
Applen on jo vuosia huhuttu siirtyvän myös Mac-tietokoneissa Arm-prosessoreiden käyttöön. Nyt tuo hetki alkaa olemaan käsillä, sillä Apple ilmoitti virallisesti tuovansa itse kehittämänsä prosessorit Mac-tietokoneisiin.
Apple ei kertonut toistaiseksi vielä tarkempia yksityiskohtia tulevista Mac-siruistaan, mutta kertoi siirtymän tapahtuman vaiheittain. Ensimmäisen Arm-Macin toimitukset aiotaan aloittaa vielä tänä vuonna ja koko mallisto tulee siirtymään niiden pariin suurin piirtein kahdessa vuodessa. Yhtiö varmisti myös, että se tulee julkaisemaan ainakin toistaiseksi myös Intel-pohjaisia Mac-tietokoneita ja tulee luonnollisesti tukemaan macOS:n x86-versiota hamaan tulevaisuuteen.
Kehittäjät pääsevät työhön niin ikään tänään esitellyn macOS Big Surin kanssa, jonka pariksi on tarjolla A12Z Bionic -järjestelmäpiiriin perustuva Developer Transition Kit. Xcode 12 työkaluineen ja Universal 2 -binäärit mahdollistavat yhtiön mukaan helposti sen talon sisällä kehitettyjen prosessoreiden hyödyntämisen sovelluksissa menettämättä kuitenkaan samalla yhteensopivuutta Intel-Macien kanssa. Lisäksi tarjolla tulee olemaan Rosetta 2, mikä mahdollistaa Intelille suunniteltujen sovellusten ajamisen Arm-prosessorilla vaikkei kehittäjä olisikaan tehnyt siitä natiivia versiota uusille prosessoreille.
Lähde: Apple
Ei Applen tarvitse kehittää enää omaa liitintä, kun USB:n kanssa insinöörit saivat 20-vuoden räveltämisen jälkeen vihdoin kehitettyä kunnollisen liittimen (USB-C). Lightninghän tuli korvaamaan kaikkien aikojen pa..kinta ikinä kehitettyä liitintyyppiä, eli micro-usb:tä, ja minusta tuo oli hyvinkin perusteltua.
Lightning tuli korvaamaan Dock-liittimen mitä Apple käytti ennen sitä, ei microUSBia
OT: Omien kokemusteni mukaan USB-C ei ole sen parempi kuin vanhemmatkaan USB:t. Ihan hyvä liitin siihen asti, kunnes liitin löystyy tai muuten vikaantuu laitteen (puhelimen) päästä, ja näin tapahtuu vähintään yhtä helposti kuin micro-USB:lläkin.
OTOT: On se kyllä sen 5x parempi siinä suhteessa, että ei tarvitse aina kolmea kertaa yrittää, että johto menisi liitimeen vaan menee paikalleen molemmin päin toisinkuin kaikki muut tähän astiset USB -liittimet.
Apple on ilmoittanut tuovansa kaikkiin koneisiinsa Arm prossut parin vuoden aikajaksolla sisällä. Se on myös ilmoittanut, että pro-softaa kuten photoshop, finalcut pro x, MS Office jne. on tulossa.
Miksi Applen pitäisi ehdoin tahdoin vaikeuttaa itselleen tässä muutenkin hankalassa transitiossa tärkeimmän tahon, eli sovelluskehittäjien työtä tuomalla aluksi vain heikkotehoista rautaa ulos, kun tavoitteena on nimenomaan saada ne pro-softatkin käännettyä armille?
En äkkiseltään keksi Applen kannalta mitään hyötyä Macbook Airin arm-version kiirehtimisestä, siinä missä devaajien käyttämä MBP on erittäinkin hyvä saada etulinjassa ulos, jotta softan kehitys uudelle alustalle on maksimaalisen helppoa.
MBP on myös erittäin suosittu kone koodareiden ja etenkin iOS-koodareiden keskuudessa ja he hyötyvät suoraan siitä, että iOS-softaa devatessa simulaattori toimii oikeasti kuten puhelin / iPad / AppleTV itse.
Mitä tarkoitat? Johan Applella on nyt hyvin pieni määrä konemalleja verrattuna esim. PC-puolelle. Kannettavissa ja pöytäkoneissa.
Applen Pro-tason softat eli Final Cut jne tulevat tarjolle arm-mäkille ekasta päivästä lähtien, tämän sanoivat keynotessa pariin kertaan. Eli ei sieltä nyt ihan mitään lussurautaakaan ole tulossa. MYös Adoben CC pyörii jo arm-mäkillä, tämäkin todettiin striimissä.
