Samsungin 229 euron suositushintainen Galaxy A16 5G ei tuo edullisimpiin A-sarjalaisiin mitään merkittävää uutta edellisvuoteen verrattuna, poislukien mielenkiintoisen ja poikkeuksellisen 6 vuoden Android-päivitystuen. Testijaksolla kuitenkin todettiin puhelimen arkikäytön olevan Android 14 -pohjaisella One UI 6.1:llä ajoittain melko takkuilevaa jo näin julkaisun aikoihin, mikä herättää väkisinkin huolen laitteen pysymisestä mielekkäässä käyttökunnossa koko elinkaarensa ajan. Ainakaan testikappaleen 4 Gt:n RAM-muistin kera puhelinta on hankala suositella, ja 8 Gt:n variantissa hinta pomppaa jo selvästi ylempään hintaluokkaan 309 euroon. A-sarjalaiset eivät ole perinteisesti myöskään pysyneet hinnoissaan kovinkaan pitkään, vaan ne tuppaavat julkaisuaan seuraavan vuoden aikana halpenemaan reilusti.

90 Hz:n Super AMOLED -näyttö on kuvanlaadultaan hyvä, joskin 120 Hz:n virkistystaajuutta uskaltaisi jo tähän hintaan hieman toivoa. Monokaiutin ajaa asiansa videoiden katselussa. Rakenne on myös jämäkän tuntuinen eikä puhelimen putoaminen maahan tai lattialle käytön aikana juurikaan pelota. Lisäksi akunkesto on hyvällä tasolla, joskin akun täyteen lataamisessa menee parisen tuntia 25 watin maksimiteholla.

Kamerakattaus on sama kuin viime vuoden A15 5G:ssäkin ja kuvat ovat korkeintaankin välttäviä ja lähemmin tarkasteltuna melko suttuisia kautta linjan, ellei olla kirkkaimassa päivänvalossa. Lisäksi 2 megapikselin makrokamera tuntuu lähinnä turhalta hassutteluominaisuudelta.

Hinnoittelunsa puolesta puhelimelle löytyy suositeltavampiakin vaihtoehtoja, kuten vaikkapa suositushinnastaan 4 & 128 Gt:n A16 5G:n tasolle pudonnut OnePlus Nord 3 viime vuodelta tai Nothingin CMF Phone 1, jonka saatavuus tosin on kirjoitushetkellä haastava. Toisaalta pitkän päivitystuen näkökannalta suositeltavampi korkeamman muistimäärän 8 & 256 Gt variantti on hinnoiteltu A16 5G:n muihin ominaisuuksiin nähden jo varsin pieleen, sillä Samsungin selvästi parempia Galaxy A35 ja A55 -malleja saa tämän artikkelin julkaisuhetkellä 300 euron molemmin puolin. Mikäli edullisimmissa Galaxy-puhelimissa haluaa kuitenkin pysyä, kannattanee katse suunnata viime vuoden 150 euron hintaiseen malliin tai odottaa nykyisen väistämätöntä halpenemista edullisemmalle hintatasolle.

Plussaa:

  • Laadukkaan ja jämäkän tuntuinen rakenne
  • Super AMOLED -näytön kuvanlaatu
  • Roiskevesisuojaus
  • Akunkesto
  • Hintaluokassaan poikkeuksellinen 6 vuoden tuki Android- ja tietoturvapäivityksille

Miinusta:

  • Paikoin kankea ja takkuileva One UI -käyttökokemus ei herätä luottamusta puhelimen käyttökuntoisena pysymisestä tuleville vuosille
  • Julkaisuhinnoittelu turhan korkea
  • Kameroiden heikohko ja suttuinen kuvanlaatu
  • Akun hidas latausnopeus kilpailijoihin nähden
  • Uudistukset edellisvuoteen nähden vähäiset
  • Kuulokeliitäntä poistettu

Huomioitavaa:

  • Myyntipakkauksessa ei toimiteta laturia

Samsung toi marraskuun alussa myyntiin mallistonsa edullisinta päätä edustavan Galaxy A16 5G -älypuhelimensa ja muutamaa viikkoa myöhemmin samaisen puhelimen 4G-rajoitteisen version. Samsungin Galaxy-puhelinten edullisimmat A-sarjalaiset ovat tavallisesti lukeutuneet Suomen myydyimpien puhelinten joukkoon hintansa takia, eikä asiaan odoteta muutoksia tämänkään sukupolven kohdalla.

