io-tech testasi Applen uudet iPhone 8 -älypuhelimet.

Applen uudet 11. sukupolven iPhonet esiteltiin tutun kaavan mukaisesti syyskuun puolivälin tienoilla (12. päivä) ja tällä kertaa tarjolla oli kolme mallia. iPhone 8 ja iPhone 8 Plus edustavat lähinnä maltillista evoluutioaskelta viime vuoden iPhone 7 –malleista ja suuremman kehitysaskeleen yritys tarjoili iPhone X:n muodossa.

Uutuuskolmikosta ensimmäisenä markkinoille ennättivät iPhone 8 –mallit, jotka saapuivat Suomessa myyntiin syyskuun 22. päivä. iPhone X:n myynti alkoi puolestaan marraskuun 3. päivä ja sen saatavuus on osoittautunut alkuvaiheessa hyvin rajalliseksi.

Saimme elektroniikkatukkuri Alson avustuksella ensimmäisenä testattavaksemme uudet iPhone 8 –mallit, joista pienikokoisempi iPhone 8 on hinnoiteltu lähtöhinnaltaan 829 euroon ja suurempi iPhone 8 Plus 939 euroon. iPhone 8:n lähtöhinta on noussut 50 eurolla ja Plussan 20 eurolla, mutta samalla pienin tallennustilavaihtoehto on tuplattu 32:sta 64:ään gigatavuun.

Tutustumme tässä artikkelissa molempiin uusiin iPhone 8 –malleihin hieman tiivistetymmässä muodossa noin viikon käyttökokemusten pohjalta.

 

Pakkaus ja sen sisältö

iPhone 8 –mallien pakkausten ulkoasu on tuttu viimevuotisista malleista. Molempien mallien pakkauksen toimitussisältö on identtinen. Kovakuorinen pahvipakkaus sisältää melko niukan tarvikevalikoiman. Itse puhelimen ohella mukaan on laitettu pikakäyttöohjeet, SIM-korttikelkan irrotustyökalu, verkkovirtalaturi sekä Lightning-kaapeli. Testikappaleemme oheistarvikevalikoima oli myyntimalliin verrattuna vajavainen, sillä paketista puuttuivat EarPods-nappikuulokkeet ja Lightning-liitännän 3,5 mm kuulokeadapteri.

Nykypäivän high-end-puhelimelle mukana toimitettava vakiolaturi on teholtaan todella alimitoitettu, sillä sen nimellistehoksi ilmoitetaan vain viisi wattia (5 V, 1 A). Molemmat iPhone 8 –mallit tukevat ns. pikalatausta lisävarusteena myytävillä Applen tehokkaammilla laturimalleilla, mutta sellaisen olisi toivonut jo kuuluvan tämän hintaluokan puhelimen perusvarustukseen.

iPhone 8

Muotoilu, materiaalit ja käsituntuma

iPhone 8:n tarjoama ensivaikutelma on tuttu muutamalta viime vuodelta. Tällä kertaa on kurkattava puhelimen takapuolelle, ennen kuin huomaa uuden mallin olevan kyseessä. Etupuolelta iPhone 8 näyttää edelleen käytännössä identtiseltä vuonna 2014 esitellyn iPhone 6:n kanssa. Edellisten vuosimallien muotoilusta tykästyneille ”kasi” on varmasti mieluinen, mutta itselleni tuli hieman sellainen tunne, että samaa juttua kaupataan nyt jo neljättä vuotta putkeen.

Fyysiset mitat:

  • Ulkomitat: 138,4 x 67,3 x 7,3 mm
  • Paino: 148 grammaa
  • Näytön ja ulkomittojen suhde: 65,4 %

Ulkomitoiltaan iPhone 8 on lähes identtinen iPhone 7:n kanssa. Kasi on 0,1 mm pidempi sekä 0,2 mm leveämpi ja paksumpi. Eroa on lähes mahdotonta huomata kädessä, mutta sitä saattaa olla silti riittävästi siihen, etteivät kaikki edeltäjämallien lisätarvikkeet ole yhteensopivia uuden mallin kanssa.

Vaikka iPhone 8 on nykymittapuulla varsin kompakti puhelin ja se sopii melko hyvin yhdellä kädellä käytettäväksi, on näytön ja ulkomittojen välinen suhdeluku nykymittapuulla erittäin huono 65,3 %. Tilannetta kuvaa hyvin se, että pinta-alaltaan noin 40 % suuremmalla 5,8-tuumaisella näytöllä varustettu Samsung Galaxy S8 on vain noin sentin pidempi ja ainoastaan 0,8 mm leveämpi.

iPhone 8 –malleista on tarjolla kolme värivaihtoehtoa – kulta, hopea ja tähtiharmaa. Kahdessa ensin mainitussa värivaihtoehdossa etulasin reunaosat ovat valkoiset.

iPhone 8:n sisäinen runkorakenne on terästä, ulkokehys 7000-sarjan alumiinia ja etu- sekä takakuori naarmunkestävää lasia. Laite on suojattu vedeltä ja pölyltä IP67-standardin mukaisesti. Kuten tämän hintaluokan puhelimelta voi jo odottaa, rakenne tuntuu hyvin viimeistellyltä ja tukevalta. Voimakkaammin päistä väänneltäessä voi rakenteesta kuitenkin kuulla pientä naksumista.

Alumiinikehys on pyöristetty miellyttävästi reunoilta, kuten myös sekä etu- että takakuoren lasit. Sekä etu- että takalasin reunoja kiertää kapea muovilista, joka saattaa hyvällä tuurilla parantaa lasien kestävyyttä pudotustilanteissa. Pyöristysten ansiosta puhelin istuu erittäin mukavasti kouraan, joskin kuivissa käsissä iPhone 8 on myös erittäin liukas.

iPhone 8 –mallien suurin ulkoinen uudistus on takakuoren materiaali, joka on muuttunut alumiinista lasiksi. Testaamassamme mustassa mallissa takakuori on itse asiassa tummanharmaa, joka on väriltään tyylikäs, mutta poikkeaa näytön etupuolen reunojen mustasta väristä. Applen mukaan lasissa on 50 % paksumpi vahvistava kerros sekä sormenjälkiä hylkivä oleofobinen-pinnoite. Ainakaan testaamassamme värivaihtoehdossa se ei kuitenkaan estänyt lasipinnan tahriintumista rasvaisilla sormenjäljillä. Lasikuoren positiivisena puolena puhelimeen on pystytty toteuttamaan langaton lataus, joka metallikuoren tapauksessa on erittäin haastavaa. Kosteissa näpeissä lasipinta on lisäksi varsin pitävä, mutta vastaavasta kuivissa käsissä erittäin liukas.

