
Nyt testivuorossa on GeForce RTX 2080 Ti -lippulaivanäytönohjain ja tarkemmin ottaen Asuksen ROG Strix GeForce RTX 2080 Ti OC -malli. GeForce RTX 2080 Ti käyttää TU102-grafiikkapiiriä, jossa on käytössä 48 % enemmän CUDA-ytimiä, teksturointiyksiköitä, Tensor-ytimiä ja RT-ytimiä kuin GeForce RTX 2080 -mallin TU104-grafiikkapiirissä. Lisäksi muistiväylä on 256-bittisen sijaan 352-bittinen ja GDDR6-näyttömuistia on kolme gigatavua enemmän (8 vs 11 Gt).
GeForce RTX 2080 Ti -näytönohjaimien hintataso Suomessa on alkaen 1259 euroa eli se on noin 400 euroa kalliimpi kuin GeForce RTX 2080 ja 500 euroa kalliimpi kuin GeForce GTX 1080 Ti.
Vaikka uutuusnäytönohjaimien ennakkomyynti alkoi jo 20. elokuuta ja toimitusten piti alkaa kuukautta myöhemmin 20. syyskuuta, GeForce RTX 2080 Ti -näytönohjaimien toimituksissa on ilmaantunut viivästyksiä. Aluksi NVIDIA ilmoitti yhtiön omasta verkkokaupasta Founders Edition -mallin tilanneille asiakkaille, että toimitukset saattavat osalla viivästyä viikolla ja nyt toimituspäivä on siirtynyt lokakuulle. Lisäksi jälleenmyyjät ovat toistaiseksi saaneet varastoihinsa vain pieniä eriä ja jo tilanneille asiakkaille saatavuusarviot elävät koko ajan ja heittelevät lokakuusta marraskuuhun.
Tutustumme tässä artikkelissa Asuksen tehtaalla valmiiksi ylikellotettuun ja omaan piirilevyyn sekä jäähdytysratkaisuun perustuvaan ROG Strix GeForce RTX 2080 Ti OC -malliin. Suorituskykytestit on ajettu 3820×2160-, 2560×1440- ja 1920×1080-resoluutioilla ja mukana on myös tehonkulutus, lämpötila ja melumittaukset sekä ylikellotustestit.
Näytönohjaimen esittely
Asuksen ROG Strix GeForce RTX 2080 Ti OC on todella isokokoinen ja painaa hieman alle 1,5 kiloa. Pituutta näytönohjaimella on 30,5 cm, leveyttä 13 cm ja korkeutta 5,4 cm ja se haukkaa alleen emolevyltä kolme korttipaikkaa. Jäähdytysratkaisu on varustettu kolmella tuulettimella, joiden alta pilkistää lämpöputkilla varustettu alumiinirivasto.
Myyntipakkauksen sisältö 1500 euron näytönohjaimen kyljessä on karua katseltavaa sillä mukana toimitetaan ainoastaan ajuri-CD, pikaohjeet ja kaksi tarranauhaa kaapeleidenhallintaan.
Suomessa Asuksen Strix 2080 Ti OC -mallin hintataso on alkaen reilusta 1400 eurosta ja se on julkaisun yhteydessä markkinoiden kallein GeForce RTX 2080 Ti -malli.
Näytönohjaimen takapuoli on suojattu alumiinilevyllä, mutta se ei kuitenkaan ole kontaktissa piirilevyyn. Takapuolen ROG-logo on valaistu.
Piirilevy on varustettu kahdella 8-pinnisellä PCI Express -lisävirtaliittimellä. NVIDIA ilmoittaa GeForce RTX 2080 Ti -referenssisuunnitelman tehonkulutukseksi 250 wattia ja sen oma Founders Edition -mallin tehokulutukseksi 260 wattia. Virtalähteeksi suositellaan 650-wattista mallia.
Virransyöttö on yhteensä 19-vaiheinen, josta 12 vaihetta on sijoitettu grafiikkapiirin oikealle puolelle ja loput 7 vaihetta sijaitsevat grafiikkapiirin vasemmalla puolella. 16 vaihetta pyhitetty grafiikkapiirille ja loput kolme muisteille.
