Monia älypuhelimia ja muita elektronisia laitteita melko kovakouraisesti ”testaava” Youtube-kanava JerryRigEverything on ottanut tuoreella videollaan käsittelyyn Googlen taittuvanäyttöisen uutuuspuhelimen Pixel 9 Pro Foldin, joka tuli myyntiin elokuussa myös Suomessa. Videolla kanavan ylläpitäjä Zack Nelson muun muassa tekee puhelimelle naarmutustestejä työkaluilla, heittää hiekkaa saranan väliin ja jopa polttaa kansi- ja sisänäyttöä kaasusytyttimellä nähdäkseen, miten laite käsittelyyn reagoi.
Pixel 9 Pro Foldin näyttöjä testataan naarmuja vastaan suuntaa antavalla Mohsin kovuusasteikolla välillä 1–10. Kansinäyttöä suojaa Gorilla Glass Victus 2 ja se pärjääkin melko hyvin kohtaan kuusi asti, kun taas sisänäyttö naarmuuntuu jo kakkoskohdassa, mikä on tosin melko tavanomaista taittuvissa puhelimissa. Viimeinen niitti puhelimelle on kuitenkin videon kohdassa 5:40 alkava taivutustesti, joka saranan kohdalta väärään suuntaan väännettäessä rikkoo ja pimentää sisänäytön ja myös napsauttaa kansinäytön samalla irti. Sarana itsessään jää kuitenkin testin jäljiltä ehjäksi ja heikkoon taivutuskestävyyteen epäilläänkin saranan molemmin puolin sijaitsevien antennien asettelua. Nelson kehuu Pixel 9 Pro Foldin ulkonäköä, mutta toteaa esimerkiksi Samsungin taittuvien puhelinten kestävän taivutustestejä huomattavasti paremmin.
Lähde: Youtube (JerryRigEverything), GSMArena
Kuten uutisessakin mainittu, samsungit kestää väärään suuntaan taivutusta paremmin joten googlella jätetty testausta tekemättä tai ei olla välitetty että puhelin paljon kilpailijaa herkemmin särkyvä.
Tämä Zackin testi on eräänlainen benchmark puhelimille, ja varmasti monelle eräänlainen rasti ruutuun-vaatimus että voiko puhelimen hankkia, jos vaikkapa on tapana käyttää puhelinta sellaisissa olosuhteissa jossa se voi kolhuille tai paineelle altistua. Lisäksi myös samalla hyvää viihdettä kaikkine vinoiluineen.
Ja puhelinta pitää vääntää väärään suuntaan syystä että?
Kukapa olisi uskonut?
Puhelimen rakenteellisen kestävyyden testaamiseen. Aivan kuten puhelinen näyttöä naarmutetaan, jotta saadaan sen naarmuuntuvuus selville.
Arkikäytössä toivottavasti kukaan ei väännä tai naarmuta puhelintaan tarkoituksella, mutta silti on arvokasta tietää eri laitteiden välillä olevista eroista rakenteellisessa kestävyydessä. Ajoittain löytyy malleja, jotka eivät tuota Zackin vääntötestiä kestä. Yleensä kuitenkin kestävät, myös taittuvanäyttöiset.
Jos halutaan selvittää rakenteen heikkoja kohtia ja rajoja, pitää rasitus viedä äärirajoille ja sen yli. Ei se tarkoita sitä, että käyttäjän tarvitsisi koskaan rasittaa laitettaan samalla tavalla.
Vähän sama kuin autoille tehdään radalla väistö- ja jarrutustestit, vaikka vain harvat joutuu onneksi liikenteessä viemään koskaan autoaan niin äärirajoille.
Tässä esim yksi ipad pro:n testi:
Nice to know testi joka auttaa arvioimaan LAATUA. Mutta onpahan vain lasten lelun näköinen tuo fold ja sen lisäksi heikko rakenne, unohtamatta törkeää hintaa. Puolestani ihmettelen kuka viitsii ostaa? Puhtaan Androidin tuottama mielihyvä täytyy olla valtava.