Tekniset ominaisuudet ja –yksityiskohdat

Rautapuolella uudet iPhone 8 –mallit sisältävät Applen uusinta tekniikkaa edustavan A11 Bionic –järjestelmäpiirin, joka valmistetaan TSMC:n 10 nanometrin prosessilla. Piiri rakentuu kahdesta suorituskykyisemmästä Monsoon-prosessoriytimestä sekä neljästä virtapihimmästä Mistral-ytimestä. Sen lisäksi siihen on integroitu M11-liiketunnistinprosessori sekä Applen omaa suunnittelua edustava kolmiytiminen grafiikkasuoritin. A11 sisältää myös kaksiytimisen Neural Engine –prosessorin, joka on suunnattu tekoälyn ja koneoppimisen tarpeisiin.

Tekniset ominaisuudet:

  • Apple A11 Bionic -järjestelmäpiiri (2xMonsoon ja 4xMistral CPU, 3-ytiminen GPU)
  • 2 Gt RAM (Plus 3 Gt)
  • 64 tai 256 Gt tallennustilaa
  • LTE Cat.12 3CA (600/150 Mbit/s), Dual-SIM
  • 11ac Wi-Fi, Bluetooth 5.0, NFC
  • A-GPS, GLONASS, Galileo, QZSS, iBeacon

iPhone 8 –malleista on saatavilla kahta tallennustilavaihtoehtoa – 64 ja 256 Gt. Edullisemmassa vaihtoehdossa tallennustila on tuplattu viimevuotisiin malleihin nähden. Järjestelmä haukkaa tallennustilasta noin 5,1 Gt, joka on varsin kohtuullisesti useimpiin Android-puhelimiin verrattuna. Muistikorttipaikkaa ei iPhone 8:issa edelleenkään ole ja nano-SIM-korttipaikkoja löytyy vain yksi kappale.

iPhone 8 –mallien alapääty on täysin identtinen iPhone 7 –mallien kanssa. Sieltä löytyy Lightning-liitäntä sekä pyöreistä rei’istä muodostetut ritilät, joista kuitenkin vain oikeanpuoleisen takana sijaitsee kaiutin. Applen mukaan kaiuttimien (toinen sijaitsee kuulokkeessa) äänenvoimakkuus on kasvanut 25 %, mutta emme päässeet vertaamaan testikappaletta viime vuoden malleihin. Kaiuttimet soivat kuitenkin puhtaasti ja älypuhelimien mittapuulla kovaa. Mittasimme niistä 30 cm:n päästä noin 79 dBA äänentason, joka on yksi korkeimmista mittaamistamme lukemista.

iPhone 8:sta ei siis löydy lainkaan 3,5 mm:n ääniliitäntää, eli kuulokkeet on kytkettävä Lightning-porttiin. Mukana toimitettavat EarPods-nappikuulokkeet ovat varustettu oikealla liittimellä, mutta tavallisten ”vanhanaikaisten” kuulokkeiden kanssa on käytettävä pakkauksen mukana tulevaa adapteria. Adapteria käyttäessä suurin ongelma on se, ettei puhelinta voi ladata johdolla samanaikaisesti. Osittainen ratkaisu ongelmaan löytyy langattomasta latauksesta, jos käytettävissä sattuu vain olemaan sen mahdollistava laturi.

Pyöreä kotinäppäin ei ole muuttunut viime vuodesta. Aavistuksen lasipinnan alapuolella sijaitseva painike on kapasitiivinen, mutta sen yhteyteen on toteutettu lineaarisen värähdysmoottorin avulla varsin realistisen tuntuisesti fyysistä painiketta imitoiva painallusvaste. Kotinäppäimen yhteydessä on myös Touch ID –sormenjälkitunnistin, joka toimii kokemustemme mukaan luotettavasti ja melko nopeasti. Lukitusta avattaessa pelkkä sormen laskeminen tunnistimelle ei riitä, vaan kotinäppäintä on myös painettava.

iPhone 8:n näyttö on pysynyt teknisiltä spekseiltään identtisenä edeltäjämalliin nähden. Se on edelleen 4,7-tuumainen ja tarkkuudeltaan nykymittapuulla alhaiset 750 x 1334 pikseliä. On kuitenkin todettava, että vaikka pienet yksityiskohdat, kuten pienifonttinen teksti, on iPhone 8:n näytöllä hieman sumeaa, ei kuvan terävyys näytä lainkaan niin pahalta, kuin resoluution perusteella saattaisi luulla.

Uusi näyttöön liittyvä ominaisuus on True Tone, jonka saa kytkettyä päälle näytön asetuksista. True Tone hyödyntää näytön yläpuolelle sijoitettua uutta nelikanavaista valoisuustunnistinta, jonka avulla näytön valkotasapainoa säädetään automaattisesti ympäröivään valoon sopivaksi. True Tonen ollessa kytkettynä pois päältä totesimme näytön olevan valkotasapainoltaan havaittavasti sinertävä.

Kuten aiemmatkin iPhone-mallit, myös iPhone 8:n näyttö tukee paineentunnistusta, eli 3D Touchia. Toisin sanoen näyttö tunnistaa kuinka kovaa käyttäjä sitä painaa ja käyttöliittymä osaa aktivoida tilanteen mukaan erilaisia toimintoja painallusvoimakkuudesta riippuen. Suomalaisittain talvisäällä näppärää korkean herkkyyden ”käsinetilaa” näyttö ei valitettavasti tue.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • 4,7-tuumainen IPS LCD –näyttöpaneeli
  • RGB-alipikseliasettelu
  • 750 x 1334 pikseliä, 326 PPI
  • ionivahvistettu suojalasi
  • 3D Touch, True Tone, Night Shift

Kuvanlaadun osalta iPhone 8:n näyttö tekee hyvää jälkeä. Värintoisto on luonnollista ja tummat sävyt toistuvat LCD-näytöksi erittäin hyvin. Katselukulmat ovat laajat ja luettavuus myös kirkkaassa valaistuksessa hyvällä tasolla.

iPhone 8:n yläpääty on täysin umpinainen. Näytön yläpuolelle jäävään puhelimen ulkomitat huomioiden varsin leveään kaistaleeseen on sijoitettu kamera, valoisuussensori ja kuuloke-kaiutinyhdistelmä.

Etukamera on sama kuin iPhone 7 –malleissa. Sen tarkkuus on seitsemän megapikseliä ja parina on f2.2-aukkosuhteen objektiivi. Etukamera pystyy myös taltioimaan 1080p-videokuvaa. Heikossa valossa näyttöä voi hyödyntää salamana kuvien valaisemisessa. Kuvanlaadultaan etukamera tekee hyvää jälkeä, joskaan ei yllä tarkkuudessa aivan markkinoiden parhaimmiston tasolle.