Piirilevyn oikeasta reunasta löytyy kaksi 4-pinnistä FanConnect-tuuletinliitintä, joiden avulla on mahdollista kontrolloida kotelotuulettimia grafiikkapiirin lämpötilan mukaan. Asuksen mukaan teknisten vaikeuksien takia ensimmäisestä tuotantoerästä kyseiset liittimet puuttuvat, kuten io-techin testikappaleesta, mutta toisesta tuotantoerästä lähtien liittimet ovat mukana.
Näyttöliittimistä löytyy kaksi DisplayPort- ja kaksi HDMI-liitintä sekä USB Type-C -liitin.
Turing-grafiikkapiirien näyttöohjain tukee DisplayPort 1.4a -standardia ja VESA:n Display Stream Compression 1.2 -pakkausta, mitkä yhdessä mahdollistavat 8K-resoluution 60 hertsin virkistystaajuudella. Näyttöohjain kykenee ajamaan maksimissaan kahta 60 hertsin 8K-näyttöä samanaikaisesti. Uutta on myös näyttöohjaimen tuki USB-C-liittimellä toteutetulle VirtualLinkille, joka on uusi avoin standardi virtuaalilaseille, jonka tavoitteena on tehdä johtohärdelleistä loppu hoitamalla yhteys yhdellä kaapelilla.
Näyttöliittimien vierestä löytyy uusi NVLink-liitin, joka mahdollistaa kahden GeForce RTX 2080 Ti -näytönohjaimen SLI-konfiguraation. GeForce RTX 2080 Ti:n TU102-grafiikkapiirissä on käytössä kaksi linkkiä, joilla nopeudeksi saadaan 50 Gt/s per suunta,.
Asuksen yli kaksi korttipaikkaa haukkaava jäähdytysratkaisu on massiivisen kokoinen ja näytönohjain painaa 1454 grammaa. Grafiikkapiiri on kontaktissa nikkelöityyn kuparilevyyn ja sen läpi kulkee kuusi 6 mm paksua lämpöputkea alumiinirivastoon. Vakiotahna oli hieman jäykkää eikä niin notkeaa kuin MSI:n RTX 2080:ssä. GDDR6-muistipiirejä jäähdyttää rakennetta tukevoittava alumiinikehikko. Virransyöttöä jäähdytetään alumiinirivastoon liitetyllä nikkelöidyllä kuparilevyllä johon MOSFET-transistorit ovat kontaktissa lämpöäjohtavan tyynyn kautta.
GeForce RTX 2080 Ti:ssä on käytössä Turing-arkkitehtuuriin perustuva TU102-grafiikkapiiri, joka rakentuu kuudesta Graphics Processing Clusterista (GPC), joista jokaisella on oma rasteroija (Raster engine). Jokaisen GPC:n sisällä on kuusi TPC:tä eli Thread Processing Clusteria.
NVIDIA on uusinut Turing-arkkitehtuurissa TPC- ja SM-yksikköjen (Streaming Multiprocessor) rakennetta rajulla kädellä. TPC-yksiköissä on Pascalin yhdestä poiketen nyt kaksi SM-yksikköä ja kussakin SM-yksikössä on nyt 64 INT32- ja 64 FP32-CUDA-ydintä, 8 Tensori-ydintä ja yksi RT-yksikkö sekä neljä teksturointiyksikköä.
GeForce RTX 2080 Ti:ssä ei ole käytössä kaikki CUDA-ytimet, vaan NVIDIA on kytkenyt kaksi TPC:tä eli 256 CUDA-ydintä pois käytöstä. Tämän seurauksena aktiivisena on 4352 CUDA-ydintä, 68 ROP-yksikköä ja 272 teksturointiyksikköä. RT-ytimiä on käytössä 68 ja Tensor-ytimiä 544 kappaletta.
TSMC:n 12 nanometrin prosessilla valmistettava TU102 rakentuu 18,6 miljardista transistorista ja piisirun pinta-ala on noin 754 neliömillimetriä. Kyseessä on siis selvästi kookkaampi piiri kuin GeForce GTX 1080 Ti:n GP102, mutta hieman pienempi kuin Titan V:n GV100.
