karttaohjelma) samaan aikaan ilman GPS:ää ja jatkuvia datayhteyksiä googlelle päin.
Ei vaikuta. Ei ainakaan tuolla käytöllä. Käytännössä ainoa käyttötarkoitus, jossa tuon muistin määrä tulee vastaan on erittäin aktiivinen hyvin monen sovelluksen samanaikainen käyttö. Tuolla käytöllä se joku noin 2 GiB riittää, 3 GiB riittää mukavasti myös vaikka vähän rupeaisi enemmänkin sovelluksia käyttämään, 4 GiB …
Itseä ei niin kiinnosta se onko muistia 6 vai 4 gigatavua, mutta kiillotettu sininen on ainut hyvän värinen tuossa porukassa. Olisi ollut edes musta tai valkoinen vaihtoehto niin kelpaisi matat sun muut mutta toi mitäänsanomaton harmaa ja liian sininen sininen ei vaan iske. Kuparinen on ihan hirvittävä 😀
Täytyy kans ihmetellä mihin ihmiset tarvii 8gb kännykässä? Omassa on 3gb ja keskimääräinen käyttömäärä on 1,5gb.
Ihan järkyttäviä sormenjälkimagneetteja nuo kiillotetut. Tekee heti jotenkin epäsiistin ja halvan vaikutelman. Matta sininen näistä se oma valinta. Olisi kyllä saanut musta ja valkoinenkin mattana tulla.
No mutta juu, makuasioitahan nämä :tup:
Ottaisivatpa autoista tutun vuosimallinimeämisen. Eli luurin nimi pysyy aina saman, mutta nämä mallit ovat sitten vuoden 2017 vuosimallia ja vaikka uusi 8 joskus tulevaisuudessa on sitten sen julkaisuvuoden malli.
Jep… se olisi ihan ok ratkaisu, mutta sitä tuskin käytetään. Ilmeisesti iPhone Se on helpompi myydä kuin iPhone 2015… jotenkin ihmisten mielissä puhelimenkin pahentuu kuin maito. Eli parempi myydä samaa eri nimellä kuin päiväyksellä.
Ei mihinkään. Vaikuttaahan tuohon muistinkäyttöön resoluutiokin.
Kumma juttu, kun autoissa asia on mielestäni taas ihan eri. Tietylle mallille hankitaan vuosien saatossa se maine, että millä tasolla liikutaan. Vanha maine vähän kuin tarttuu seuraavaan vuosimalliin ja kun se on vielä parannettu versio vanhasta mallista, niin jos ihmiset ovat olleet tyytyväisiä vanhaan, niin pitäisi olla vielä tyytyväisempiä uuteen.
Jos auton mallinimi on ihan uusi, niin siinä pitäisi sitten selittää kaikki alusta alkaen asiakkaille ja hommaa olisi enemmän. Mielestäni sama kyllä luulisi pätevän luureihinkin. Ehkä se on eri juttu luureissa, kun niissä vaihtuu koko tekniikka entiseen, niin täytyy nimelläkin osoittaa ettei vanhasta ole mitään jäljellä.
Itseäni kyllä häiritsee, kun en pysty millään laittamaan jonkun valmistajan mallistoa edes paremmuusjärjestykseen. Nokialla se onnistuu tällä hetkellä. Toivottavasti onnistuu jatkossakin.
Totta autoissa se toimii… olet luultavasti oikeassa sen suhteen että täysi raudan vaihtuminen on syynä. Jos vuoden 2013 puhelin olisi käytännössä täysin yhtä hyvä kuin vuoden 2018 puhelin, niin ongelmaa ei kai olisi…
Pöh, väärä ketju
Eikös esim Samsung kuitenkin myy monia mallejaan juurikin vuosimallinimillä? "J5 2017" jne
Kyllä.
Niin taitaa tehdä osassa malleja. Huippumallissa tosin juokseva numerointi.
Nappasin eilen vertailukuvat hämäräolosuhteissa Nokia 8:lla, OnePlus 5:llä ja Galaxy S8:lla. Siitä vaan vertailemaan:
Miltäs tuo silmään näytti. op5 ihan selvästi surkein, s8 paras. Mutta onko tuo liian valottunut?
Nokia 8 todellisuuteen nähden liian tumma, Galaxy S8 ehkä aavistuksen todellista kirkkaampi.
En oikein tiennyt mitä odottaa, kun en varsinaisesti ole raudasta ja muista yksityiskohdista perillä – jonkinlainen mielikuva vain laitteesta ja hintatasosta oli syntynyt.
Hinta näytti asettuvat hieman alle tuon 599 €, kävin juuri hakemassa omani kaupasta. Olisin varmasti ostanut myös tuolla kalliimmalla hinnalla. Vaikuttaa käteen aika sopivalta ja sormenjälkilukija tuntuisi toimivan ihan ok, mutta muuta ei osaa vielä parin minuutin jälkeen kommentoida.