
Creative on julkaissut uuden huipputason DAC:lla varustetun äänikortin pelaajille. Sound BlasterX AE-5 on yhtiön ensimmäinen Sound BlasterX Pro-Gaming -sarjan sisäinen äänikortti.
Sound BlasterX AE-5:n sisällä sykkii jo pitkältä ajalta tuttu, alun perin vuonna 2011 esitelty Sound Core3D -äänipiiri. Äänikortin todellinen myyntiargumentti on kuitenkin sen ESS ES9016K2M Sabre32 Ultra -DAC-piiri, joka lupaa äänelle 122 dB:n dynaamisen alueen ja 32-bittisen/384 kHz:n häviöttömän äänentoiston.
Pelaajat suosivat usein kuulokkeita kaiuttimien sijasta, jonka vuoksi Creative on varustanut Sound BlasterX AE-5:n omalla Xamp-kuulokevahvistimellaan. Sen luvataan tarjoavan 116 dB:n signaali-kohinasuhteen (SNR, Signal to Noise Ratio) ja tukevan 16 – 600 ohmin impedanssin kuulokkeita.
Niin ikään pelaajille suunnattu Scout Mode -ominaisuus on päivitetty 2.0 -versioon. Scout Moden on tarkoitus helpottaa esimerkiksi FPS-peleissä vihollisten paikantamista. 2.0-version myötä Scout Mode tukee älypuhelimeen asennettavaa Scout Radar -sovellusta, joka näyttää kuullun vihollisen arvioidun sijainnin tutkassa.
RGB-valaistus on nykyään oleellinen osa markkinointia käytännössä komponenttiin katsomatta. Myös Creativella on huomattu tämä, jonka vuoksi Sound BlasterX AE-5 on valaistu RGB-LED-valoin. Valaistus kattaa äänikortin etupuolen kaksi koristeraitaa sekä kyljen ja kortin takapuolen Sound BlasterX Pro-Gaming AE-5 -logot.
RGB-juhla ei pääty kuitenkaan vain kortin valaisuun, vaan äänikorttiin on sisäänrakennettu Creativen omaa Aurora Reactive Lighting System -valaistusjärjestelmää tukeva RGB-LED-ohjain. Ohjaimeen voidaan kytkeä maksimissaan neljä RGB-LED-nauhaa ja äänikortin mukana tulee yksi (perusmalli) tai neljä (Pure-malli) 10:llä RGB-LED-valolla varustettua 30 cm pitkää nauhaa.
Sound BlasterX AE-5:n liitinpuolelta löytyy kolme 3,5 mm:n ulostuloa 5.1-kaiuttimia varten, yksi optinen TOSLINK-ulostulo, 3,5 mm:n kuulokeliitäntä, 3,5 mm:n yhdistetty mikrofoni- ja linjasisäänmenoliitäntä. Lisäksi äänikortista löytyy tietenkin yhteensopiva liitin kotelon etupaneelin ääniliittimille.
Creative Sound BlasterX AE-5 tulee saataville kahtena eri versiona. Perusversio on väritykseltään musta ja Pure-versio valkoinen. Versioiden ainoat erot ovat värityksessä, mukana tulevien RGB-LED-nauhojen määrässä ja saatavuudessa. Perusversio saapuu myyntiin heinäkuun aikana 149,99 dollarin ja Pure-versio elokuussa 179,99 dollarin verottomaan suositushintaan. Pure-versio tulee saataville vain Creativen omaan verkkokauppaan.
Kuten jo sanoin, ideana on keskittyä ihan perusasioihin, ei varsinaiseen hifistelyyn. Kortteja toisinsanoen testattaisiin ihan arkipäivän näkökulmasta eri kokoonpanoissa ja käyttötarkoituksissa. Toki, jos jostain saa pätevää testilaitteistoa ja siihen innokasta porukkaa niin miksi ei? Jos foorumilaisia saadaan tarpeeksi mukaan projektiin niin käytännössä resursseja tuo tuskin syö perus tietotekniikka uutisoinnilta. Lisäksi mielipiteitä on joka junaan ja hyvä, että näin onkin. Varmasti jokainen HiFisti ymmärtää senkin, että tässä on yhden tai useamman arvostelijan näkökulma, joka on lähinnä suuntaa-antava. Sama hommahan on esimerkiksi prossujen kellotustesteissä. Ei ne kerro absoluuttista totuutta koskaan, mutta helpottaa kuluttajan päätöstä hankittavasta tuotteesta.
No tottakai jos resursseja riittää niin tietenkin kaikenlaisia testejä lisää vaan tänne, ehdottomasti.
