Lisensointisopimuksen mukaan Apple tulee maksamaan Qualcommille sekä erillisen könttäsumman että jatkossa rojaltimaksuja. Yhtiöt tekivät myös sopimuksen monivuotisista piiritoimituksista ja lopettivat kaikki oikeustoimet toisiaan vastaan.

Apple ja Qualcomm ovat tehneet pitkään yhteistyötä ja käyneet samanaikaisesti oikeutta keskenään. Viime vuosina sota vaikuttaa kiihtyneen, kun Apple alkoi siirtymään pois Qualcommin modeemeista ja viimeisimmissä käänteissä yhdysvaltalaistuomari oli jo suosittelemassa väliaikaista maahantuontikieltoa iPhone-puhelimille. Nyt yhtiöt ovat ilmoittaneet yllättäen hautaavansa sotakirveensä.

Applen ja Qualcommin julkaisemien tiedotteiden mukaan yhtiöt ovat haudanneet sotakirveet vähintään kuudeksi vuodeksi vastasolmitun patenttien lisensointisopimuksen myötä. Sopimus on voimassa alustavasti kuusi vuotta, mutta siihen sisältyy kahden lisävuoden optio. Tämän myötä myös yhtiöiden väliset oikeudenkäynnit lopetetaan välittömästi, jonka lisäksi Qualcomm lopettaa oikeudenkäyntinsä Applen sopimusvalmistajia vastaan. Lisensointisopimuksen ehtojen mukaan Apple maksaa Qualcommille ensin kertaluontoisen könttäsumman sekä jatkossa rojaltimaksuja.

Patenttien lisensointisopimuksen lisäksi yhtiöt sopivat monivuotisesta Qualcommin piirien toimituksesta Applelle. Käytännössä tämä tarkoittaa ainakin Qualcommin 5G-modeemeita, mutta tiedotteissa ei menty tarkempiin yksityiskohtiin asiasta.

Ainakin yksi mahdollinen selitys äkkinäiselle sovulle löytyi nopeasti, sillä Intel ilmoitti samana päivänä vetäytyvänsä matkapuhelinten 5G-markkinoilta. Yhtiön mukaan se tulee jatkossa keskittymään 5G-markkinoilla datakeskisten alustojen ja laitteiden alueelle. Tiedotteista ei käy ilmi onko Intelin päätös syy tai seuraus Applen ja Qualcommin sovinnosta.

Lähteet: Apple, Qualcomm, Intel

This site uses XenWord.