Valoisuussensori on sijoitettu kuulokkeen yläpuolelle ja se pystyy tunnistamaan ympäröivän valaistuksen voimakkuuden ohella myös valon lämpötilan. Lasiin tehdyn kuulokeaukon suojana on tiheä metalliritilä, joka on lähes lasipinnan tasalla ja estää varsin hyvin lian kertymisen kuulokeaukkoon. Kuulokkeen yhteyteen on sisällytetty myös toinen puhelimen stereokaiuttimista, joka tuottaa korvakuulolta melko lailla yhtä laajan äänialan kuin puhelimen alapäädyssä sijaitseva toinen kaiutin.

iPhone 8 –mallien takakuori on siis nyt lasia ja yksi ratkaisun merkittävimmistä eduista on mahdollisuus langattomalle lataukselle. Käytännössä lasikuoren alle metallirunkoon on tehty aukko, johon langattoman latauksen käämi on sijoitettu. Lataamisessa voidaan käyttää mitä tahansa Qi-standardin mukaista langatonta laturia.

Umpinaisen kuorirakenteen sisältä löytyy myös puhelimen integroitu litium-ioniakku, jonka kapasiteetti on 1821 mAh (6,96 Wh). Android-puhelimiin verrattuna kapasiteetti on todella pieni, mutta koska Apple on toteuttanut puhelimiensa softan ja raudan täysin itse, eivät lukemat ole käytännössä millään tasolla vertailukelpoisia. Vaikka akun kapasiteetti on myös pienentynyt noin 7 % edeltäjämalliin nähden, lupaa Apple käytännön akunkeston pysyneen samana.

Kamera

iPhone 8:n takakamera on sijoitettu viime vuosilta tuttuun tyyliin takakuoren vasempaan ylänurkkaan ja se on noin 0,8 mm takakuoren lasipinnasta kohollaan. Kameraa kehystää metallinen reunus ja naarmuilta suojaa safiirilasi. Jerry Rig Everything tosin totesi YouTube-videollaan, että Applen käyttämä safiirilasi ei ole sen naarmunkestävämpää kuin muutkaan yleisesti käytössä olevat suojalasit. Kameran oikealle puolelle on sijoitettu kaksisävyinen ja neljään LED-valoon pohjautuva salama sekä pienellä metalliverkolla suojattu mikrofoniaukko.

Kameran tekniset tiedot:

  • 12 megapikselin Sony Exmor RS -kuvasensori (1,22 um pikselikoko)
  • 8 objektiivi, 28 mm kinovastaava polttoväli, optinen vakain, kuusi linssielementtiä, safiirilasinen linssinsuojus
  • Tarkennus: Focus Pixels PDAF
  • 4-ledinen True Tone ‑salama
  • Videokuvaus: 4K 60 FPS, 1080p 240 FPS

Vaikka iPhone 8:n kameran tekniset ominaisuudet ovat säilyneet samoina viime vuodesta, on Apple vaihtanut kuvasensorin uuteen. Sensori on edelleen Sonyn valmistama, mutta edustaa nyt paranneltua uudempaa tekniikkaa. Valovoimainen objektiivi on varustettu optisella kuvanvakaimella.

A11-järjestelmäpiirin sisältämä uusi kuvaprosessori mahdollistaa uusien kuvankäsittelyalgoritmien käytön, kuvan ja liikkeen reaaliaikaisen analyysin sekä videon tallentamisen korkeammilla ruudunpäivitysnopeuksilla (4K 60 FPS, 1080p 240 FPS).

iPhone 8:n kamera käynnistyy erittäin nopeasti ja lähes välittömästi kuvausvalmiina. Myös tarkennus toimii nopeasti ja luotettavasti. Kuvia voi napsia lähes viiveettömästi yksi toisensa perään, tai vaihtoehtoisesti käyttää sarjakuvausta pitämällä suljinpainiketta pohjassa. Kokonaisuudessaan iPhone 8:lla kuvaaminen on tehty erittäin helpoksi.

Kamerasovelluksen käyttöliittymä on pysynyt ulkoasultaan muuttumattomana viime vuodesta. Se on edelleen pelkistetyn yksinkertainen ja helppokäyttöinen. Kuvaustilojen valinta tapahtuu suljinpainikkeen viereen pystysuuntaisesti sijoitetusta listasta.

Ainut perusnäkymässä havaittava muutos on HDR-kuvaustilan painikkeen puuttuminen. Valinta tehdään nyt asetuksista ja automaattinen HDR-kuvaus on oletuksena päällä, sillä Apple luottaa sen tekemään jälkeen. Jos automaattisen HDR:n kytkee asetuksista pois päältä, ilmestyy valintapainike onneksi vanhaan tapaan kuvausnäkymän reunaan.

Apple ei tarjoa edelleenkään manuaalikuvaustilaa, eli käyttäjä ei pääse säätämään kuvausasetuksia itse missään muodossa. Kameran asetusten säätäminen on tehty edelleen aivan liian hankalaksi. Käyttäjän on poistuttava kamerasovelluksesta ja suunnattava erikseen asetusvalikkoon ja sieltä löytyvään Kamera-alakohtaan.

Maininnan arvoisena seikkana Apple on siirtynyt iPhone 8- ja X-mallien myötä uuden HEIF-kuvaformaatin käyttöön. Se mahdollistaa kuvien tiedostokoon merkittävän pienentämisen (jopa alle puoleen JPEG:stä) ilman kuvanlaadun kärsimistä. Puhelin muuttaa kuvat automaattisesti JPEG-muotoon, kun ne siirretään ulos USB-johdon kautta, jos siirtokohteena ei ole macOS High Sierra –käyttöjärjestelmällä varustettu tietokone. Totesimme kuitenkin käytännössä, että muunnosta ei  kuitenkaan tapahdu, jos kuvat siirretään ulos puhelimesta vaikkapa Google Driven kaltaisen pilvipalvelun kautta.

Ylle on liitetty testipuhelimen kameran täydellä 12 megapikselin tarkkuudella otettuja muokkaamattomia JPEG-kuvia erilaisista käytännön tilanteista ja valaistusolosuhteista. Kuvat saa avattua alkuperäiseen kokoonsa klikkaamalla suurennettua kuvaa hiiren oikealla painikkeella ja avaamalla kuva sen jälkeen uuteen välilehteen.

iPhone 8:n kamera tekee hyvässä valaistuksessa tasaisen laadukasta jälkeä – sillä on hankala saada aikaiseksi kuvia, jotka ovat menneet totaalisen pieleen. Kuvien värintoisto on miellyttävää katseltavaa, olematta kuitenkaan ylikorostuneen näköistä. Jälki on myös mukavan terävää ja 12 megapikselin luokassa varsin yksityiskohtaista.

