
Koronapandemian nostama kysyntä on tuonut esiin sen ikävän realiteetin, että maailmassa on tuotantokapasiteettia vain rajallisesti. Tällä hetkellä erilaisten piirien kysyntä ylittää tuotantokapasiteetin selvästi ja viimeisimmät ennusteet puhuvat piiripulan jatkumisesta vähintään ensi vuoteen asti.
Tom’s Hardware kertoo analyytikkojen laskeneen, että tällä hetkellä kysyntä ylittäisi maailmanlaajuisen tuotantokapasiteetin vähintään 10:llä mutta mahdollisesti jopa 30 prosentilla. Analyytikkojen mukaan piirituotannolla tulee kestämään vähintään 3-4 vuosineljännestä kiriä ero kiinni, mikä tarkoittaisi pulan jatkuvan todennäköisesti hyvän matkaa vuoden 2022 puolelle. Puolijohdevalmistajat ja muut alan tekijät kasvattavat tuotantoaan jatkuvasti, mutta uusien tehtaiden rakennuttaminen ja varustaminen vie aikaa ja on riippuvaista useista ulkopuolisista yrityksistä.
Lisäksi WCCFTech uutisoi TSMC:n törmänneen jälleen uuteen ongelmaan piirituotannossa. Sivuston mukaan TSMC ja muut Taiwanissa toimivat puolijohdevalmistajat kärsivät tällä hetkellä vesipulasta, sillä saarivaltiossa on jouduttu aloittamaan veden säännöstely useissa maakunnissa. TSMC:n kerrotaan taistelevan tilannetta vastaan muun muassa tilaamalla tankkereita täynnä vettä paikkaamaan säännöstelyn aiheuttamaa pulaa. Piirituotantolaitokset voivat käyttää jopa 15 miljoonaa litraa puhdasta vettä päivässä ja sivuston mukaan kukin 20 tonnilla vettä täytetty tankkeriauto kustantaa yhtiölle noin 1000 dollaria.
Lähteet: Tom’s Hardware, WCCFTech
En niin väittänytkään, mutta itseasiassa 3060 saatavuus voi teoriassa olla parempaa, kuten tuossa edellä kerrottiinkin. Ilmeisesti Nvidian olisi pitänyt jättää julkaisematta, jotta muutamille jää parempi mieli. Ja tänään taas AMD ja taikaikkuna. Mieti nyt vähän VMH. Ei se julkaiseminen ole kuluttajilta pois, osa saa oikeasti jopa korttejakin.
Miten jos ne veistetään kaikki samasta piikiekosta ?
Olen ja nollaa näyttää tähän päivään asti. Mistään ei ole löytynyt vielä. Toinen ongelma on se, että tuossa myydään pappamopoa harley davidsonin hinnalla. En ikipäivänä maksaisi noita hintoja tuollaisesta lähestulkoon budjetti kortista.
Ainahan vihreää voi väittää punaiseksi ja toistepäin, mutta tosiasia on se että tällä hetkellä AMD ja Nvidia on ns. lirissä nykyisen tilanteen vallitessa. Nyt intelillä on erittäin iso mahdollisuus tunkea jalkaa ovenväliin ja työntää äkkiä omaa pelinäytönohjainta pihalle. Edellyttäen toki että heidän tuotantolaitoksensa kykenevät pukkaamaan edes jotain markkinoille…
Yhdestä piikiekosta saa aika monta GA106-piiriä enemmän kuin GA104- tai GA102-piirejä.
Kuka siitä hyötyy että kumpikin puoli tekee pelkkiä paperijulkaisuja, budjettikortit maksavat maltaita, eikä mikään realisoidu hyllyille ? Tuo 6700 xt nyt sentään on vastine Nvidian 3070 rtx:lle joka on vielä ihan pelikortti, mutta esim. tuosta 3060ti ja sitä heikommat "budjetti" kortit ovat niin naurettavan hintaisia, että niitä voisi luonnehtia jo jonkinmoiseksi huijaukseksi.