- Titan V (GV100): 21,1 miljardia transistoria, 815 mm2
- GeForce RTX 2080 Ti (TU102): 18,6 miljardia transistoria, 754 mm2
- GeForce RTX 2080 (TU104): 13,6 miljardia transitoria, 545 mm2
- GeForce GTX 1080 Ti (GP102): 12 miljardia transitoria, 471 mm2
- GeForce GTX 1080 (GP104): 7,2 miljardia transitoria, 314 mm2
Asuksen Strix RTX 2080 Ti -testinäytönohjaimessa oli käytössä grafiikkapiirin TU102-300A-A1-versio, joka on valmistettu tämän vuoden 31. viikolla eli elokuun alussa. NVIDIA myy näytönohjainvalmistajille Turing-grafiikkapiireistä kahta eri versiota, jotka ovat perusversio ja ylikellotettava A-versio. Käytännössä näytönohjainvalmistajat joutuvat tilaamaan erikseen grafiikkapiirien perusmalleja näytönohjaimiin, joita ei ole ylikellotettu tehtaalla, ja A-versiota tehtaalla ylikellotettuihin versioihin. Oletettavasti A-mallit ovat hinnoiteltu kalliimmaksi näytönohjainvalmistajille.
GeForce RTX 2080 Ti:ssä on käytössä 352-bittinen muistiväylä ja 11 gigatavua 14 Gbps:n nopeudella toimivaa uuden sukupolven GDDR6-muistia. Asuksen RTX 2080 Ti -näytönohjaimessa oli käytössä Micronin valmistamat piirit (datasheet) ja ne toimivat speksatulla 14 Gbps:n nopeudella, jolloin muistiväylän kaistanleveys on 616 gigatavua sekunnissa.
GPU-Z-ohjelman uusin 2.11.0-versio tunnistaa GeForce RTX 2080 Ti:n tiedot lähes oikein. Asuksen Strix OC -malli on asetettu toimimaan TU102-grafiikkapiirin osalta 1350 MHz:n perustaajuudella ja 1650 MHz:n Boost-taajuudella.
Asuksen Strix 2080 Ti OC on varustettu BIOS-kytkimellä, joka on vakiona Performance-tilassa, mutta käyttöön saa vaihdettua hiljaisemman Quiet-tilan. Kytkin toimii hieman totutusta poikkeavasti ja sen asento täytyy vaihtaa, kun kokoonpano on päällä ja uusi asento tulee käyttöön uudelleenkäynnistyksen jälkeen.
Performance-asetuksella tuulettimet eivät pysähdy lepotilassa, mutta pyörivät niin hiljaa että ne ovat käytännössä äänettömät. 3D-rasituksessa tuulettimet pyörivät 53 % nopeudella (1920 RPM). Quiet-tilassa tuulettimet pysähtyvät lepotilassa, kun grafiikkapiirin lämpötila on alle 55 astetta. 3D-rasituksessa tuulettimien kierrosnopeus nousi 38 %:iin (1350 RPM).
Todellisuudessa grafiikkapiirin kellotaajuus vaihteli 3D-rasituksessa 1815-1845 MHz:n välimaastossa ja grafiikkapiirin lämpötila pysytteli 65 asteesssa. Quiet-tilassa grafiikkapiirin lämpötila nousi 77 asteeseen ja kellotaajuus vaihteli 1770-1800 MHz:n välimaastossa.
Testikokoonpano
Suorituskykytesteissä mukana ovat samat näytönohjaimet kuin GeForce RTX 2080 -artikkelissa eli MSI:n GeForce RTX 2080 Gaming X Trio sekä Asuksen ROG Strix GeForce GTX 1080- ja 1080 Ti -mallit. AMD:n leiristä mukana on Radeon RX Vega 64. Koska testiin saapui GeForce RTX 20 -näytönohjaimista custom-mallit, ajettiin myös vertailutulokset GeForce GTX 10 -sarjan custom-malleilla.
Testit ajettiin 3860×2160-, 2560×1440- ja 1920×1080-resoluutioilla. GeForce RTX 2080:llä ja 2080 Ti:llä oli käytössä 411.51-ajurit ja GeForce GTX 1080:llä ja 1080 Ti:llä 399.24-ajurit. AMD:n Radeon RX Vega 64:llä oli käytössä uusimmat Adrenalin Edition 18.9.1 Optional -ajurit.