Automaattinen HDR-tila toimii hyvin ja tekee siinä määrin luonnollista jälkeä, että se kannattaa melkeinpä pitää aina päällä. Halutessaan kuvat saa tallentumaan samalla myös perusmuodossaan.

Hämärässä iPhone 8 tekee varsin hyvää jälkeä, tasapainotellen onnistuneesti kohinanvaimennuksen suhteen. Kohinaa jää kuviin jonkin verran, mutta se ei haittaa kokonaisuutta ja samalla kohinanvaimennus ei suttaa liikaa yksityiskohtia.

Pisimmillään iPhone 8 venyttää kameran suljinajan 1/4 sekuntiin, joka on pisimpiä aikoja joita olemme kamerapuhelimien automaattiasetuksilla nähneet. Se mahdollistaa suuren valomäärän vangitsemisen kennolle, mutta vaatii myös vakautta kuvaajan kädeltä optisesta vakaimesta huolimatta. Käytännössä emme onneksi havainneet erityisemmin tärähtämisongelmia pidemmilläkään suljinajoilla kuvatessa. Herkkyyden kamera pyrkii pitämään poikkeuksellisen alhaisena, useimmiten alle ISO 250 arvon. Suurimmillaan saimme sen nousemaan arvoon ISO 640.

iPhone 8 Plus

Koska iPhone 8 ja iPhone 8 Plus ovat monilta osin muotoilullisesti ja teknisesti identtisiä, keskitymme tässä kappaleessa lähinnä seikkoihin, joiden osalta Plus-malli eroaa ”perusmallista”.

Muotoilu, materiaalit ja käsituntuma

iPhone 8:n Plus-versio on ulkoisesti viime vuoden tapaan kuin suurennettu versio pienemmästä sisarestaan. Muotojen ja ulkomittojen yhteneväisyys viime vuoden mallien kanssa on samalla tavoin ilmiselvää.

Fyysiset mitat:

  • Ulkomitat: 158,4 x 78,1 x 7,5 mm
  • Paino: 202 grammaa
  • Näytön ja ulkomittojen suhde: 67,4 %

Ulkomitoiltaan iPhone 8 Plus on näyttökokoluokassaan todella suurikokoinen puhelin. Kokonsa puolesta iPhone 8 Plus on suorastaan reliikki, sillä esimerkiksi Samsung Galaxy S8 Plus on vain noin millin pidempi ja vajaa viisi milliä kapeampi, vaikka siinä on 0,7 tuumaa suurempi näyttö. Näytön ulkomittojen välinen suhdeluku onkin todella huono 67,4 %. Mitat ovat kasvaneet joka suuntaan pari millin kymmenystä iPhone 7 Plussaan nähden. Vertailun vuoksi Vaaka näyttää painoksi 202 grammaa, joka on lisääntynyt jopa 14 grammalla seiska plussaan nähden.

Suurten ulkomittojen vuoksi yhden käden käsiteltävyys on varsin heikkoa, vaikka iOS:n ominaisuuksiin kuuluukin nykyään sivulle painotettava näppäimistö sekä pystysuunnassa puoliväliin ”tipautettava” näyttönäkymä. Näytön vastakkaiselle reunalle on kuitenkin varsin hankala yltää, etenkin jos käyttäjällä on pienet tai keskikokoiset kourat.

Rakenteeltaan iPhone 8 Plus on samanlainen pienemmän sisarmallinsa kanssa: sisärunko on terästä, ulkokehys 7000-sarjan alumiinia ja etu- sekä takakuori ionivahvistettua lasia. Lasin ja metallin väliin on toteutettu pienet muoviset suojakaistaleet. Rakenne on lisäksi IP67-suojattu.

Rakenne tuntuu laadukkaalta ja tukevalta, joskin myös Plussan tapauksessa voimakkaammin väänneltäessä on kuultavissa pientä natinaa ilmeisesti näytön liimauksista. Pyöreiden muotojen ansiosta laite tuntuu miellyttävältä kädessä, mutta kuivaa ihoa vasten se on myös varsin liukas.

Testikappaleemme värivaihtoehdoksi osui kulta, joka ainakin omaan silmääni on kuitenkin metalliosien osalta lähempänä ruusukultaa. Takakuoren lasi on väriltään ikään kuin persikanvalkoinen, vaikka etupuolen lasin reunat ovat kirkkaan valkoiset. Myös etupuolella olisi mieluusti nähnyt käytettävän tätä hieman erikoisempaa värisävyä.

Tekniset ominaisuudet ja –yksityiskohdat

Teknisesti iPhone 8 Plus eroaa pienemmästä sisarestaan ainoastaan RAM-muistin määrän (3 Gt), suuremman akun, suuremman ja tarkemman näytön sekä takakameran osalta. Muut tekniset ominaisuudet sekä liittimien ja painikkeiden toteutukset ovat identtisiä.

iPhone 8 Plussan näyttö on pysynyt teknisiltä ominaisuuksiltaan identtisenä edeltäjään nähden. IPS LCD –paneelin koko on 5,5 tuumaa ja tarkkuus 1080 x 1920 pikseliä. Täten pikselitiheys on korkeampi kuin iPhone 8:ssa, ollen vielä nykymittapuullakin riittävän hyvällä tasolla toistamaan myös pienemmät yksityiskohdat terävinä. Myös iPhone 8 Plussan näyttö tukee uutta True Tone –valkotasapainonsäätöä, aivan kuten sisarmallissa.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • 5,5-tuumainen IPS LCD –näyttöpaneeli
  • RGB-alipikseliasettelu
  • 1080 x 1920 pikseliä, 401 PPI
  • ionivahvistettu suojalasi
  • 3D Touch, True Tone, Night Shift

Kuvanlaadultaan Plussan näyttö on hyvin samankaltainen iPhone 8:n kanssa. Erona on vain tarkkasilmäisten havaittavissa oleva parempi yksityiskohtien terävyys. Näytön värintoisto on luonnollista läpi alueen ja maksimikirkkaus on etenkin automaattiasetuksella tarvittaessa mukavan korkea. Näytön katselukulmat ovat hyvät ja luettavuus hyvällä tasolla myös kirkkaassa valossa.

iPhone 8 Plussan lasisen takakuoren alla piileksii 2691 mAh (10,28 Wh) litium-ioniakku, jonka kapasiteetti on pienentynyt runsaat seitsemän prosenttia iPhone 7 Plussan 2900 mAh akkuun nähden. Tämän kokoluokan puhelimeen kyseessä on varsin pienikokoinen akku, mutta Apple lupaa akunkeston pysyneen samana kuin edeltäjämallissa. Puheaikaa luvataan jopa 21 tuntia, nettikäyttöä jopa 14 tuntia, videotoistoa jopa 13 tuntia ja musiikkitoistoa jopa 60 tuntia. Pienemmän sisarmallin tapaan myös Plus tukee langatonta Qi-standardin mukaista lataustekniikkaa.