En kyllä ihan ymmärrä että mitä sitten tarkalleen testataan?
käsittääkseni HiFi lehdissä yms on erittäin kalliit laitteistot (mikit, studiot yms) missä näitä testaillaan.
Ranskalaisin viivoin siis pitäisi tehdä selkeät setit että mitä tarkalleen testataan. Samat FLAC yms tiedostot käytössä kaikilla testeillä tietenkin kuten nyt GPU testeissäkin on samat pelit ja asetukset..
Esimerkkinä:
-Koko; kuinka hyvin kortti soveltuu ahtaampaan koteloon jne.
-Liitännät; Soveltuuko kortti esimerkiksi suoraan 7.1 käyttöön tms.
-Kuulokevahvistin; riittääkö teho kuinka hyvin jne.
-Mahdollisen EMI -suojauksen riittävyys; kuuluuko pelatessa näyttiksen kelojen vininä kuulokeisiin tms.
-Ajurit ja softan käyttö
Tuollaisia perusasioita huomaa ihan kuka vaan 24/7 käytössä. Paljon varmasti asioita löytyisi liittyen aiheeseen, mutta testimetodit selvinnee, jos vaan homma saa tuulta alleen.
No koossahan ei kyllä ole paljoa merkityksellisiä eroja, kun enää ei löydy niitä reilun 25cm pituisia äänikortteja.
Aikanaanhan näytönohjaimet olivat äänikortteja pienempiä… :p
Lähinnä koko jäisi onko normikorkuinen vai "low profile" kortti ja se on kyllä helposti valmistajankin tuotesivulta selviävä tieto.
Liitännöistäkin löytyy tiedot helposti.
Hankalammin löydettävä tieto jäisi lähinnä siihen löytyykö AC3/DD5.1 tai DTS enkoodausta digitaalilähdölle.
Kuulokevahvistimen kyvyt taas eivät ole ollenkaan niin helposti mitattavissa kuin prossun/näyttiksen tuottama framerate.
Ja kuuntelemalla objektiivinen testaaminen vaatisi sokkotestauksen kaikkine lisätöineen.
Häiriösieto/immuniteetti taas on siitä hankala testattava että ympäröivän häiriösäteilyn määrä taatusti riippuu koneen muista osista.
Joten miten määritellään jokin standardi siihen ja kuinka se taas suhteutuu kaikkiin mahdollisiin kokoonpanoihin on veteen piirretty viiva.
Ja jos mukaan halutaan verrokiksi Realtekin piiri, niin sen toteutuksen laatuhan voi vaihtella paljonkin emolevystä toiseen.
Onko siis äänikortteja jotka ulostavat noita formaatteja, eli siis pelien PCM surround muunnetaan lennosta esim DD tai DTS ?
SB Z sarjasta löytyy kumpikin enkoodaus.
Myös stereomiksauksen prosessointeineen saa lähetettyä digitaalisesti TOSLINKin kautta pakkaamattomana PCM:nä.
Budjettikorteista nuo enkoodaukset puuttuvat, kun Dolby ja DTS ottavat lisenssimaksut noista tekniikoista.
Realtekillakin noita enkoodauksia saatavana emolevyvalmistajille lisämaksusta.
Itsellä vanha mutta kai aika laadukas kotiteatterijärjestelmä ja vahvistimen päivittäminen 4K-HDMI aikakaudelle maksaisi noin 1200 euroa (4ohm kaiuttimet) joten aion käyttää tuota vanhaa Yamaha vahvaria ilman HDMI liitäntöjä vielä pitkään.
Eli jos haluaisin surroundit PC peleistä, vaihtoehtona on analogiset ulostulot (kauheasti piuhoja hyi) tai joku tuollainen kortti mikä osaa ne muuntaa DD/DTS …
Muistaakseni testailin tuota enkoodausta (joko Dolby Digital Liveä tai DTS Connectia tai molempia, en muista tähän hätään) jossain välissä ja totesin että siitä tulee ärsyttävän huomattava viive ääniin. Korttina siis Sound Blaster Zx
Ja maalenkithän ne on pahin riski kun aletaan vetämään analogipiuhoja enemmän laitteiden välille…
Systemastore/Jimms/Verkkokauppa taitavat olla halvimmat hinnat SB Z bulkille.
Asuksellakin ainakin jompaa kumpaa enkoodausta löytyy, mutta ei tosiaankaan kaikkein halvimmista korteista.
Aikanaan noita tietoja Muroon keräsin niin Xonar DSX:stä löytyy DTS Interactive, mutta hinta ei tosiaankaan jää SB Z:sta pahemmin jälkeen vaikka on muuten vähemmillä ominaisuuksilla. (low profile kortti, vähemmän liitäntöjä, eikä mitään kuuloketilaa/Dolby Headphoneakaan)
DD Livellinen Xonar DX:kin 100 ohmin lähtöimpedanssilla oikosulkusuojattu, vai lieneekö pitämässä jotain radiotaajuus-opamppia vakaana.