Hintataso Suomessa 27.9.2018
- GeForce GTX 1080: alkaen 519 €
- Radeon RX Vega 64: alkaen 589 €
- GeForce GTX 1080 Ti: alkaen 740 €
- GeForce RTX 2080: alkaen 859 €
- GeForce RTX 2080 Ti: alkaen 1259 €
Näytönohjainten testikokoonpano on kasattu Cooler Masterin Cosmos C700P -kotelon sisälle, jonka etupaneelissa kaksi 140 mm:n kotelotuuletinta imee viileää ilmaa kotelon sisuksiin ja takapaneelissa yksi 140 mm:n tuuletin puhaltaa lämmintä ilmaa ulos. Testikokoonpanona toimi vesijäähdytetty Intelin 6-ytiminen Core i7-8700K -prosessori asennettuna ASRockin Z370 Taichi -emolevylle ja 16 gigatavua DDR4-3200-nopeudella toimivaa keskusmuistia. Käyttöjärjestelmänä on käytössä 64-bittinen Windows 10 Pro asennettuna Kingstonin 480 gigatavun M.2 SSD:lle. Kokoonpanon virransyötöstä vastaa Corsairin 1000 watin HX-virtalähde.
- Intel Core i7-8700K (6/12 ydintä/säiettä, Turbo 4,7 GHz)
- ASRock Z370 Taichi (Intel Z370)
- 16 Gt AORUS RGB Memory 3200 MHz (16-18-18-36)
- Kingston 480 Gt HyperX Predator PCIe M.2 SSD
- Kingston 960 Gt HyperX Savage SSD
- Cooler Master COSMOS C700P -kotelo
- Cooler Master MasterLiquid Maker 240 -vesiijäähdytys prosessorille
- Corsair HX1000 (1000W)
- Microsoft Windows 10 Pro 64-bit
GeForce 411.51 -ajurit:
- Asus ROG-STRIX-RTX2080TI-O11G-GAMING
- MSI GeForce RTX 2080 Gaming X Trio
GeForce 399.24 -ajurit:
- Asus ROG-STRIX-GTX1080TI-O11G-GAMING
- Asus ROG STRIX-GTX1080-A8G-GAMING
Adrenalin Edition 18.9.1 Optional -ajurit:
- AMD Radeon RX Vega 64
Näytönohjainten testimetodit
io-techin näytönohjaintesteissä suorituskykyä mitataan pelaamalla peliä 60 sekunnin ajan ja OCAT-sovelluksen avulla mitataan keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus ja 99. persentiili.
99. persentiili (99th percentile) ilmoittaa muuttujan arvon, jota parempia ovat 99 % arvoista. Yksinkertaistetussa esimerkissä on 100 mitattua arvoa, jotka asetetaan paremmuusjärjestykseen. 99. persentiili jättää huomioimatta huonoimman eli 100. arvon ja ilmoittaa 99. parhaimman arvon. Käytännössä 60 sekunnin aikana renderöidään tuhansia ruutuja.
Kyseessä ei ole siis perinteinen ruudunpäivitystesteissä esitetty minimiarvo, joka voi olla vain yksittäinen muita hitaammin renderöity ruutu ja poikkeustapaus, vaan minimi, kun 1 % huonoimpia ruutuja on jätetty huomioimatta.
Suorituskykytestit 3840×2160-resoluutiolla
Testasimme GeForce RTX 2080 Ti:llä erikseen suorituskykyä 3840×2160-resoluutiolla, kun kaikista peleistä säädettiin kuvanlaatuasetukset parhaalle mahdolliselle tasolle ja reunojenpehmennyksen osalta käytettiin esiasetuksissa ollutta asetusta tai vaihtoehtoisesti lisättiin Temporal Anti-Aliasing -tekniikka (TAA) käyttöön.
Tomb Raiderissa ja Deus Ex:ssä keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus ei yltänyt 60 FPS tasolle, mutta Battlefield 1:ssä ja Wolfenstein II:ssa pyörittiin 100 FPS:n tuntumassa. Far Cry 5:ssä keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus oli noin 75 FPS, mutta minimi tipahti vielä alle 60 FPS:ään. Riippuu siis pelistä, riittääkö GeForce RTX 2080 Ti:ssä voima pyörittämään sitä parhailla kuvanlaatuasetuksilla, mutta viimeistään Medium- tai High-tasolla todennäköisesti päästään 60 FPS:ään.
Nähtäväksi jää, miten NVIDIAn RTX- eli säteenseurantatekniikka vaikuttaa pelien ruudunpäivitysnopeuksiin, mutta todennäköisesti 3860×2160-resoluutiolla joudutaan tyytymään muilta osin alhaisiin tai keskinkertaisiin kuvanlaatuasetuksiin jos halutaan päästä sulavaan pelikokemukseen.