Tässä artikkelissa käsittelemme toimitukseen lyhyelle testivierailulle saapunutta A16 5G:tä 4 gigatavun RAM-muistilla sekä 128 Gt:n tallennustilalla ja arvioimme, millainen puhelin on arkikäytössä. Järjestelmäpiirinä laitteessa raksuttaa Samungin oma Exynos 1330, joka huomionarvoisena seikkana poikkeaa 4G-mallin Helio G99 -piiristä. Galaxy A16 5G:n suositushinta on 229 euroa, kun taas 6 & 256 Gt:n variantti kustantaa jo 309 euroa, jolloin ei voi puhua enää varsinaisesta edullisen hintaluokan puhelimesta. A16 5G:ssä huomiota herättäväksi seikaksi nousee eittämättä sen pitkä 6 vuoden ohjelmistopäivitystuki, jollaista ei vielä nykyään olla totuttu näkemään kuin lähinnä kalleimmissa lippulaivamalleissa.

 

Mitä uutta?

Vuosi sitten julkaistuja ja helmikuussa Suomeen saapuneita Galaxy A15 -malleja ei io-techin testiin päätynyt, mutta teknisten ominaisuuksien tasolla voidaan todeta, että muutoksia on varsin vähän. A15 5G:hen nähden järjestelmäpiiri on vaihtunut MediaTekin Dimensity 6100+:sta ylempänä mainittuun, aavistuksen suorituskykyisempään Samsungin Exynos 1330:een. Näyttökoko on myös kasvanut pari tuuman kymmenystä, joka vaikuttaa luonnollisesti myös puhelimen ulkomittoihin kasvattavasti. Rakenne on saanut roiskevesisuojauksen, mutta kuulokeliitäntä on jätetty vastaavasti pois. Muuten ominaisuudet ovat pitkälti identtiset 90-hertsisine Full HD+ -näyttöineen ja 50 megapikselin pääkameroineen, mutta A15 5G:n jo valmiiksi mielekkäästä 4 vuoden Android-päivitystuesta on parannettu jopa 6 vuoteen.

 

Myyntipakkaus ja sen sisältö

Litteässä valkoisessa myyntipakkauksessa komeilee puhelimen kuva, mutta muutoin sen ulkoasu on pelkistetty. Itse laitteen lisäksi pakkaus sisältää muutaman ohjevihkosen, SIM-korttikelkan avaustyökalun sekä USB-C–USB-C-mallisen latauskaapelin, mutta itse laturia pakettiin ei kuulu. Samsungin erikseen myytävä 25 watin laturi kustantaa noin 15 euroa.

 

Rakenne ja ominaisuudet

Yleistiedot:

  • Ulkomitat (P × L × S): 164,4 × 77,9 × 7,9 mm
  • Paino: 200 g
  • Materiaalit: Muovi, lasi
  • Ulkoiset toiminnot:
    • Vas. kylki: SIM-korttikelkka (nano-SIM + microSD-korttipaikka)
    • Oik. kylki: Yhtenäinen äänenvoimakkuuspainike, virta- ja lukituspainike sormenjälkitunnistimella
    • Alapääty: Mikrofoni, USB-C 2.0 -liitäntä, monokaiutin
    • Yläpääty: Mikrofoni
  • IP54-suojausluokitus
  • Valmistusmaa: Vietnam
  • Valmistajan kotimaa: Etelä-Korea

Ensimmäinen käsituntuma A16 5G:stä on kohtalaisen laadukas eikä siinä ole valittamista. Puhelimen runko ja takakuori ovat muovia, mutta se tuntuu kädessä silti jämäkältä. Kyseessä on melko suurikokoinen puhelin 6,7-tuumaisen näytön ja leveiden näytön reunojen myötä – ulkomitat ovat kasvaneet edeltäjämalliin nähden sekä leveys- että korkeussuuntaan. Rakenne on IP54-suojattu pölyä ja vesiroiskeita vastaan, joka ei ole itsestäänselvyys, vaikka ei myöskään varsinainen harvinaisuus tässä hintaluokassa.

Ulkoasu on lähestulkoon identtinen viimeaikaisten A-sarjalaisten kanssa, eli konstailematon ja yksinkertainen. Suorakaiteen muotoisen laitteen kulmat ovat pyöristetyt ja kehyksen pinta on tasainen, mutta kohoaa hieman äänenvoimakkuus- ja virtapainikkeiden kohdalla parantaen sormituntumaa. Jos männävuosien eri A-sarjalaisia asettaisi riviin, olisi niiden erottaminen toisistaan lähes mahdotonta, mutta toisaalta muotoilu on toimiva ja asiansa ajava.