Ne jotka F5-arpajaisissa sen kortin saa. Erikoisia paperijulkaisuja on tehty, kun pelkästään skalpeeraajat ja pelkästään Ebayssa ovat myyneet jo yli 50,000 Nvidian Ampereen -korttia*. Voinee melkoisella varmuudella sanoa, että molempien kortteja on myyty jo satojatuhansia, ellei miljoonia. Kysyntä vaan on aivan järjetön.
Ja turha tässä on vain Nvidiaa ja AMD:ta syyttää, käynnissä on globaali piiri-pula joka vaikuttaa useammalla alalla. Toivotaan että tämä saa jenkit heräämään, ja panostamaan enemmän omaan puolijohteiden valmistukseen. Intel, AMD CEOs Urge Biden To Boost U.S. Chip Manufacturing Tuon mukaan Jenkki firmojen omistuksessa enää vain 12% puolijohteiden valmistuksesta. Kuten ketjun otsikko sanoo, tämä piiripula tulee varmasti jatkumaan pitkään. Piirien tarve ei ole vähenemässä mihinkään vaan varmaan jopa päinvastoin, ja valmistuskapasiteettia saadaan lisättyä hitaasti.
*Scalpers Have Sold 50,000 Nvidia RTX 3000 GPUs Through eBay, StockX
"Ne jotka F5-arpajaisissa sen kortin saa. Erikoisia paperijulkaisuja on tehty, kun pelkästään skalpeeraajat ja pelkästään Ebayssa ovat myyneet jo yli 50,000 Nvidian Ampereen -korttia*. Voinee melkoisella varmuudella sanoa, että molempien kortteja on myyty jo satojatuhansia, ellei miljoonia. Kysyntä vaan on aivan järjetön."
Skalpeeraajat eivät ole lähellekään niin iso ongelma kuin kryptokolikko mainarit. Sen takia kysyntä on järjetön ja etenkin hinnat pilvissä. Ei tällaista tilannetta ole koskaan ennen ollut maailmassa näytönohjainten julkaisun jälkeen.
"Ja turha tässä on vain Nvidiaa ja AMD:ta syyttää"
Kuka tästä tilanteesta on Nvidiaa ja AMD:tä syyttänyt ? Piiripula on piirivalmistajien ongelma joka tasapuolisesti aiheuttaa toistaiseksi ongelmia AMD:lle ja Nvidialle.
Esim. näissä kohteissa on varastosaldoa vaikka muille jakaa tällä hetkellä:
Asus GeForce RTX 3060 TUF Gaming – OC Edition -näytönohjain, 12GB GDDR6 – 599,90€
http://www.jimms.fi
Asus TUF-RTX3060-O12G-GAMING -näytönohjain PCI-e-väylään 599,90
http://www.verkkokauppa.com
Jos hinta kiristää tai jos on joku tietty malli haussa niin se on täysin eri asia kuin että saatavuus on nolla. 3070/3080 kanssa ei kortteja tosiaan ollut lähes koskaan varastossa, 3060 malleja on ollut lähes koko ajan.
Tiettävästi ovat ihan oikeasti julkaistu, tai no tämä uusin julkaistaan vähän myöhemmin.
Jos yhtiöt valmistavat, toimittavat ja myyvät linjat täysillä, niin taitaa kaikki olla hyötyjiä.
Yksittäinen asiakas kärsii suuresta kysynnästä, niin hinnan, kuin toimitusaikojen seurauksena, mutta kokee kuitekin niinden olevan hinttansa värttejä.
Missä rinnakkaistodellisuudessa oikein elät? Kortteja tehdään niin paljon, kuin voidaan ja myydään suuria määriä, mutta tarjonta ei vain riitä vastaamaan kysyntään (pandemia ja kryptovaluuttabuumi). Tämä näkyy ainakin NVIDIA:n talousluvuissa varsin selvästi, kun vuodesta vuoteen oli pelipuolella +50% kasvu. En näe miten tuotejulkaisujen tekemättä jättäminen auttaisi ketään, koska ei niitä vanhojakaan kortteja enää tuoteta. RTX3060 ja RX6700 tyyppisten julkaisujen pitäisi helpottaa painetta high end korteissa, kun kaupoissa on tarjolla muutakin tilattavaa.