Alla olevissa 3860×2160-tuloksissa kuvanlaatuasetukset on säädetty siten, että pelit olisivat kaikilla testinäytönohjaimilla sulavasti pelattavia ja kuvanlaatuasetukset on haettu noin 60 FPS:n ruudunpäivitysnopeudelle GeForce GTX 1080 Ti:n avulla ennen kuin saimme GeForce RTX 20 -sarjan näytönohjaimet käsiimme.
Battlefield 1:ssä Asuksen Strix RTX 2080 Ti OC oli noin 20 FPS:ää eli noin 25 % suorituskykyisempi kuin RTX 2080 ja GTX 1080 Ti.
Myös Far Cry 5:ssä Asuksen Strix RTX 2080 Ti OC oli noin 20 FPS:ää eli noin 28 % suorituskykyisempi kuin RTX 2080 ja GTX 1080 Ti.
Uudessa Tomb Raiderissa Asuksen Strix RTX 2080 Ti OC oli 22,5 FPS:ää eli noin 26 % suorituskykyisempi kuin RTX 2080 ja 33,1 FPS:ää eli noin 44 % suorituskykyisempi kuin 1080 Ti.
Deus Ex:ssä Asuksen Strix RTX 2080 Ti OC oli noin 20 FPS:ää eli noin 26 % suorituskykyisempi kuin RTX 2080 ja GTX 1080 Ti.
Suorituskykytestit 2560×1440-resoluutiolla
2560×1440-resoluutiolla Battlefield 1:ssä Asuksen Strix RTX 2080 Ti OC oli noin 30 FPS:ää eli noin 23 % suorituskykyisempi kuin RTX 2080 ja GTX 1080 Ti.
Far Cry 5:ssä ruudunpäivitysnopeus ei enää 2560×1440-resoluutiolla skaalautunut.
Tomb Raiderissa Asuksen Strix RTX 2080 Ti OC oli noin 20 FPS:ää eli noin 24 % suorituskykyisempi kuin RTX 2080 ja noin 25 FPS:ää eli noin 32 % suorituskykyisempi kuin GTX 1080 Ti.
Deus Ex:ssä Asuksen Strix RTX 2080 Ti OC oli noin 19 FPS:ää eli noin 25 % suorituskykyisempi kuin RTX 2080 ja 1080 Ti.
Suorituskykytestit 1920×1080-resoluutiolla
Full HD -resoluutiolla Asuksen Strix RTX 2080 Ti OC oli noin 10 FPS:ää eli noin 7 % suorituskykyisempi kuin RTX 2080 ja 1080 Ti.
Kuten 2560×1440-resoluutiolla Far Cry 5 ei suorituskyvyn osalta skaalautunut Full HD -resoluutiollakaan.
Tomb Raiderissa Asuksen Strix RTX 2080 Ti OC oli noin 27 FPS:ää eli noin 22 % suorituskykyisempi kuin RTX 2080 ja noin 37 FPS:ää eli noin 32 % suorituskykyisempi kuin GTX 1080 Ti.
Deus Ex:ssä Full HD -resoluutiolla Asuksen Strix RTX 2080 Ti OC oli noin 13 FPS:ää eli noin 15 % suorituskykyisempi kuin RTX 2080 ja 1080 Ti.
Tehonkulutusmittaukset
Tehonkulutusta mitattiin seinästä Etech PM-300 -mittarilla, joka kertoo koko kokoonpanon tehonkulutuksen ilman näyttöä. 3D-rasituksena käytettiin Battlefield 1 -peliä.
Asuksen Strix RTX 2080 Ti OC -kokoonpanon tehonkulutus oli 14 wattia korkeampi kuin Asuksen GTX 1080 Ti:llä ja 29 wattia korkeampi kuin MSI:n RTX 2080:llä.
Lämpötilamittaukset
Grafiikkapiirin lämpötila mitattiin NVIDIAn näytönohjaimilla MSI:n Afterburner-ohjelmalla ja AMD:n näytönohjaimilla ajureiden Wattman-välilehden monitorointityökalulla. 3D-rasituksena käytettiin Battlefield 1 -peliä.
Asuksen Strix RTX 2080 Ti OC:llä TU102-grafiikkapiiri toimi 3D-rasituksessa Performance BIOS-asennossa 65-asteisena ja Quiet-asennossa 77 asteisena.