Puhelin pysyy hyvin kädessä ilman suojakuoriakin, mutta muovinen takakuori imee itseensä sormenjälkiä aggressiivisesti. Testikappale on väriltään tumma sinertävä Blue Black, mutta valittavana on myös turkoosi Light Green. Virta- ja lukituspainikkeen sormenjälkitunnistin joutui ajoittain hieman arpomaan tallennetun sormenjäljen tunnistamisessa, mutta toimi pääasiassa moitteettomasti.

Näytön ominaisuudet:

  • 6,7” Super AMOLED -näyttö
  • 19,5:9-kuvasuhde, 1080 × 2340 pikseliä, 385 PPI
  • 90 Hz:n virkistystaajuus, 800 nit HBM

Edeltäjämalliin nähden kasvanut melko suurikokoinen 6,7-tuumainen näyttö edustaa Samsungille lähestulkoon tavaramerkiksi muodostunutta Super AMOLED -tekniikkaa hieman tavanomaista leveämmällä 19,5:9-kuvasuhteella ja Full HD+ -resoluutiolla. Kokoa lukuun ottamatta tekniset ominaisuudet eivät ole muuttuneet edeltäjästä mihinkään. Minkäänlaista HDR-tukea näytössä ei ole, joka on varsin tyypillistä tämän hintaluokan puhelimelle.

Täysin tasapintaisen näytön melko leveät noin muutaman mm:n kokoiset reunukset pistävät aluksi hieman silmään, mutta niihin tottuu nopeasti. Ulkomittojen kannalta ne eivät kuitenkaan tee hyvää. Yläreunassa etukamera käyttää vanhahtavaa pisaramallista toteutusta, toisin kuin esimerkiksi aiemmin testaamassamme CMF Phone (1):ssä ja Honor 200 Smartissa, jossa etukameralle oli näytön yläosassa vain oma reikänsä.

Kuvanlaatu on hyvää ja terävää, eikä myöskään väreissä tai kirkkaudessa ole moittimista. Päivittäinen käyttö ja videoiden katselu näytöllä on mielekästä ja 90 hertsin virkistystaajuuskin on riittävä, vaikka myös 120 Hz:n näytöillä varustettuja, samoissa hinnoissa liikkuvia puhelimia on tarjolla. Lisähuomiona näyttö toimi ohuiden sormikkaiden kanssa huomattavasti paremmin kuin vaikkapa allekirjoittaneen omassa käytössä oleva Galaxy Z Fold5.

Tekniset ominaisuudet:

  • Exynos 1330 -järjestelmäpiiri
    • CPU: 2 × 2,4 GH Cortex-A78 + 6 × 2,0 GHz Cortex-A55
    • GPU: Mali-G68 MP2
  • 4 / 8 Gt RAM-muistia
  • 128 / 256 Gt UFS 2.2 -tallennustilaa, micro-SD-muistikorttipaikka
  • 5G NR (n1, n3, n7, n8, n20, n28, n38, n40, n41, n77, n78), Dual-nano-SIM
  • Wi-Fi 802.11a/b/g/n/ac (Wi-Fi 5)
  • Bluetooth 5.3, NFC
  • GPS, GLONASS, BeiDou, Galileo
  • Monokaiutin
  • 5000 mAh:n akku, USB Type-C, 25 W:n lataus

Teknisiä ominaisuuksia Samsung tarjoaa A16 5G:ssä peruskattauksen, joka ei herätä sen suurempia tunteita. Järjestelmäpiiri on 5 nanometrin valmistusprosessilla valmistettava kahdeksanytiminen Exynos 1330, joka on valmistajan omaa tuotantoa ja jonka se julkaisi lähes kaksi vuotta sitten. 4G-versiossa sen sijaan raksuttaa vieläkin vanhempi MediaTekin Helio G99.