Valmistuskapasiteetti ei yksinkertaisesti skaalaudu tämän hetken poikkeusolosuhteisiin ja ongelma ei edes koske yksinomaan näytönohjaimia, vaan koko puolijohdealaa, kuten tämän ketjun aloituspostauksesta pitäisi käydä ilmi.
En tiedä kuinka paljon olet uutisia lukenut, mutta julkaisu ei edellenkään takaa sitä että niitä kortteja pursuilisi hyllyissä. Miten tämä on näin vaikea ymmärtää joillekin ? Suuri kysyntä -puheet on jo debunkattu aikoja sitten kun kaikki piirivalmistajat ovat ilmoittaneet tuotanto -ongelmista, jotka ovat globaalisti vaikuttaneet kaikkien grafiikkapiirien toimitusvarmuuksiin.
Ja sitten kun niitä löytyy hyllyistä niin pappamopolle on isketty harley davidsonin hintalappu kuten aiemmin totesinkin jo. Siihen on syy miksi esim. 3090 löytyy välillä hyllystä, kun hintalappu on jotain 2798 €. Ymmärtänet varmaan miksi en suostu maksamaan tuon tason kortista pyydettyä hintaa, kun se on likipitäen 3080 rtx:n alkuperäinen MSRP ?
No minulle on kyllä ollut täysin selvää ettei kenenkään kannata ostaa mitään korttia sataa euroa MSRP:n pälle (eikä osaa edes siihen hintaan), saati sitten hinnoilla joita nyt joutuu maksamaan.
Se on kuitenkin täysin eri asia kuin se että onko kortteja tuotettu ja toimitettu sekä varastosta ostettavissa, joka oli tässä käsittääkseni keskustelun aihe kun vilisi termejä kuten "paperijulkaisu".
Nyt tosin tilanne on taas se että 3060:n saapuneet erät näyttää huvenneen, saapa nähdä kauan menee ennen kuin lisää tulee.
Viestini oli ehkä vähän epäselvä, mutta yritin kertoa että yhtiöt valmistaa ja toimittaa linjat täysillä, en sillä tarkoittanut että olisi menekki ongelmia ja hyllyt notkuisi ostamattomia tuotteita.
Kommentoi siis väitettä paperijulaisusta, uutisointien perusteella saatavuus ongelmat ei johdu siitä ettei tuotteita ei olisi julkaista , tai julkaistu vain jokin pieni määrä. Vaan uutisointien perusteella kysyntä on hyvää, ja mm louhintakäyttöön tuotteiteta menee paljon ja saatavuus ongelmat johtuu siitä että yhtiöt eivät kykene toimittamaan kysyntää tyydyttäviä määriä.
Paperijulkaisuksi kutsutaan sellaisia julkaisuja joissa tuotteita ei tosiasillisesti ole saatavilla / toimitettu.
Suuri kysyntä voi tosin saada tilanteen näyttämään yksittäisen asiakkaan kannalta samalta (jos ei seuraa uutisointia), vaikka toimitukset olisi merkittäviä tai jopa suuria, mutta tuotetta ei riitä hyllyille notkuun.
Tilannetta kutsuisin paperijulkaisun sijaan hinnoittelu virheeksi, myydään liianhalvalla.
Kuvittelu ei ole tiedon väärti meikäläinen kun on koulutukseltani sähkömies ja ymmärrän vähän enemmänkin näistä sähköverkkoasioista. Samsung ottaa nyt jättimäisiä tappioita kun Texasiin sijoitettu Samsungin SSD conrolleripiiri tehdas seisoo kuukausia ja koko maailmanlaajuinen Samsungin SSD tuotanto seisoo kuukauisia Texasin sähköverkko ongelmien takia, koska menivät rakentamaan jättimäisen tehtaan ainoaan osavaltioon jenkeissä jonka sähköverkko on tehty säästämisen nimissä päin persettä. Tuonne Texasiin sitten pitäisi rakentaa lisää tehtaita eivät miljardiluokan tappiot ilmeisesti riitä Samsungille vaan pitää tehdä lisää tappiota jos vaikka se sähköverkko muuttuisi yhtäkkiä paremmaksi. Tuntuu lähes käsittämättömältä, että tuollainen jättifirma ei osaa löytää yhtään parempia sijoituspaikkoja tehtailleen.