Kamera

iPhone 8 Plussan takakameran sijainti on tuttu ja sen tekniset yksityiskohdat eivät ole muuttuneet paperilla juurikaan viime vuodesta. Kaksoiskameran kyhmy on hieman korkeampi kuin pienemmässä iPhone 8:ssa, sillä se nousee noin 1,1 mm lasipinnan yläpuolelle. Kamerassa on metallikehys ja safiirilasinen linssisuoja. Vierestä löytyvät mikrofonin aukko sekä neljän LED-valon TrueTone-salama.

Kameran tekniset tiedot:

  • 12 megapikselin Sony Exmor RS -kuvasensori (1,22 um pikselikoko), f1.8 aukkosuhde, 28 mm kinovastaava polttoväli, optinen vakain
  • 12 megapikselin Sony Exmor RS –kuvasensori (1,0 um pikselikoko), f2.6 aukkosuhde, 56 mm kinovastaava polttoväli
  • Tarkennus: Focus Pixels PDAF
  • Safiirilasinen linssisuoja
  • 4-ledinen True Tone ‑salama
  • Videokuvaus: 4K 60 FPS, 1080p 240 FPS

iPhone 8:n tapaan myös plussassa kamerasensorien megapikselimäärä ja koko sekä objektiivien speksit ovat pysyneet samoina, mutta Sonyn valmistamat kamerasensorit ovat vaihtuneet uudempiin ja apuna on aiempaa enemmän prosessointitehoa A11-piirin uuden kuvaprosessorin myötä. Objektiiveista vain laajakulmaisessa on optinen kuvanvakain ja objektiivien välinen polttoväliero mahdollistaa kaksinkertaisen optisen zoomauksen. Pienemmän sisarmallin tapaan videokuvaus on mahdollista jopa 4K 60 FPS ja 1080p 240 FPS tarkkuuksilla.

iPhone 8 Plussan kameraa koskevat hyvin samanlaiset huomiot kuin sisarmallia. Kamera käynnistyy nopeasti ja myös tarkentaminen ja kuvien ottaminen tapahtuu sujuvasti. iPhone 8:aan nähden peräkkäisten kuvien ottaminen tapahtuu aavistuksen hitaammin, mutta ero on lähes olematon.

Kamerasovelluksenkäyttöliittymässä on pari eroavaisuutta iPhone 8:aan verrattuna. Näkymän oikeassa reunassa on kaksoiskameran zoomausmahdollisuuden aktivoiva 1x/2x-painike ja kuvaustilojen joukosta löytyy kaksoiskameraa hyödyntävä muotokuvaustoiminto, jonka yhteydessä kamera voi myös hyödyntää uusia valaistusefektejä (luonnonvalo, studiovalo, lavavalo, ääriviivavalo).

Ylle on liitetty testipuhelimen kameran täydellä 12 megapikselin tarkkuudella otettuja muokkaamattomia JPEG-kuvia erilaisista käytännön tilanteista ja valaistusolosuhteista. Kuvat saa avattua alkuperäiseen kokoonsa klikkaamalla suurennettua kuvaa hiiren oikealla painikkeella ja avaamalla kuva sen jälkeen uuteen välilehteen.

iPhone 8 Plussan kuvanlaatua koskevat tismalleen samat kommentit ja havainnot kuin iPhone 8:n kameraa, sillä laajakulmakamera on molemmissa laitteissa täysin identtinen. Otokset ovat teräviä ja tässä megapikseliluokassa yksityiskohtaisia. Värintoisto on raikasta, mutta ei kuitenkaan yliampuvan korostunutta. Hyvässä valossa kamera pyrkii käyttämään ennemmin huippualhaisia ISO 20-40 herkkyysarvoja kuin erittäin lyhyitä suljinaikoja.

Myös hämäräkuvauksessa  Plussan kuvanlaatu noudattelee samaa linjaa iPhone 8:n kanssa. Kamera taiteilee varsin onnistuneesti kohinan ja yksityiskohtia pehmentävän vaimennuksen välillä pitäen kuvien kokonaisilmeen hyvänä. Kamera onnistuu loihtimaan kuviin jopa enemmän valoa, kuin miten ihmissilmä kyseisen tilanteen tulkitsee. Vähentyvästä valon määrästä huolimatta värimaailma ei haalistu merkittävästi.

Aivan kuten iPhone 8, myös Plussa pyrkii pitämään ISO-arvon mahdollisimman alhaisena venyttämällä suljinaikaa pidemmäksi, kuin useimmat muut kamerapuhelimet vastaavissa olosuhteissa. Pisimmillään suljinaika venyy 1/4 sekuntiin, joka ei vaadi välttämättä edes kovinkaan heikkovaloista tilannetta.

Plus-mallin toinen takakamera mahdollistaa kaksinkertaisen optisen zoomauksen 56 mm kinovastaavalla polttovälillä varustetun objektiivin myötä. Zoomin käyttö on helppoa ja se on myös varsin kätevä tietynlaisissa tilanteissa. Hyvässä valossa zoomi toimii kuten siltä voi odottaa ja tarjoaa selvästi parempaa kuvanlaatua kuin digizoomi.

Heikommassa valossa zoom-kameran f2.6-aukkosuhde päästää selvästi vähemmän valoa kuvanseosrille kuin laajakulmakameran f1.8, joten Apple on päätynyt ratkaisuun, jossa kamera siirtyy käyttämään laajakulmakameralla otetuista kuvista rajaamalla muodostettua zoomikuvaa. Käytännössä tämä tarkoittaa siis digitaalista zoomausta ja se näkyy myös kuvanlaadussa. Tämä kannattaakin ottaa huomioon zoomausta käyttäessä.

iPhone 8 ja 8 Plus taltioivat videokuvaa parhaimmillaan 4K 60 FPS ja 1080p 240 FPS tarkkuuksilla, mutta silloin kameran asetuksista on oltava aktivoituna korkean hyötysuhteen tallennusmuodot, jolloin pakkaaminen tapahtuu H.265 HEVC-formaatilla tilankäytön optimoimiseksi. Alhaisemmilla videotarkkuuksilla voidaan käyttää haluttaessa myös perinteisempää H.264-pakkausta. Windows-tietokoneelle siirrettäessä H.265-video dekoodautuu kuitenkin automaattisesti H.264-muotoon, jolloin myös tiedostokoko kasvaa selvästi.