Se millä raudalla MS ja Adobe noita tällä hetkellä kehittää on sitten toinen juttu, siellä voi olla vähän eri rautaa kun nämä DTK-kitit mitä tarjotaan "normikehittäjille". Tai sitten jos ne softat pyörii jo tuolla raudalla sulavasti (eli iPad Pro raudalla) niin ne varmaan pyörii ihan mukavasti myös sillä tehokkaalla raudalla joka syksyllä tulee.
Oletko ikinä kuullut cross compilereista?
Lisäksi Applella on kova kokemus LLVM:stä ja se on olennainen osa MacOS:ia.
Niin? En ole koodari eikä sinällään kiinnostakaan olla
Pointti oli siinä, että Apple ei julkaise noita Pro-tason softiaan ARM-mäkille jos ne eivät siinä pyöri sulavasti. Eli ei niillä ole halua julkaista jotain Final Cut:ia jos ei ole sellaista rautaa joka jaksaa vääntää esim 4K materiaalia "on the fly" jne.
Kyllä. Mutta Apple saa nopeasti softat käännettyä mille vaan arkkitehtuurille ja nyt onkin mielenkiintoista nähdä, onko siellä
Mutta siis omana pointtina, että työkalutasolla Applella on kaikki kunnossa ja ARM-siirtymä on helppo. Niinkuin iPhonelle voi tehdä ja kääntää softaa sillä Intel Macbook Pro:lla, niin kehitys ARM-Maceille on vähintään yhtä helppoa. Ellei helpompaa. Best case ne tuottaa suoraan universal binäärit jossain vaiheessa, kun normaalisti käännät softan.
Jos ei tarvitse optimointeja, niin tämä siirtymä voidaan tehdä kehittäjille hyvin helpoksi, eikä ole tarvetta hw dev kiteille.
Valitan lyhenteiden käyttöä ja finglishiä, pitäisi saada grilli lämpeämään ja tulitikkuja ei ole. Tämä on kuitenkin normaalille kehittäjälle mahdollista tehdä helpoksi; läpinäkyväksi. Ei tämä ole Playstation 5, jossa tarvitaan se laite, että voidaan testata pelejä. Fyysisestä laitteesta on hyötyä vaan, kun halutaan puristaa ulos viimeisetkin suorituskyvyn rippeet ja tehdä laadunvarmistusta (tämän sain suomennettua).
Pieni määrä malleja, mutta aika laajasti konfiguroitavissa prosessorien, näytönohjainten, keskusmuistien tai tallennustilan suhteen. Tarkoitan, että ei olisi enää tarpeen valita keskusmuistin määrää tai näytönohjaimen tehoa, vaan perus Macbook olisi vain tietyillä osilla ja Macbook Pro olisi sitten tehokkaammilla osilla. Käyttäjän tehtäväksi jäisi vain tallennustilan määrän valinta, kuten mobiilipuolen laitteissa.
Ongelmallisempaa on sitten saada suorituskyky ylös softista tai projekteista jotka pitää erikseen pienten puljujen vääntää armille tai kehitysympäristöt jotka jo alunperinkin on väsätty harrastemielessä.
Vaikka mäccien kohdalla pelit tunnutaan laskevan monissa piireissä aika pienelle arvolle, niin itse näen nuo isoksi ongelmaksi. Arm arkkitehtuuriin ei konsoli- ja pc julkaisijat noin vain hyppääkään. Linuxilla kun itse pelailen niin tiedän kyllä mitä se tarkoittaa kun lähdetään peliä pelaamaan ei-natiivissa ympäristössä vaikka tuo on valtavasti parantunut.
Yksi iso kysymys on myös GPU ja miten ratkaistaan suorituskyky tuon kohdalta. Niin hyviä kuin Applen piirit ovatkin, niin ne ovat tietyissä tehtävissä auttamattoman mopoja. Sellaista ei sisällöntuottaja vaan pysty käyttämään ilman Applen jotain lisäkiihdytyskortteja tai esim. AMD:n rdna2:n lisensointia jos niiden teho riittää (Samsung on mobiilipuolella lisensoinut jotain, mutta tosiaan noiden suorituskyvystä en tiedä).
Näytönohjainpuoli oikeastaan epäilyttää eniten tässä muutoksessa. Sinänsä ARM rautaa en itse henkilökohtaisesti koske, koska x86 on taaksepäin itselleni niin tärkeä. Raspberryllä on tullut leikittyä ja se riittää. Bootcampin roskiin heitto todennäköisesti hiertää joitakin ihan kiitettävästi.