Samsung Fab Shutdown Creates An SSD Controller Shortage
Samsung Fab Shutdown Creates An SSD Controller Shortage
http://www.tomshardware.com
Musk:lla on tuollainen 100MW peruparisto rakentamisen alla teksasiin: https://www.kxan.com/news/business/report-tesla-to-boost-texas-energy-grid-that-nearly-collapsed-with-secret-mega-battery/ Jos on halua niin ratkaisuja ongelmiin kyllä löytyy. Ehkä samsung kuitenkin tietää mitä on tekemässä.
Ja teksasissa putosi katkojen aikana yli 20000MW linjoilta, joten teslan 100MW akusto ei paljon siinä vielä jeesaa… Minkäänsorttinen ratkaisu mihinkään tuo ei siis ole.
Tuo teksasin tilanne oli kerran 120-130 vuoteen tapaus mihin ei oltu varauduttu riittävästi. Uskoisin, että jos samsung päätyy investoimaan teksasiin niin he ovat osanneet kotityönsä tehdä ja varautua esim. sähkökatkoksiin. Samsungin ei tarvi koko teksasia pelastaa, riittää kun hoitavat omaan tehdaskompleksiinsa sähköt luotettavasti. Mun mielestä ihan kammottava ajatus, että asioita ei voisi parantaa. Enempi iloa elämässä, kun lasi on puoliksi täynnä. Jos teksas haluaisi näyttää tietä niin eikun yhteistyötä bill gatesin kanssa ja moderneja ydinvoimaloita kehiin.
Ei kyllä ollut mikään täysin ainutkertainen tapaus, ja vastaavia voi tapahtua tihenevissä määrin jatkossakin (tilastojen mukaan talvimyrskyt kasvussa 1980->). Viimeksi kylmyydeltään vähän vastaava kylmärintama vuonna 1989 ulottui myös poikkeuksellisen etelään, ja tuolloin sähköntuotanto kyykkäili oikein huolella, mutta teksasissa tuosta ei osattu ottaa opiksi. Tehtiin suosituksia, eikä pakotettu energiayhtiöitä valmistautumaan näihin. Aivan naurettavaa puuhastelua että kylmät kelit saa noin laajoja alueita polvilleen. Texas on myös itse itsensä sähköntuotannossa tietoisesti eristänyt, eli sähkönsiirto tuohon osavaltioon on erittäin hankalaa. Texas ei kuulu itäiseen eikä läntiseen jakeluverkkoon, eikä he noudata samoja määräyksiä kuin muualla. Oklahomaan iski myös myrskyt, mutta siellä sähköä saatiin muista osavaltioista.
tuosta löytyy faktoja.
Pitkiin sähkökatkoksiin varautuminen vaan on äärimmäisen kallista. Kun siis puhutaan jostain tehdaskomplekseista. Mistä Samsung tuonne taikoo sähköä itselleen jos Texas on ongelmissa?
Ovat maksaneet vähemmän kyllä (tuskin nyt puolta vähemmän kuin monessa muussa osavaltiossa), mutta se tuskin lämmittää niiden miljoonien ihmisten mieltä, jotka on päiväkausia ilman sähköä ja vettä. Meillä tapaninpäivänmyrskyjen jälkeen sähköyhtiöt paransi verkon luotettavuutta, ja kustannuksia laitettiin osin myös sähköhintoihin, ja itse maksan mieluusti hieman ekstraa kun tiedän, että sähköä tulee sääilmiöistä huolimatta. Ja jos katkoksia tulee, niin ne ei kestä päiväkausia. Aivan totaalista puuhastelua tuo Texasin tilanne, ja FOX:it yms. hörhömediat syyttää vihreitä ja tuulivoimaloita, vaikka todellisuudessa niin kaasuvoimalat kuin ydinvoimalatkin kyykkäili. Jos ne ei tästä Texasissa opi niin ei mistään. Äärisääilmiöt ei ole vähenemässä mihinkään vaan tilastojen valossa päinvastoin.