4K 60 FPS –videon bittivirta on H.265-pakkauksella noin 54 Mbit/s ja H.264-pakkauksella (High@L5.1, CABAC / 2 Ref frames) jykevät 114 Mbit/s. 30 FPS ruudunpäivitysnopeudella vastaavat bittivirrat ovat noin 50 ja 24 Mbit/s. Videot pakkautuvat .MOV-kääreeseen. Jostain käsittämättömästä syystä iPhone 8 tallentaa kaikki videot 96 kbit/s monoäänellä.

Kuvanlaadultaan molemmilla iPhone 8 –malleilla kuvattu video on erittäin hyvälaatuista, eikä siitä ole keksittävissä mono-ääntä lukuun ottamatta suurempaa kritisoitavaa. Jälki on terävää ja värimaailma luonnollisen eläväistä. 60 FPS ruudunpäivitysnopeudella liikkeen sulavuus on tasolla, jota puhelinkameroiden 4K-tarkkuudella ei ole aiemmin nähty. Plus-mallin etuna on luonnollisesti optinen zoomaus, jota voi käyttää myös videokuvauksessa.

Käyttöjärjestelmä & käyttöliittymä

iPhone 8 –mallien myötä Apple toi saataville myös iOS-mobiilikäyttöjärjestelmänsä tuoreimman 11-version, josta se antoi esimakua tapojensa mukaisesti jo kesän alussa. iOS 11 on myös päivitettävissä aiempien sukupolvien iPhone- ja iPad-laitteisiin.

Viimeksi noin vuosi sitten iOS 10:tä käyttäneen näkökulmasta iOS 11 näyttää tutulta, mutta muutamien uudistettujen perustoimintojen sisäistämiseen vaaditaan hetki aikaa. Myös käyttöliittymän ulkoasuun on tehty viilauksia mm. fontin ja kuvakkeiden osalta ja esimerkiksi kotinäkymän alarivin kuvakkeiden otsaketekstit on poistettu, mutta niitä saattaa olla hankalampi huomata ilman suoraa vertailua iOS:n vanhempaan versioon. Pinnan alta iOS 11:stä löytyy sovelluskehittäjien hyödynnettäväksi mm. uusi ARKit-rajapinta laajennetun todellisuuden ominaisuuksia varten sekä CoreML-rajapinta koneoppimistoimintoja varten.

Käyttöjärjestelmän keskeisimpiin toimintoihin liittyvistä uudistuksista merkittävimpiä ovat lukitusnäkymän ja ilmoituskeskuksen yhdistyminen sekä uudistettu Control Center. Näytön yläreunan ulkopuolelta alaspäin pyyhkäisemällä avautuva ilmoitusvalikko näyttää täysin samat ilmoitukset, kuin mitkä näkyvät myös lukitusnäkymässä. Ilmoitukset saa poistettua sivulle pyyhkäisemällä.

Joiltain osin ilmoitusvalikossa olisi vielä parantamisen varaa, sillä emme esimerkiksi löytäneet lainkaan mahdollisuutta poistaa uusimpia ilmoituksia kerralla. Vanhemmiksi kategorisoitujen ilmoitusten kohdalla se on sentään mahdollista. Toinen kummallisuus on, että vaikka ilmoitusvalikon pyyhkäisee alas ruudun yläreunasta, ilmestyy sen alareunaan hetken päästä teksti ”avaa lukitus painamalla Koti-painiketta”, vaikka puhelin ei ole oikeasti lukittuna. Ilmoitusvalikon sulkeminen on myös toteutettu hieman epäloogisesti, sillä näkymää pitää pyyhkäistä ylöspäin näytön alapuolelta, joka toimii normaalisti (ja myös lukitusnäkymässä) Ohjauskeskuksen avauseleenä. Muista mobiilikäyttöjärjestelmistä siirtyviä saattaa häiritä samasta sovelluksesta peräisin olevien ilmoitusten niputtamisen puute. Esimerkiksi kaikki Whatsapp-viestit ilmestyvät ilmoitusnäkymään omina ilmoituskuplinaan, joten olisi mukavaa jos käyttäjällä olisi mahdollisuus edes vaihtoehtoisena ratkaisuna kytkeä ilmoitusten niputus käyttöön.

Uusi Control Center eli Ohjauskeskus täyttää nyt koko näytön, eikä sen sisältöä ole enää jaettu välilehdille. Näkymän sisältö on käyttäjän kustomoitavissa ja painikkeet tarjoavat Force Touchin avulla lisätoimintoja. Uudistus on onnistunut ja parantaa valikon käytettävyyttä. Maininnan arvoisena erikoisuutena WiFi ei kytkeydy kokonaan pois päältä Ohjauskeskuksen painikkeesta, vaan se kytkee ainoastaan puhelimen irti verkosta ja aktivoituu automaattisesti takaisin toimintaan seuraavana aamuna. Applen mukaan ratkaisu on tehty AirDrop-toiminnon toimivuuden vuoksi, mutta valitettavasti  sen johdosta käyttäjän on sukellettava asetusvalikkoon WiFi-yhteyden sammuttamiseksi oikeasti.

Tänään näkymään pääsee käsiksi lukitusruudusta tai kotinäkymästä oikealle pyyhkäisemällä ja se sisältää hakukentän sekä pystysuunnassa selattavan widget-listauksen. Käyttäjä voi kustomoida näytettävät widgetit ja niiden järjestyksen haluamakseen. Myös kolmansien osapuolien sovelluksista on tarjolla widgettejä, jos vain tuki on sisällytetty sovellukseen.

Koska iOS:n kotinäkymä sisältää pelkkiä sovelluskuvakkeita, koin Androidista siirtyneenä käyttäjänä Tänään-näkymän varsin hyödylliseksi ja näppäräksi ”informaatiokeskukseksi”. On vain harmillista, ettei kyseistä widget-näkymää saa asetettua oletuskotinäkymäksi sovelluskuvakkeiden sijaan, sillä se pystyy näyttämään huomattavasti enemmän hyödyllistä informaatiota yhdellä vilkaisulla.