229 euron suositushintaisessa testikappaleessamme RAM-muistia oli vain 4 Gt ja tallennustilaa 128 Gt, mutta valittavissa on 80 euron lisähintaan myös 8 & 256 Gt:n variantti. RAM-muistin osalta 4 Gt alkaa nykymittapuulla olla jo varsin vähän, etenkin kun ollaan selvästi 200 euron yläpuolella. RAM-muistin tuplaantuminen muistivarianttien välillä on myöskin varsin suuri ero, eikä 6 Gt:n RAM-muisti pienemmässä muistiversiossa olisi nykypäivänä liikaa pyydetty. Vaikkapa kesällä testaamamme CMF Phone 1, joka julkaistiin lähes samaan suositushintaan (239 €), tarjoaa RAM-muistia 8 Gt. Lisäksi etenkin 4 Gt:n variantin kohdalla mieleen nousee väistämättä muistin riittävyys puhelimessa, jolle luvataan 6 vuotta Android-päivityksiä, sillä laitteen toivoisi pysyvän tuon ajan edes kohtalaisen mielekkäänä käyttää.

Yhteysominaisuudet ovat edullisille puhelimille tavanomaiset mutta asiansa ajavat Wi-Fi 5 (802.11ac) ja Bluetooth 5.3. Laitteesta löytyy myös NFC-tuki. Vaikka puhelimelta olisi stereokaiuttimia toivonutkin, täyttää monokaiutin kuitenkin tehtävänsä eikä juurikaan ”pistä korvaan” äänenlaatunsa puolesta esimerkiksi videoita katsellessa, kunhan odotukset pitää maltillisina.

5000 mAh:n akku riitti testijaksolla melko aktiivisellakin käytöllä iltapäivälle ajoittuneesta täyteen latauksesta seuraavan päivän myöhäisiltaan. Kevyehköllä käytöllä akun luulisi siis riittävän hyvin parikin päivää. 25 watin laturilla akku latautui tyhjästä 26 %:iin 15 minuutissa ja 51 %:iin puolessa tunnissa. Tunnissa akku latautui 88 %:iin ja täyteen 100 %:iin meni jo parisen tuntia.

Akun latausnopeus:

  • 15 min – 26 %
  • 30 min – 51 %
  • 1 h – 88 %
  • 2 h 5 min – 100 %

 

Kamera

  • Takakamera:
    • 50 MP:n pääkamera (f1.8, 1/2,76” Isocell JN1 -sensori, 0,64 um:n pikselikoko, AF)
    • 5 MP:n ultralaajakulmakamera (f2.2, 1/5” sensori, 1,12 um:n pikselikoko, kiinteä tarkennus)
    • 2 MP:n makrokamera (f2.4)
  • Etukamera: 13 MP (f2.0, 1/3,1” sensori, 1,12 um:n pikselikoko)
  • Videokuvaus: 1080p / 30 FPS (EIS pääkamerassa)

Takaosan kamerajärjestelmä A16 5G:ssä on edeltäjämalliin nähden samana pysynyt kolmikko, eli 50 megapikselin pienikokoiseen sensoriin perustuva pääkamera, 5 megapikselin kiinteätarkenteinen ultralaajakulmakamera sekä 2 megapikselin makrokamera. Kukin kameroista kohoaa erikseen parin mm:n verran takakuoresta, kuten useimmissa muissakin Samsungin puhelimissa. Pääkamerasta löytyy automaattitarkennus sekä digitaalinen kuvanvakautustoiminto. Etupuolella on 13 megapikselin selfiekamera.

Ilman lähempää tarkastelua pääkameran kuvanlaatu on mukiinmenevää, mutta kuvia tarkemmin silmäillessä kameran heikkoudet pistävät ikävästi silmään. Pienemmät yksityiskohdat, kuten pensaikot, puiden oksat ja seinien pinnanmuodot menevät helposti suttuisiksi ja värimaailma on melko hailakkaa. Pilvisenä, mutta silti kohtalaisen valoisana talvipäivänäkin kuvissa on jo havaittavissa kohinaa. Ikimuistoisiin otoksiin kamera ei siis ole paras mahdollinen hintaluokassaan, mutta ajaa kuitenkin hintaluokassaan asiansa.

Ultralaajakulmakamera ottaa hieman väreiltään korostuneempia kuvia, mutta yksityiskohdat puuroutuvat vielä enemmän. Kuvien reuna-alueiden vääristymiä ja sumentumista on myös vaikea olla huomaamatta jo ensisilmäyksellä. Pimeässä otetut kuvat ovat lähes käyttökelvottomia, sillä erikseen aktivoituva yökuvaustilakaan ei selviydy juuri minkäänlaisista yksityiskohdista, vaan kuvat ovat todella puuroutuneita ja kohinaisia.

Makrokameran kuvanlaadussa ei myöskään ole kehumista. Vaikka kiinteän tarkennuksen saisikin kohdalleen kamerasovelluksen pyytämällä 3–5 cm:n etäisyydellä, ei tarkkuus yksinkertaisesti riitä ja kuvat näyttävät hieman sumeilta ja värit ovat pielessä.