Melumittaukset
A-painotuksella suoritetuissa melumittauksissa Velleman DVM805 -desibelimittari sijoitettiin 60 senttimetrin päähän kiinni olevan kotelon kyljestä. Ympäristön melutaso testikokoonpano pois päältä oli 33,3 desibeliä. 3D-rasituksena käytettiin Battlefield 1 -peliä. Virallisesti melua mitataan tiettyjen standardien mukaan, joten mittaukset ovat lähinnä suuntaa antavia.
Asus on saanut optimoitua Strix RTX 2080 Ti OC:n jäähdytyksen melutason edellisen sukupolven Strix GTX 1080 Ti OC -mallin tasolle ja jopa sen alle. Isokokoinen ja kolmella tuulettimella varustettu näytönohjain oli Quiet BIOS-asetuksella käytännössä äänetön ja myös Performance-asennossa melutaso säilyi miellyttävällä tasolla.
Allekirjoittaneen mielestä kahden eri BIOS-tilan välillä kikkailu tuntuu tarpeettomalta ja hyvä kompromissi olisi lämpötilan ja melutason suhteen löytynyt Performance- ja Quiet- tilan puolivälistä.
Ylikellotustestit
Ylikellotustestissä Asuksen ROG Strix GeForce RTX 2080 Ti OC -näytönohjain oli asennettuna suljetun kotelon sisälle. Power- ja Temp Target- eli tehonkulutuksen ja lämpötilan ylärajat nostettiin maksimiin ja tuulettimen kierrosnopeuden annettiin olla lämpötilan mukaan automaattisesti säätyvässä Auto-asennossa. Saavutetut kellotaajuudet ovat suuntaa antavia.
Alustavissa ylikellotustesteissä Asuksen Strix RTX 2080 Ti OC ylikellottui TU102-grafiikkapiirin osalta 1775 MHz:n Boost-taajuudelle, jolloin todellinen kellotaajuus oli 3D-rasituksessa noin 1935-1965 MHz. GDDR6-muistit venyivät vakaasti ilman grafiikkavirheitä 16 Gbps nopeudelle.
Testikokoonpanon tehonkulutus nousi ylikellotettuna 363 watista 430 wattiin eli 57 wattia. TU102-grafiikkapiirin lämpötila nousi ylikellotettuna 65 asteesta 72 asteeseen (+7 astetta) ja melutaso nousi 36,9 desibelistä selvästi äänekkäämmäksi 38,2 desibeliin (+1,3 dB). Ylikellotettuna tuulettimet pyörivät 61 % kierrosnopeudella (2180 RPM).
Ylikellotettuna Asuksen Strix RTX 2080 Ti OC oli Tomb Raiderissa 9,3 FPS:ää eli noin 9 % suorituskykyisempi kuin vakiona.
Loppuyhteenveto
GeForce RTX 2080 Ti on odotetusti markkinoiden suorituskykyisin pelinäytönohjain ja tällä hetkellä parasta mitä rahalla saa. NVIDIAn dominoidessa näytönohjainmarkkinoita uudet GeForce RTX 2080- ja 2080 Ti -mallit kuitenkin valitettavasti hinnoiteltiin edellisen sukupolven 1080- ja 1080 Ti -mallien yläpuolelle ja siinä missä 2080:n hintataso alkaa Suomessa 850 eurosta ylöspäin niin 2080 Ti -mallista joutuu pulittamaan jopa 1250 eurosta ylöspäin.
Asuksen Strix 2080 Ti OC -malliin joutuu investoimaan yli 500 euroa enemmän kuin yhtiön edellisen sukupolven vastaava GeForce GTX 1080 Ti -malliin. Suorituskykytesteissämme Strix RTX 2080 Ti OC tykitti 3840×2160-resoluutiolla tauluun pelistä riippuen noin 20-30 FPS:ää eli 25-44 % paremmat ruudunpäivitysnopeudet kuin 1080 Ti. Nopeasti laskettuna jokaisen FPS:n hinnaksi muodostuu karkeasti laskettuna noin 16-25 euroa.
Lähes 1,5 kilon painoinen ja kolmella tuulettimella varustettu Strix-malli piti Performance BIOS -tilassa massiivisen TU102-grafiikkapiirin lämmöt kurissa 65 asteessa ja melutaso säilyi miellyttävänä. Quiet-tilassa lämmöt nousivat 77 asteeseen, mutta näytönohjain oli käytännössä äänetön. Tehonkulutus oli 14 wattia korkeampi kuin Asuksen GTX 1080 Ti:llä ja 29 wattia korkeampi kuin MSI:n RTX 2080:llä.