Sovelluskaupan käyttöliittymä on uudistettu ja pelit sekä sovellukset ovat nyt jaettuna omille välilehdilleen. Etusivuna toimiva Tänään-näkymä sisältää päivittäin vaihtuvia esittelyjä sisällöstä ja sovelluskehittäjistä. Uutena ominaisuutena käyttäjä voi myös asettaa käyttämättömät sovellukset automaattisesti poistettavaksi, jolloin sovelluksen käyttäjädata ja pilvi-ikonilla varustettu kuvake säilyy, mutta sovellus asennetaan uudestaan vasta siinä tapauksessa, kun käyttäjä painaa kuvaketta.

Siri-virtuaaliavustajaa on päivitetty ja sen kerrotaan olevan nyt aiempaa älykkäämpi (koneoppiminen ja tekoälytoiminnot) sekä keskustelevan luonnollisemmalla äänellä. Lisäksi useita hakutuloksia näytetään nyt samassa näkymässä. Siri osaa myös tarjota aiempaa paremmin sovelluskontekstiin liittyviä vastauksia ja ratkaisuja.

Muita pienempiä maininnan arvoisia käytännön uudistuksia ovat Tiedostot-sovellukseen lisätty integrointi kolmansien osapuolien pilvipalveluille (Dropbox, Google Drive, OneDrive) sekä vakionäppäimistöön vihdoin lisätty mahdollisuus painottaa asettelu näytön jompaankumpaan reunaan, joka helpottaa etenkin iPhone 8 Plussan yhden käden käyttöä merkittävästi.

Kokonaisuutena iOS 11 on edellisten versioiden tapaan varsin helposti lähestyttävä ja perustoimintojen käyttö on tehty yksinkertaiseksi. Yleistymään päin olevien pyyhkäisykomentojen kanssa saattaa kuitenkin tottumattomalla olla hieman opettelemista. Androidista siirtyneen käyttäjän näkökannalta iOS 11:ssä ärsyttää eniten säädettävyyden puute tietyissä yksityiskohdissa sekä asetusten hautaaminen hankalasti asetusvalikon syövereihin.

Muutamia testijaksolla otsasuonta pullistaneita esimerkkejä ovat mm. näytön kirkkauden automaattisäädön ja sähköpostien pyyhkäisypoistoasetuksen hautaaminen syvälle asetusvalikkoon, paikoin epäloogiset asetusvalikkorakenteet (muutetun asetuksen hyväksymiseksi palattava askel taaksepäin ja vasta sitten hyväksyttävä muutokset painamalla valmis-tekstiä) sekä koko sähköpostikansion sisällön poistomahdollisuuden puuttuminen. Myös muutama muu Applen puhelimista vuosia löytynyt erikoisuus, kuten kuvien lähetysmahdollisuuden puuttuminen Bluetoothilla ei-Apple-laitteisiin jaksaa edelleen hämmästyttää.

Suorituskyky

Saimme iPhone 8 –testikappaleet lainaan lokakuun puolivälin tienoolla ja ehdimme testaamaan molempia malleja noin viikon ajan. Testijakson alussa puhelimiin päivitettiin iOS 11.0.3 –päivitys ja loppuvaiheessa vielä iOS 11.1 –päivitys. Kummankaan puhelimen toiminnassa ei havaittu testijaksolla ongelmia.

Kuten tämän hintaluokan älypuhelimilta voikin odottaa, molempien iPhone 8 –mallien suorituskyky on pääosin erinomaisella tasolla. Käyttöliittymä toimii nopeasti ja sovellukset avautuvat ripeästi. Markkinoiden huippua edustaviin Android-puhelimiin rinnatusten vertailtuna toimintanopeus on hyvin samaa luokkaa, joskin tietyissä tilanteissa iOS:n animaatiot kestävät aavistuksen pidempään. Jostain tuntemattomasta syystä havaitsimme molemmilla iPhone 8 –malleilla satunnaista muutamia kertoja parin viikon aikana esiintynyttä hetkellistä ruudunpäivitysnopeuden hidastumista, joka oli selvästi havaittavissa valikoissa ja sovelluksissa liikuttaessa muutaman kymmenen sekunnin ajan.

Testasimme iPhone 8:eilla paria raskaamman kaliiberin mobiilipeliä ja kuten odottaa saattaa, niiden toiminnassa ei ollut havaittavissa mitään negatiivista sanottavaa. Applen uuden A11-piirin prosessoriytimien sekä GPU:n suorituskyky on markkinoiden huippua ja kun se yhdistetään iPhone 8:n HD-tason sekä iPhone 8 Plussan Full HD –tason näyttötarkkuuteen, on lopputuloksena huipputason pelisuorituskyky.

Synteettisissä suorituskykystesteissä emme luonnollisestikaan pystyneet käyttämään samoja testisovelluksia, joita käytämme Android-puhelimien testien yhteydessä, mutta pyrimme valitsemaan vastaavan sovelluskattauksen App Storen puolelta. Osa sovelluksista ovat samoja kuin Android-puolella ja niiden tulokset ovat suuntaa-antavasti, mutta eivät suoraan vertailtavissa. Niin tai näin, tuloksista voi kuitenkin varsin selkeästi päätellä, että Applen uusin järjestelmäpiiri on tänäkin vuonna markkinoiden suorituskykyisin toteutus.

Akunkesto

Molempien iPhone 8 –mallien akunkestoa seurattiin päivittäin noin viikon testijakson ajan. Ennakko-odotukset akunkeston suhteen olivat molempien mallien kohdalla varsin neutraalit, mutta molemmat onnistuivat yllättämään positiivisesti akunkeston suhteen.

Yleiseen testijakson puhelimenkäyttöprofiiliimme kuuluu mm. WhatsApp-viestittelyä, Twitterin ja Instagramin selailua, sähköpostien lukemista, karttasovelluksen käyttöä, nettiselailua, muutamia puheluita, lyhytjaksoista pelailua ja kameran käyttöä mobiiliverkkoyhteyden, Bluetoothin, WLAN:in ja synkronointien ollessa jatkuvasti päällä.

Kapasiteetiltaan pienestä akusta huolimatta iPhone 8 yllätti testiviikon aikana positiivisesti akunkestollaan. Akun varaus ei laskenut kertaakaan päivän aikana lähellekään nollaa ja tyypillisesti päivän päätteeksi varausta oli jäljellä noin 45-65 prosenttia. iOS ei ilmoita akun asetuksissa näytön päälläoloaikaa, vaan ainoastaan ”käyttöajan”, jonka tarkasta sisällöstä ei ole tietoa, mutta lukemat vaikuttavat ainakin allekirjoittaneen käytössä 1,5-2 kertaa suuremmilta kuin Android-puhelimien SOT-ajat (Screen On Time). Testijaksolla yhdellä latauksella puhelinta ei käytetty kahden päivän yli, mutta se olisi ainakin hieman kevyemmällä käytöllä varmasti onnistunut.