Videokuvauksen maksimitarkkuus ja -nopeus ovat hyvin perustasoiset 1080p ja 30 FPS, joskin rajoitus ei tule rautatasolta ja raporttien mukaan kolmansien osapuolien kamerasovelluksilla on mahdollista kuvata myös 4K-videota. Pääkameran elektroninen kuvanvakautus toimii kävellessä melko hyvin, mutta kuvaan tulee hieman hyytelömäistä tärinää. Pääkameran kuvanlaatu on hintaluokka huomioiden perushyvällä tasolla talvisen iltapäivän valossa. Myös ultralaajakulmakameran video on yllättävän käyttökelpoista ja kameraa voi vaihtaa kesken kuvauksen. Lyhyessä esimerkkivideossa käytössä on ensin pääsensori, jonka jälkeen siirrytään 2x-tilan kautta ultralaajakulmasensorille ja lopuksi takaisin pääsensorille.

 

Ohjelmisto ja suorituskyky

Eniten mainittavaa A16 5G:stä löytynee ohjelmiston ja suorituskyvyn puolelta, sekä hyvässä että pahassa. Käyttöjärjestelmänä puhelimessa rullaa edellisen sukupolven Android 14 ja sen päällä valmistajan oma One UI 6.1 -käyttöliittymä, joka on melko tuttua kauraa Galaxy-puhelimista kautta linjan. Ainakin allekirjoittaneelle monipuolisesti kustomoitu One UI 6.1 on helppo käyttää, vaikka ”puhtaasta” Android-kokemuksesta se poikkeaakin melkoisesti. Testijaksolla puhelimeen päivittyi marraskuun tietoturvapäivitys.

Samsungin antaa A16 5G:lle tässä hintaluokassa poikkeuksellisen pitkän kuuden vuoden päivityslupauksen. Toisin sanoen puhelimelle on luvassa päivityksiä aina vuoteen 2030 ja Android 20 -versioon saakka. Android 15:een pohjautuvaa uutta One UI -päivitystä odotellaan Galaxy-puhelimiin ensi vuoden alkupuolella, joskin edullisen hintaluokan A16 5G tuskin saa sitä aivan ensimmäisten joukossa.

Vaikka pitkä päivitystuki onkin paperilla erittäin hyvä asia, herättää se jo aiemmin mainitun kysymyksen laitteen sulavasta toiminnasta tulevien vuosien aikana. Täytyykin toivoa, että Samsung toteuttaa tulevat päivitykset laadukkaasti ja saa pidettyä puhelimen niidenkin jälkeen riittävän sulavatoimisena, sillä puhelimen hidastelua lisäävästä uudesta Android-versiosta ei ole käyttäjälle juuri iloa, siinä missä tietoturvakorjaukset pelkiltään pitävät jo huolen puhelimen turvallisesta käytöstä sen elinkaaren loppuun asti.

Jo nykyisellään käyttökokemus on nimittäin paikoin melko takkuileva, ainakin 4 Gt:n RAM-muistilla varustetussa testikappaleessamme. Kun asennettuja ja auki olevia sovelluksia alkoi olla reilummin, oli puhelimen käyttö ja käyttöliittymässä navigointi ajoittain turhan kankean tuntuista. Aivan salamannopeaa kokemusta ei 229 euron laitteelta toki odotakaan ja perusasioiden hoitaminen puhelimella kyllä sujuu ongelmitta, mutta järin miellyttäväksi käyttöä ei voi kuvailla edes kilpaileviin saman hintaluokan puhelimiin nähden. Toki asiaan voinee vaikuttaa itse jonkin verran esimerkiksi asentamalla laitteeseen vain oikeasti tarvitsemiaan sovelluksia ja pitämällä puhelimen käyttömuistin mahdollisimman vapaana. Testijaksolla puhelin myös käynnisti kerran itsensä varoittamatta uudelleen kesken puhelun, vaikka akun varaustaso oli hyvä.