Ylikellotustesteissä TU102-grafiikkapiiri saatiin toimimaan vakaasti 1775 MHz:n Boost-taajuudella, jolloin todellinen kellotaajuus oli 3D-rasituksessa noin 1935-1965 MHz. GDDR6-muistit venyivät vakaasti ilman grafiikkavirheitä 16 Gbps nopeudelle. Ylikellotettuna suorituskyky oli 9 % parempi kuin vakiona, mutta grafiikkapiirin lämpötila nousi 7 asteella, melutaso selvästi kuultavaksi 38 desibeliin ja tehonkulutus kasvoi noin 60 watilla.
Asuksen Strix 2080 Ti OC on yli 1400 euron hinnallaan tällä hetkellä markkinoiden kallein 2080 Ti -malli. Halvimmat GeForce RTX 2080 Ti -mallit maksavat noin 1250 euroa, joka on jo paljon rahaa, joten lähes 1500 euron hintalappu tuntuu melkein järjettömältä. Kaiken lisäksi käytännön testeissä Strix 2080 Ti OC ei tarjonnut mitään niin maata mullistavaa, että sen hinta tuntuisi perustellulta. Emme ole kuitenkaan vielä testanneet muita ja edullisempia 2080 Ti -malleja, joten lopullista tuomiota ei voida vielä tässä vaiheessa julistaa.
Yksi asia on kuitenkin varmaa ja se on, että PC-pelaajat joutuvat nykyisessä NVIDIAn dominoimassa markkinatilanteessa venyttämään kukkaron nyörit äärimmilleen, jos haluavat päivittää tietokoneeseensa RTX ON -aikakauteen. Voisimmepa sanoa, että te kuluttajat voitte vaikuttaa tilanteeseen lompakollanne, mutta tarpeeksi moni ostaa ja päivittää kuitenkin.
Tulee, tämä siis ainakin Chromella, muilla en ole kokeillut, mutta eiköhän tuo ongelma ole Xenforosta sivulle kommentit imevässä tunkissa.
Joo valitettavasti joku sotkee tätä kommentointia tässä ketjussa niin että näkyy sivuston puolella kahtena, koitin jo luoda uuden ketju ja siirtää viestit siihen mutta ei auttanut.
Hyvä oli 2080 ti:n revikka. Pisti siinä yhessä purku kuvassa vaan silmään tuo lämpötahnan määrä coren päällä O_o
Olikohan sitä kuitenkin hiukan liikaa siinä ja silläkin saisi jonkun asteen pois?
Pieni ajatuskatkos, korjattu :tup:
Omat kokemukset 1080sli setistä on 4K + SMAA ja asetukset tappiin niin shadow of tomb raider pyörii liki aina 60fps ja droppeja sattuu jos sattuu tosi harvoin. Melkein sama setuppi mutta RAM on 3600mhz ddr4
Totta on se mahdollisuus. Nvidia julkaissee 7nm versiot sitten vasta syksyllä… jollei julkaise 1060 jne seuraajia sitten suoraan 7nm versioina, koska tietää että niissä hintaluokissa AMD tulee tarjoilemaan kilpailua myös jatkossa.
Toivottavasti 7nm ja pöivitykset arkkitehtuurissa vain riittävät. Kilpailu tekisi taas hyvää.
AMDlla on toki se etu nyt, että Nvidia on tuohon rinnakkaislaskentaan keskittyneet sarjalaskennan sijaan, mitä AMD on harjoittanut jo sitten ensimmäisen GCN arkkitehtuurin myötä. Nyt kun Nvidia alkaa tuota myös ajamaan pääsääntöisesti niin voi olla, että AMD korttien suorituskyvyt paranevan entisestään, kun kaikki pelit ja niiden moottorit ohjelmoidaan rinnakkaislaskentaa varten.