Jos pienemmän malliversion akkukesto osoittautui testipätkällä yllättävän hyväksi, pisti Plus-malli vieläkin paremmaksi. Akun varausta oli päivän jälkeen jäljellä tyypillisesti noin 60-80 prosenttia ja pariin otteeseen samalla latauksella selvittiin myös raskaahkossa käytössä kahden päivän yli.

Päivitämme akun latausnopeusgraafin artikkeliin myöhemmin, kunhan olemme saaneet tarkat mittaukset tehtyä.

Molempien mallien mukana toimitettava vakiolaturi on teholtaan nykymittapuulla suorastaan surkea viisi wattia. Sillä iPhone 8:n akun lataaminen tyhjästä täyteen vie noin kaksi ja puoli tuntia ja iPhone 8 Plussan akun lataaminen pitkälti yli kolme tuntia. USB Power Delivery –yhteensopivalla pikalaturilla ajat on mahdollista typistää kahteen ja noin puoleentoista tuntiin. Positiivisena seikkana iPhone 8:sien akkuja on mahdollista täydentää pitkin päivää myös minkä tahansa langattoman Qi-laturin avulla.

Yhteenveto

Yhteenvetoa iPhone 8 –malleista pohdiskellessa fiilis on sama, kuin parina edellisenäkin vuonna Applen uutuusmalleja arvostellessa. Deja vu –fiilis on vahva ja tuotteen merkittävää lisäarvoa tuottavat uudistukset melko vähissä. Toki monet muut suuret älypuhelinvalmistajat tekevät myös samaa, mutta Apple tuntuu tekevän sen iPhone 8 –mallien tapauksessa vielä pykälää härskimmin. Toki omana mausteena sopassa on malliston huipulle lisätty iPhone X –malli.

Eikä kannata käsittää edellistä totaalisen väärin, sillä uudet iPhone 8:t ovat varsin hyviä puhelimia ja hoitavat tehtävänsä varmasti useimmilla niihin päätyvillä käyttäjillä enemmän kuin hyvin. Uutta huippunopeaa järjestelmäpiiriä lukuun ottamatta molemmat iPhone 8 –mallit olisi kuitenkin ollut mahdollista toteuttaa sellaisenaan jo muutama vuosi sitten, joka 800-900 euron puhelimesta ajatuksena varsin häiritsevä.

Fyysisesti iPhone 8 –malleissa on uutta lähinnä lasinen takakuori, eikä sitäkään voi pitää pelkästään positiivisena muutoksena. Hyvänä puolena se mahdollistaa kauan kaivatun langattoman latauksen toteuttamisen, mutta varjopuolena tekee laitteesta entistä rikkoontumisherkemmän. Eniten miinusta ansaitsee kuitenkin useamman vuoden vanha design, joka tarkoittaa nykymittapuulla suorastaan valtavia reunuksia näytön ympärillä. Aika on ajanut siitä yksinkertaisesti ohi.

Rautatasolla iPhone 8 –mallit ovat suurimmilta osin täyttä asiaa. Pieni miinus rapsahtaa lähinnä iPhone 8:n HD-tason näyttötarkkuudesta. A11 Bionic –järjestelmäpiiri edustaa markkinoiden huippua ja kamerapuolella on tarjolla hyvää kuvanlaatua. Akut eivät ole kapasiteetiltaan erityisen suuret, mutta Apple on onnistunut silti loihtimaan niillä varsin hyvän akunkeston (erityisesti Plus-mallissa).

Softapuolella iOS 11 jakaa edelleen mielipiteitä samaan tapaan kuin menneinäkin vuosina. Apple käyttäjät ovat varmasti pääosin tyytyväisiä sen helppokäyttöisyyteen ja yhteensopivuuteen muiden Apple-tuotteiden kanssa. Muista mobiilikäyttöjärjestelmistä siirtyvät saattavat kuitenkin kokea edelleen ajoittaisia ärtymyksen tunteita rajoitettujen ja puuttuvien ominaisuuksien ja asetusten muodossa. Tietyissä asioissa Apple tuntuu tietävän mikä on käyttäjälle parasta, vaikka todellisuudessa ei aina näin ole.

iPhonen päivityssyklissä vaihtoaikeissa oleville uudet iPhone 8 –mallit eivät välttämättä ole lainkaan hullumpi vaihtoehto malliston huipulta löytyvälle iPhone X:lle, jonka saatavuus on lisäksi toistaiseksi varsin heikkoa. iPhone 8 –malleihin päätyvät saavat suurilta osin samaa tekniikkaa, sillä X tarjoaa lähinnä modernimman fyysisen toteutuksen sekä FaceID-kasvojentunnistuksen 250–350 euroa korkeammalla hintalapulla varustettuna. iPhone 8 –mallien tapauksessa ei puhuta moderneimmista high-end-malleista markkinoilla, mutta ne tarjoavat tänäkin vuonna turvallisen päivityskohteen tyytyväisille Apple-käyttäjille.

Plussaa

  • Näytön kuvanlaatu
  • Näytön paineentunnistus ja sitä hyödyntävät monipuoliset toiminnot
  • Erittäin tukevan ja laadukkaan tuntuinen metallirakenne
  • Sopii käytettäväksi myös yhdellä kädellä (iPhone 8 –malli)
  • A11 Bionic –järjestelmäpiirin suorituskyky markkinoiden huippua
  • Sujuvasti toimiva sormenjälkitunnistin
  • Kameran helppokäyttöisyys ja kuvanlaatu
  • Kameran optinen zoom (Plus-malli)
  • 4K 60 FPS videokuvaus
  • Standardimallisen langattoman Qi-latauksen tuki
  • Hyvät stereokaiuttimet
  • iOS:n pitkä päivitystuki
  • iOS 11:n helppokäyttöisyys ja yhteensopivuus Apple-tuotteiden kanssa

 Miinusta

  • Hinta varauksin
  • Design jo useamman vuoden takaa
  • Ulkomitat näytön kokoon nähden
  • Ei 3,5 mm ääniliitäntää
  • Näytön HD-tason resoluutio varauksin (iPhone 8 –malli)
  • Molemmin puolin lasinen rakenne edeltäjämallia herkempi rikkoontumaan
  • Videotallennuksessa monoäänet
  • Optinen zoomaus ei käytössä hämäräolosuhteissa (iPhone 8 Plus)
  • Kamerassa ei manuaalitilaa
  • iOS:n rajoitukset ja puutteet
  • Ei muistikorttipaikkaa
  • Pikalaturi on ostettava erikseen
  • Akku ei käyttäjän irrotettavissa

 

This site uses XenWord.
;