Eikä kummassakaan ole täysikokoista TOSLINK-liitintä, vaan se on upotettu sinne 3,5mm analogiliittimen sisään.
Ja ovat sen ikäisiä kortteja, että ajurituki lienee sitä sun tätä.
Mikähän lienee nykytilanne.
Windows 10:kin taisi vähän hämmentää tilannetta, kun aina silloin tällöin sattunut lukemaan ogelmista/ajurien puutteista.
Windows 10:llä olen kaikki testit tehnyt, ei ollut erillistä äänikorttia aiemmin (ellei mennä aina Sound Blaster Live -aikaan.. tai ehkä Audigy, en oo ihan varma oliko mulla joku Audigyistä)
edit: ongelma on ollut jo ennen Windows 10:iä Very noticeable delay/lag with DD Live or DTS-Connect
ja jo ennen Z-sarjaa (tosin niin ikään Sound Core3D:llä) Audio lag using Dolby Digital Live
Itse tuotteesta: hieman kaksiteräinen miekka mainostaa pro-audiotekniikkaa ja 32/384 daccia, ja sitten samalla läiskäistä gamer-teksti ja rgb-ledit sekaan; hifistit tuomitsee tuotteen jo ensisilmäyksellä roskaksi. Onko spekseillä edes käytännön merkitystä kun nuoriso tunkee razerin tai turtle beachin peliheadsetin ja bassot kaakkoon. Tai vielä pahempaa, halpoja 2.1 kaiutinpurkkeja… Toisaalta jos haluaa ikkunallisen kotelon koristella joulukuuseksi, niin varmasti kiva juttu, mutta itse suosin hiljaista mustaa umpikoteloa fractal designin muodossa.
Mieluusti saisi tulla vielä sama äänikortti ilman ledejä ja vaikka yksinkertaiset minimalistiset ajurit/hallintasofta. Jos äänenlaatu ja kaiuttimet/kuulokkeet on hyvät, ei ne tarvitse custom-profiileja ja pelikohtaista säätöä, mutta kukin tekee tavallaan. Sama juttu esim televisioiden väriprofiilit, miksi ei yksi hyvä kuvanlaatu ja väridynamiikka kelpaa kaikkeen materiaaliin?
Mielenkiintoista luettavaa olisi joku selvitys, millä tolalla edes on pelien äänimaailma, miten paljon kompressoidaan ja tehostetaan efektejä. Grafiikka ja tekstuurit kehittyy harppauksittain ja näytönohjaimet on kauheita tehomyllyjä, mutta jotenkin takaraivossa mutu-ajatus että äänimaailma ja musiikit on läiskitty vasemmalla kädellä, ja onko mitään merkittävää tapahtunut 1990-2000 vuosien ajoilta? Äänikorttien ja emolevyjen äänipiirien vertailu on kieltämättä haastava tehtävä, mutta mielellään lukisi jonkun teknologiaselvityksen noista dolby/dts jutuista, mitä windows vistan aikaan oikeasti tapahtui, eax/cmms3d ja muut lyhenteet. Paljonko laskutehoa monikanavaiset pakkaamattomat ääniraidat vaativat prossulta tai äänikortilta, ja tuoko VR-tekniikka vielä lisäpaineita äänimaailmaan? ASIO-ajurit ja bit perfect äänentoisto on hifimaailmassa toivottu asia, mutta nämä taitaa päteä lähinnä vain stereomusiikin kuunteluun, ja windows voi alkaa nurisemaan eri ohjelmien ja pelien kanssa.
Toisaalta raskas hifistely on toisten foorumien ja yhteisöjen ykkösjuttu, mutta äänikortit ja pelaaminen väistämättä tuo yhteen sähköinsinöörit, kultakorvat, pelaajat ja vielä linux/mac-ihmiset, niin kommentit menee äkkiä väittelyksi esim youtuben puolella, ja puolustellaan asioita joita ei ymmärretä tai on vääriä mielikuvia biteistä ja näytteistä…
On vähän nurinkurista lyödä kovat speksit ja 32-bittiset dacit pöytään, jos toisesta päästä mennään taaksepäin ja vähemmälläkin/"huonommallakin" tekniikalla pärjäisi. Välineurheilua tämäkin varmaan, vaikka ei taidot maagisesti parane välineitä uusimalla. Huono ääni on huonoa ääntä, kuunteli sitä emolevyn piirillä, äänikortilla tai kalliilla dacilla.