Voisin kuvitella Vegan 7nm jos 20,9tflops fp32 pitää paikkaansa olevan ihan hyvä kilpailija RTX 2080 ja jopa RTX 2080ti kanssa, kun kerran fp32 teho on kasvanut jopa 60% ytimiä lisäämättä jos huhut pitävät paikkaansa. Tuossa ongelmaksi tulee muistiväylän koko, kun se AMD korteilla tapaa olemaan se kuristava tekijä ja HBM on kallista jos tuosta ~500gb/s meinataan vielä nostaa lähemmäs 900gb/s. 7nm Vegan ei tarvitsisi kilpailla raytracingissä, kun se kerran on huonosti vastaanotettu ja sitä ei voida mitenkään testata.
En nyt siis mitenkään fanita AMDta, mutta kun kerran RTX 2080ti yli 750mm2 sirulla on tuolla yli 1200€ tienoilla niin 7nm Vega kahdella HBM piirillä ja huomattavasti pienemmällä sirulla voisi ihan hyvin tuolla 800-1000€ luokassa tuottaa verrattavan määrän perinteistä fp32 pohjaista rasteraatio grafiikkaa mitä tällä hetkellä on 100% tarjolla. Tämä siis jos HBM saadaan reilusti yli 500gb/s kahdella piirillä.
Ymmärrän hyvin miksi AMD sanoi, ettei Vegaa tule markkinoille, mutta nyt kun Nvidia on mennyt ja laittanut hinnat kattoon syystä, kun nuo 754mm2 sirut eivät ole halpoja tuottaa voisi AMD nyt kuitenkin vastata tuohon melko loogisesti kortilla josta puuttuu raytracing ja huomattavasti pienemmällä sirulla.
Luulempa kuitenkin 7nm olevan vielä riskituotannossa ja siksi AMD ei julkaise mitään kuluttajamarkkinoille 7nm vielä pitkään aikaan, mutta RTX 2080 ja RTX 2080ti välille sopiva kortti muutamaa kuukautta myöhemmin ei kuitenkaan olisi vielä myöhässä, kunhan junassa pysytyään.
Nvidia varmaan hyppää sitten myös itse 7nm kuluttaja markkina junaan sitten, kun riskituotantoaika on ohitse.
Mitä tarkoitat ”riskituotannolla”. Tuotantohan ei ole riski, vaan sen prosessin valmistamisen vaikeus ja kuinka paljon tuotantokapasiteettia on haastavammalle valmistusprosessille. Tekniikka on jo, mutta tuotantavälineitä ei.
Se on noita valmistusprosesseihin liittyviä termistöjä, kuuklaat vain termin risk production.
Tämä on vähän erikoinen väite, kun kaikki luetaan ja typot/virheet korjataan.
Siitä ovat muutkin sanoneet kommenteissa aiemmin.
Hyvät testit ja itselle ainakin sopii mainiosti toi 60Fps keskimääräisten asetuksien haku ,kun se on itselläkin raja ,minkä alle ei sais dippailla enempiä tai sitten täytyy kellottaa/säätää asetuksia.
Nopea on kortti on 2080ti ,mutta nopeuslisä ei tee kumminkaan pelaamista niinpaljon hienommaksi kokemukseksi ,että siitä pitäisi maksaa satoja euroja enemmän ,kuin halvemmista malleista. Niillä sadoilla euroilla saa enemmän sisältöä ihan jostain muista leluista pc:hen tai muualle.
Näyttää täälläkin olevan paikoin iso ero korkeimman ja presentiili pohjaisen päivitysnopeuden välillä. Jos vain tuota tasaista nopeutta vertailee niin ero edelliseen sukupolveen on aika maltillinen.
Fps pelissä tai oikeastaan kaikissa esport julkaisuissa itse käytän muutoin suurinta mahdollista tarkkuutta jolla maksimi piirtoetäisyys on vielä pelattava. Kaikki karkki pois kun se vain häiritsee. Rpg ja episodit taas sitten kaikki mahdollinen päällä ja karsii sitten mieluummin tarkkuudesta.
@Sampsa olikos clock to clock testiä 1080tiseen nähden? Vois vetää vaik molemmat @2000mhz mem tapissa bf1 dx11 4k ultra aa off
@Sampsa
Ajettiinko lämpötilamittaukset kotelon sivupaneelin ollessa kiinni?
Juu tietysti, kaikissa meidän näytönohjaintesteissä on kotelo kiinni.
Testi on tehty jo 6kk sitten
En tiedä sitten miten se teidän käytössä oleva kortti toimii, mutta mitä oon katsonut netistä joitakin videioita niin sitä strixiä voisi niiden perusteella kutsua vialliseksi.