"Kansa" ei halua maksaa edes sitä 6700XTn hintaa eikä koe tarvitsevansa niin tehokasta näyttistä.
Hyvin pieni mutta forumeilla äänekäs omassa kuplassaan elävä vähemmistö haluaa niitä 6800/6800XT/6900-kortteja.
HS Visio | Näin syntyi Taiwanin bisnesihme TSMC, joka pitää koko maailmantaloutta hyppysissään.
http://www.hs.fi
Hesarissa ilmeisesti olisi TSMC:stä juttu mutta muurin takana niin ei voi lukea.
Teksasissa se on poliittinen valinta, että häiriötilanteissa tulee pitkään kestäviä ongelmia, koska kyseistä osavaltiota ei ole kytketty muiden osavaltioiden kanssa samaan sähköverkkoon, niin siinä tippuu heti pelistä pois sähkön ostaminen muualta jos omaa kapasiteettia ei ole tarpeeksi. Kyseessä on poliittinen valinta, että paikallisiin sään ääri-ilmiöihin ei varauduta.
Suomessa on varauduttu suhteellisen hyvin, mutta osittain pakon edessä. Maassa, jossa on talvella yhtä kylmä kuin Suomessa tulee todella kurjaa jos sähköt tippuvat pelistä pois useammaksi viikoksi talvi pakkasilla.
Pieni lainaus artikkelista ketjun aiheeseen liityen:
"Nikkei Asian mukaan vesikriisi pakottaa TSMC:n kuristamaan sirutuotantoaan seitsemän prosenttia maaliskuun puolesta välistä alkaen."
Paitsi Wärtsilän voimalat jotka taitaa olla ainoat mitkä sielä on pyöriny 24/7 täys hönkä päällä.
Nuo kun on tehty niin että ne ei pakkasista oo moksiskaan, texasin paska tilanne voi tulevaisuudessa todennäköisesti kantaa hedelmää suoraan Wärtsilän koriin, tämähän on wärtsilälle parasta mainosta kun nyt ääritilanteessa nähdään kenen vehkeet on ne parhaimmat. 
Huhujen mukaan ainakin joidenkin valmistajien tukiasemien saatavuus alkaa olemaan ”ehkä kesällä”-tasoa.
Eiköhän tämä tilanne tällä menolla levittäydy kaikkialle, jossa on puolijohteita käytössä.
Tässähän on siis vaarana, että puhelimienkin hinnat alkaa nousemaan kaikilla valmistajilla samaan tapaan kuin näytönohjaimissa käynyt, jos piireistä alkaa olee pulaa pahasti. Mielenkiintoinen tilanne kyllä, miten ongelma vaan laajenee koko ajan…
Mediatek on sen sijaan onnistunut haalimaan tuotantokapasiteettia. Jätän linkin pois, kun Digitimesin uutiset siirtyvät maksumuurin taakse pari päivää julkaisun jälkeen, alla oleellinen osa lainattuna. Uutisen mukaan tilausten läpimenoaika on tällä hetkellä yli 30 viikkoa kansainvälisille suuryrityksille. Mielenkiintoisesti taiwanilaiset saavat kuitenkin hieman nopeampaa palvelua.
Samsung joutuu ilmeisesti vaihtamaan alkuperäisestä aikataulusta viivästyneen Galaxy S21 FE:n Snapdragon 888 piirin omaan Exynos (2100?) piiriin Qualcommin toimitusvaikeuksien vuoksi.
Lisäksi Samsung on nähtävästi hyllyttänyt myös edullisemman taittuvanäyttöisen Flip Liten samasta syystä
Kuinkahan likaista tehtaalta lähtevä vesi on, ja käsitelläänkö sitä enää missään, vai meneekö se tehtaalta suoraan mereen?
Suljettu kierto olisi varmaan ympäristön ja muiden vedenkäyttäjien kannalta hyvä ratkaisu.
Kun tilanne on tämä, TSMC:n budjettiin varmaan mahtuisi ydinkäyttöinen suolanpoistolaitoskin merivettä varten? Sille voisi ehkä tulla byrokraattisia esteitä.