IOS on käsittääkseni joillain mittareilla maailman suurin pelialusta (tyyliin pelien tekemä liikevaihto tjsp.) ja ne pelit pyörivät jatkossa natiivisti mäkillä, joskin kosketysnäyttökontrollit pitää tietty konvertoida tietokoneelle.
”Vakavia” AAA pelejä toki iOS:lle tulee harmittavan vähän, vaikka tehoja ipadeissa riittäisikin.
Tällä en siis tarkoita etteikö se Applen ekosysteemissä toimi hienosti (tai että iOs pelialustana en sinänsä arvostaisi vaikka itseä ei kiinnostakaan), mutta ei se mikään erillinen näytönohjain oikein ole.
Se pelidemohan oli siis emuloitu eli ajettiin peliä Rosetta 2:n kautta 1080p:nä.
Ei ne pelaajat nyt muutenkaan mäkkiä osta joten pelitehoja nyt varmaan ei ihan heti ei ole tulossa, eikä varmaan tarvettakaan.
Tämä on kyllä harha. Vähän kuin Thinkpadeissa (tai vastaavassa bisnesläppärissä) jossain vaiheessa kartoitettiin moniko niillä pelaa. Tuo luku oli niin iso, että se käytännössä tappoi idean läppäristä ilman erillistä näytönohjainta vaikka se kohderyhmää seuraten olisi ollut loogisin päätelmä. Todella moni mäkkiä käyttävä myös pelaa sillä, vaikka se ei millään mittarilla olisi tarpeiden yläpäässä.
Niin en kiellä etteikö pelaisi mutta samalla tavalla se Intelin integroitu siellä on pullonkaulana eikä taida tarjota sen parempaa suorituskykyä kuin nykyiset A-sarjan huippupiirit. Egpu:t yms sitten erikseen, tosin niidenkin tuki macOS:llä on heikkoa
Mikäs vika niiden eGPU-tuessa on?
Hämärä muistikuva että vain tietyt kortit toimii. Ainakin NVIDIAn korttien kanssa ollu ongelmia
Käsittääkseni kyse ei ole muusta kuin NVIDIAn ajurituesta, nopealla vilkaisulla viimeiset ajurit ovat High Sierralle ja niidenkin tuki aika rajallista:
NVIDIA DRIVERS Quadro & GeForce macOS Driver Release 387.10.10.10.40.132
Jos verrataan esim. Nintendo Switchiä jolle tulee jatkuvasti aika karun näköisiä AAA-portteja, niin uusissa iPadeissa on merkittävästi enemmän sekä CPU-, että GPU-tehoa.
Harmi, että samoja portteja ei saa pädille – nyt kun ipadilla olisi aika hyvä ohjaintukikin.
Ulkoisen näytönohjaimen käyttäminen Macissa
support.apple.com
Ongelma ei ole Nvidian korttien vaan Nvidian kanssa.
Apple ei ole lähes kymmeneen vuoteen pistänyt tikkua ristiin tukeakseen Nvidian kortteja macOS:ssa, koska firmoilta meni välit erinäisten tapahtumaketjujen johdosta (mm. vialliset 8400/8600 -mobiilipiirit ja niiden jälkilöylyt) ja jossain vaiheessa Cupertinossa tekivät ilmeisesti periaatepäätöksen olla käyttämättä Nvidian tuotteita lainkaan.
Nvidia on moneen kertaan viestittänyt kautta rantain halukkuuttaan tehdä sekä bisnestä että ajureita macOS:lle, mutta ilmeisesti Apple on lopettanut kaiken ajuriyhteistyönkin firman suuntaan. Siksi nykytilanne on mitä on.
Juu suksethan siellä meni ristiin.
Yksi kysymys on onko nuo arm-softat yhteneväisiä nykyisten kanssa. IPad Pron:n Office-paketilla ei ole mitään muuta yhteistä X86-versioiden kanssa kuin etäisesti ulkonäkö, ja iPadin Adobe-softilla edes ulkoasu ei ole vastaava. Molemmat ohjelmistopaketit on minusta iPadilla todella surullisia esityksiä.
Eiköhän ne tehdä niiden deskariversioiden pohjalta. Photoshopin iPad versio on surullinen mutta office on huomattavasti parempi.