Synteettisten suorituskykytestien osalta A16 5G:n Exynos 1330 -piiri sai Geekbench 6:ssa 979 pistettä yhden ytimen testissä ja 2090 pistettä usean ytimen testissä. Mali-G68-grafiikkasuorittimelle napsahti 3DMark Wildlife Extreme -testissä 363 pistettä. Tuloksilla ei varsinaisesti juhlita, eivätkä ne yllä kärkitasolle tämän hintaluokan puhelimissa. Suorituskykytaso on suunnilleen samaa luokkaa yli kolme vuotta vanhan Snapdragon 695:n kanssa, grafiikkapuolella selvästi parempaa kuin Honor 200 Smartissa käytetyllä Snapdragon 4 gen 2:lla, mutta kokonaisuudessaan selvästi heikompaa kuin CMF Phone 1:ssä käytetyllä Dimensity 7300:lla.

 

Yhteenveto

Samsungin 229 euron suositushintainen Galaxy A16 5G ei tuo edullisimpiin A-sarjalaisiin mitään merkittävää uutta edellisvuoteen verrattuna, poislukien mielenkiintoisen ja poikkeuksellisen pitkän 6 vuoden Android-päivitystuen. Testijaksolla kuitenkin todettiin puhelimen arkikäytön olevan Android 14 -pohjaisella One UI 6.1:llä ajoittain melko takkuilevaa jo näin julkaisun aikoihin, mikä herättää väkisinkin huolen laitteen pysymisestä mielekkäässä käyttökunnossa koko elinkaarensa ajan. Ainakaan testikappaleen 4 Gt:n RAM-muistin kera puhelinta on hankala suositella, ja 8 Gt:n variantissa hinta pomppaa jo selvästi ylempään hintaluokkaan 309 euroon. A-sarjalaiset eivät ole perinteisesti myöskään pysyneet hinnoissaan kovinkaan pitkään, vaan ne tuppaavat julkaisuaan seuraavan vuoden aikana halpenemaan reilusti.

90 Hz:n Super AMOLED -näyttö on kuvanlaadultaan hyvä, joskin 120 Hz:n virkistystaajuutta uskaltaisi jo tähän hintaan hieman toivoa. Monokaiutin ajaa asiansa videoiden katselussa. Rakenne on myös jämäkän tuntuinen eikä puhelimen putoaminen maahan tai lattialle käytön aikana juurikaan pelota. Lisäksi akunkesto on hyvällä tasolla, joskin akun täyteen lataamisessa menee parisen tuntia 25 watin maksimiteholla.

Kamerakattaus on sama kuin viime vuoden A15 5G:ssäkin ja kuvat ovat korkeintaankin välttäviä ja lähemmin tarkasteltuna melko suttuisia kautta linjan, ellei olla kirkkaimassa päivänvalossa. Lisäksi 2 megapikselin makrokamera tuntuu lähinnä turhalta hassutteluominaisuudelta.

Hinnoittelunsa puolesta puhelimelle löytyy suositeltavampiakin vaihtoehtoja, kuten vaikkapa suositushinnastaan 4 & 128 Gt:n A16 5G:n tasolle pudonnut OnePlus Nord 3 viime vuodelta tai Nothingin CMF Phone 1, jonka saatavuus tosin on kirjoitushetkellä haastava. Toisaalta pitkän päivitystuen näkökannalta suositeltavampi korkeamman muistimäärän 8 & 256 Gt variantti on hinnoiteltu A16 5G:n muihin ominaisuuksiin nähden jo varsin pieleen, sillä Samsungin selvästi parempia Galaxy A35 ja A55 -malleja saa tämän artikkelin julkaisuhetkellä 300 euron molemmin puolin. Mikäli edullisimmissa Galaxy-puhelimissa haluaa kuitenkin pysyä, kannattanee katse suunnata viime vuoden 150 euron hintaiseen malliin tai odottaa nykyisen väistämätöntä halpenemista edullisemmalle hintatasolle.

Plussaa:

  • Laadukkaan ja jämäkän tuntuinen rakenne
  • Super AMOLED -näytön kuvanlaatu
  • Akunkesto
  • Roiskevesisuojaus
  • Hintaluokassaan poikkeuksellinen 6 vuoden tuki Android- ja tietoturvapäivityksille

Miinusta:

  • Paikoin kankea ja takkuileva One UI -käyttökokemus ei herätä luottamusta puhelimen käyttökuntoisena pysymisestä tuleville vuosille
  • Julkaisuhinnoittelu tuntuu turhan korkealta
  • Kameroiden heikohko ja suttuinen kuvanlaatu
  • Akun hidas latausnopeus kilpailijoihin nähden
  • Uudistukset edellisvuoteen nähden olemattomat
  • Kuulokeliitäntä poistettu

Huomioitavaa:

  • Myyntipakkauksessa ei toimiteta laturia