Nimellisesti 12 nanometrin valmistusprosessi perustuu aiempaan 12LP-prosessiin, mutta tarjoaa parhaimmillaan 20 % parempaa suorituskykyä tai 40 % pienempää tehonkulutusta sekä aiempaa paremman transistoritiheyden.

Puolijohdevalmistuksen terävimpään kärkeen kuuluu enää kolme yritystä: Intel, Samsung ja TSMC. Vaikka GlobalFoundries tiputtautui pois kilvasta viime vuonna, se ei ole jäänyt lepäämään laakereillaan.

Kun GlobalFoundries ilmoitti lopettavansa 7 nanometrin valmistusprosessin kehitystyöt, se kertoi jatkavansa kuitenkin jo käytössä olleiden prosessien kehitystyötä. Nyt yhtiö on julkistanut ensimmäisen merkittävän kehitysaskeleensa sen jälkeen.

GlobalFoundriesin uusi 12 nanometrin LP+-valmistusprosessi perustuu sen aiempaan 12LP-prosessiin. Yhtiön mukaan 12LP+ tarjoaa asiakkaille 20 % parempaa suorituskykyä samalla kulutuksella tai 40 % pienempää kulutusta samalla suorituskyvyllä, kuin 12LP. Lisäksi 12LP+:n logiikkatransistoreiden tiheys kasvaa 15 %:lla aiempaan nähden.

Yhtiön mukaan 12LP+ on suunnattu etenkin tekoälytyöhön suunnattujen piirien tarpeisiin. Se on palkannut Arm:n kehittämään prosessille sopivan fyysisen Artisan IP-ratkaisun Cortex-A-sarjan prosessoreille sekä POP-paketointi IP:n, jota voidaan hyödyntää uuden 12LP+-prosessin lisäksi myös vanhemmalla 12LP-prosessilla. Lisäksi GloFo kertoo kehittäneensä prosessille uuden HBM-yhteensopivan interposerin 2,5D-paketointeihin.

GlobalFoundriesin 12LP+-prosessin massatuotanto aloitetaan yhtiön New Yorkin Maltassa sijaitsevassa Fab 8 -tuotantolaitoksessa vuonna 2021. Yhtiö kuitenkin uskoo ensimmäisten asiakaspiirien tapeouttien tapahtuvan jo ensi vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.

Lähde: GlobalFoundries

This site uses XenWord.
;