Photoshopille tosin löytyy parempi korvaaja Affinityltä
Aikanaan Imaginationin kanssa homma "kuulemma" meni niin että Apple otti driveri dropin, sanoi kiitos ja palaute oli siinä. Ts takasin päin ei tullut juuri mitään. Tämän toki ymmärtää jos tarkoituksena oli imeä teknologiaa jotta voisi korvata PowerVR piirit omalla tuotannolla (joka nyt jossain määrin otti takapakkia royaltien suhteen). Jos toimintatapa ei ole muuttunut niin ymmärrän täysin miksi Apple ei halua oikein Nvidian kanssa tehdä mitään (etenkin jos Nvidia itse haluaisi pitää ajurien teon itsellään, eikä vain toimittaa referenssiajuria).
Noh sinällään aika sama, kontrollihan on Applella tässä tapauksessa ja firma voi tehdä bisnestä tai olla tekemättä haluamiensa tahojen kanssa.
Mielenkiinnolla odotan millainen hässäkkä transitiosta tulee, olettaisin että suurin osa OSX softasta kääntyy ongelmitta ARM alustalle, ja perffikin on ok. Kaikki välttämättä eivät ole tyytyväisiä ja saattavat pitäytyä pitkäänkin x64 mäkeissä (esimerkiksi musamiehet joille 32bit tuen pudottaminenkin oli aika hässäkkä). Se ei hirveästi lämmitä jos softissa 3rd party plugarit on edelleen vain x64:lle vaikka itse softa olisikin jo saanut ARM tuen.
Vähän oudon puoleinen ajatus, mutta toisaalta miksi ei. Nörtti haluaa aina tuunata läppärinsä tappiin, mutta toki jos olisi joku tappiin laitettu vaihtoehto niin ehkä sitten. Ehkä kannettavien puolella kuitenkin sen verran enemmän erilaisia kehittelytarpeita, että olettaisin säilyvän tuon jo nykyisin kapean mallivalikoiman ja sen edes pienee tuunaamisen. Johan se nykyisin on toki tehty lähes mahdottomaksi tuunata jälkikäteen.
Jo tuo 32 bittinen tuki vei minulta paljon pelimahdollisuuksia ja oletan että tuo ARM tuo lisää ongelmia. Eikä usko vanhojen koneiden pitkäaikaiseen tukemiseen ole muutenkaan kova.. Ehkä nyt on lopulta Year of the Linux Desktop, vai miten se meni?

AAPJ1851,1 – Geekbench Browser
browser.geekbench.com
Core i9-109100 (ts kelloiltaan perusmallista erottuva Apple-versio) + Radeon Pro 5300
Juu sieltä pitäis tulla vielä Intel iMacit.
iMac: Refresh Coming in 2020
http://www.macrumors.com
Edit:
Unannounced iMac appears in Geekbench results with 10-core Intel i9 CPU, Radeon Pro 5300 GPU – 9to5Mac
9to5mac.com
Unreleased iMac With 10-Core Comet Lake-S Chip and Radeon Pro 5300 GPU Shows Up in Geekbench
http://www.macrumors.com
Tarvitsetko nopeamman / uuden mäkin nyt?
Jos vastaus on kyllä ja lompakko sanoo myös "yes", niin mars ostoksille.
Jos taas et tarvitse tai hillot on finito, niin käytä vanhaa.
Noita on täysin turha pohtia noin yleisesti. Paitsi s.e. tietokone on huono sijoitus, jos sitä ei tarvitse, sillä on lähinnä käyttöarvo.
Ei tuosta ehkä niinkään laskentateho ole loppumassa. Voi olla, että tyrkkään vaan keskusmuistia kamman lisää ja vaihdan SSD:n nykyisen fusionin tilalle. Jatkettu takuu päättyy marraskuussa.
On ihan mahdollista, että iso tai pieni iMac tulee ARM:lla ja toinen Intelillä.
Tuohon voisi sanoa, että riippuu niin paljon mitä teet, softasta. Winkkari puolella esim Premieren export ajat jää välillä Ipad pro/iMovielle.
Onhan ne apit nyt jo tarvinnut "kääntää" Macillekkin erikseen (unix). Veikkaan, että ammatikäyttäjille suunnatut softat esim Finalcut ja muut paljonkäytetyt mac softat tulee hyötymään tuosta hyvinkin paljon kun kaikki tehdään vartavasten samalle ARM pohjalle täysin optimoituina. Aika näyttää ei voi tietää etukäteen
T -.-
Olen siis nähnyt siirtymän sekä Motorolan 68k -> powerPC, että myös siirtymän powerPC -> Intel alustaan. Se tuki vanhoille alustoille päättyi käytännössä aika äkkiä sitten kuitenkin. Eivätkä nykyisetkään 10.14 ja 10.15 käyttöjärjestelmille tehdyt ohjelmat toimi jossain 10.10.5 alustassa. Kyllä se intel systeemikin tuossa mennessä aika paljon kuitenkin on muuttunut. Tulossa oleva seuraava Firefox ei esim. 10.10.5 systeemin kanssa enää toimi, jolloin mitään uutta ja ajan tasalla olevaa selainta ei vanhaan koneeseen enää vain saa, ei mitenkään eikä mistään. Alle 3 vuotta vanhalla Safari selaimellakaan ei pääse enää edes Verkkokauppa.comin sivuille.
