iPadOS:n piti tulla ladattavaksi alun perin versiona 13, mutta iOS:n pika-aikataululla julkaistun 13.1-päivityksen myötä samaan pohjaan perustuvan iPadOS julkaistiin suoraan 13.1-versiona.

Apple esitteli uudet käyttöjärjestelmäversionsa jo kesällä pitämässään WWDC 2019 -tapahtumassa ja iOS 13:n lopullinen versio tuli käyttäjien ladattavaksi viime viikolla. Tämän vuoden käyttöjärjestelmäpäivitykset olivat poikkeuksellisen merkittävät, sillä niiden myötä iPadeissa pyörii jatkossa iOS:n sijasta iPadOS.

Vain viikko iOS 13:n julkaisun jälkeen Apple on ehtinyt jo julkaisemaan käyttöjärjestelmälle ensimmäisen merkittävän versiopäivityksen, 13.1:n. Tämän pika-aikataululla julkaistun päivityksen myötä samaan iOS-pohjaan perustuva iPadOS julkaistiin ladattavaksi suoraan versiona 13.1, eikä alkuperäistä esiteltyä 13-versiota ehditty ikinä tuomaan käyttäjien saataville. Samassa yhteydessä tuli ladattavaksi myös tvOS 13.

iOS 13.1 ja sen myötä iPadOS 13.1 tuovat mukanaan odotetusti joukon bugikorjauksia sekä suorituskyvyn viimeisimmät viilaukset. Mukana on kuitenkin myös ominaisuuspäivityksiä, kuten Audio Sharing -ominaisuuden tuen laajentaminen nykyisistä AirPodeista ja PowerBeats Pro -kuulokkeista kaikkiin Beats-kuulokkeisiin, joissa on H1- tai W1-sirut. Voit tutustua Applen uuteen taulutietokonekäyttöjärjestelmään tarkemmin yhtiön verkkosivuilla. Se tukee kaikkia yhtiön iPad Pro -malleja sekä iPadeja 5. sukupolvesta, iPad miniä 4. sukupolvesta ja iPad Airia 2. sukupolvesta lähtien.

Lähde: GSMArena

This site uses XenWord.