Nyt kun ostaisi isolla rahalla Intel pohjaisen niin kyllähän se käytännössä muutamassa vuodessa viimeistään alkaisi jäädä vanhaksi. Näin on itselläkin kokemukset aiemmista Mac siirtymistä. Heti alkuun taas ARM-pohjaisilla menee emulaation virittelyssä ja softien porttailukin kestää ennenkuin alkaa natiivia ARM versiota löytyä kuin noista ihan yleisimmistä kaupallisista softista.
Hyvin optimoituna ja Applen omilla piireillä usko kyllä että tehoa tulee riittämään ARM pohjaisillakin Maceilla. Nyt kun vanhat 32 bittiset pelit jo lakkasi toimimasta ja jatkossa ei Intel yhteensopivuutta ole rautatasolla niin itse kokeilen nyt Linux+Windows läppärillä kehitys ja pelailumahdollisuutta. Saa paljon halvemmalla myös sitä rautaakin sitten.
Riippunee käyttätarkoituksesta, puhtaasit ammattikäyttöön Mac on varmasti jatkossakin oikein hyvä valinta.
Pirun kallis ja täysin apple lukittu. En kyllä nyt noin, niinkuin yleistäen missään nimessä kehuisi mäkkiä hyväksi valinnaksi.
Esim tuossa juuri piti pohtia, mistä saisi yhteen mäkkiin virtalähteen? Vastaus oli, että ei mistään järkevästi. Ei edes vaikka johdot virittäisi siihen poweriin itse. (Joihinkin HP:n palvelinkoneisiin on joutunut pistämään johdotuksen, kun liittimet on epästandardit. muutoin tavan PC poweri käy.)
Applella on myös täysin perseestä tuo varaosapolitiikka muutenkin, ei hyvä. Läppärin näppikseen roiskahtraa vähän kaljaa, niin korjaaminen maksaa yli uuden läppärin hinnan (ko roju toimi muuta kautta korjattuna ilman ongelmia).
Köyhille kallis, muille saman hintainen.
Vakavissaan kannattaa pohtia asiaa näin: Osta 5k resoluution näyttö (ei taida edes saada), erillinen keskusyksikkö, langattomat bt-härpäkkeet. Sitten alat lisäämään siihen palikkaa, että saat samantasoisen kuin imac. Ei se ihan halvalla enää onnistu. Nykyään näkyy saavan 4k näyttöjä jo tuohon 500€ luokkaan. Kun ostin iMacini 3v sitten, oli halvimmat liki 1000€.
Toisaalta jos se Apple tuntuu kalliilta, niin kannattaa suosiolla varmaan vain ostaa joku muu?
edit: varaosista olen kyllä samaa mieltä.
Apple’s A12Z Bionic GPU Running macOS 11 Through Rosetta 2 Beats Both Ryzen 5 4500U, Core i7-1065G7 iGPUs in OpenCL Test
wccftech.com
Tämä nyt on enemmän GPU- kuin CPU-kamaa, mutta ihan lupaavaa silti.
OpenGL, OpenCL deprecated in favor of Metal 2 in macOS 10.14 Mojave | Appleinsider
appleinsider.com
A12Z:ssa on myös merkittävästi nopeammat LPDDR4X muistit kuin vertailukohteissa.
Offtopic:
LG:ltä löytyy 27" 5K näyttö.
LG UltraFine 27MD5KL-B 27" -5K-näyttö 1 399,90
http://www.verkkokauppa.com
Etsippä ei-mac jossa tuo toimii täydellä resolla…
Mulla on tuollainen työpaikalla. Tuon monitorin olemassaolo on erinomainen syy käyttää Mac:ia työkoneena.
Erinomainen näyttö. Onkohan 2019 iMacissä sama paneeli? Molemmissa esim. kirkkaus sama 500 nits.
OT: Mikä 5k:ssa niin hankalaa on muille kuin Maceille?
e: Vai onko se Thunderbolt 3 joka tuossa tulee ongelmaksi?
Apple's Arm-Based Macs With Apple Silicon Chips Will Support Thunderbolt
http://www.macrumors.com
Jotain lähdettä näille huhuille?