No tarkoitinkin arkikäyttöä, että miksi pitäisi vääntää taittuvaa puhelinta väärään suuntaan. Tai piirrellä näyttöä kovilla ja terävillä teräspiikeillä, saati polttaa liekillä. Ehkä olen vain erilainen käyttäjä, kun en ole moisiin kokenut tarvetta.
Itse nyt näen jonkinlaisen eron autojen turvallisuuden kannalta oleellisten testien ja puhelimien kestävyystestien välillä. Se nyt tuskin aiheuttaa hengenvaaraa, jos saat väkisin murjottua puhelimen hajalle.
No voihan tuollaista vääntöä ihan arkikäytössäkin epähuomiossa tulla. Esim. puhelin jäänyt johonkin sohvalle/sängylle selauksen jälkeen auki ja joku epähuomiossa istahtaa siihen.
Nämä autojen testit ovat kuitenkin tilanteita, joita voi helposti syntyä normaalissa liikenteessä. Kun taas nämä taivutteluvideo ovat mielestä enemmän vain 7-päivää osastoa ja viihdettä, joilla tupettaja tekee massia.
Laita samaan taskuun puhelin ja avaimet ja sen jälkeen istu sohvalle.
Hyvin äkkiä tulee tilanne jossa puhelin taipuu tai naarmuuntuu. Aikoinaan markkinointiin jotain samsung xcoveria duudsonin kestävänä puhelimena, todellisuudessa se puhelin hajosi kun putosi pöydältä parketille, Joten se siitä kestävyydestä.
Aika moni kokee viihdyttävänä, jos kaveri tekee miljoonan vuodessa.
Ehkä niin, mutta ei ole mun mielestä valmistajan tehtävä ottaa huomioon tuollaisia skenaarioita. Omistaja kuitenkin on vastuussa laitteistaan.
Ihan uteliaisuudesta: miksi kukaan pitäisi muuta rojua samassa taskussa puhelimen kanssa? Mulle ainakin on itsestäänselvyys, että puhelin on omassa taskussaan ja muihin taskuihin muut tavarat. Ja jos housut on niin tiukat että puhelin menee taskussa solmuun, niin kiertääkö tuolloin edes veri jaloissa?
Joo tiedän kyllä että kanava on suosittu, mutta ei itseäni varten.
Onko joku valmistaja oikeasti muuttanut jotain rakennetta laitteissaan ko. tubettajan takia?
Jos satuit huomaamaan, vertaukseni alkoi "vähän sama". Ilmeisesti olisi vielä jonkun pidemmän ja selkeämmän disclaimerin tarvinnut?
Jerryrogeverything-kanavan videot ovat viihdettä, kyllä, mutta antavat kuitenkin samalla ihan mielenkiintoista tietoa laitteiden rakenteellisesta toteutuksesta ainakin itselleni. Ja onpa valmistajatkin ottaneet vuosien varrella onkeensa noista kyseisistä testeistä.
Ei se nyt normaalia ole sitä voimalla taittaa, mutta toisaalta ei ole normaalia tiputella puhelinta lattialekaan. Eikä naarmuttaa näyttöä.
Niitä vain tapahtuu ja mitä paremmin ne noissa Jerryn testeissä pärjää, niin ei sitten ehkä hajoa, kun se vahinko osuu omalle kohdalle.
Tämä on se isoin "win" mielestäni näistä videoista/testeistä, sillä kuluttajat saavat lopulta kestävämpiä tuotteita.
Kesken mallin tuotannon? Aikamoista. Nähtävästi tuo taittamis”ongelma” on ollut jo ekassa Pixel Foldissa, joten nähtävästi ei ole otettu onkeensa.
Teetkö IKINÄ mitään ilman että ajattelet sitä ensiksi?
Itselleni tämän kanavan taivuttelutesti on konkreettisesti ohjannut puhelimen hankitaa.
Säilytän puhelintani farkkujen etutaskussa ja teen työtä jossa kyykistyn päivän aikana toistuvasti jolloin puhelimeen kohdistuu huomattavasti painetta reiden ja farkkukankaan väliin.
Kaksi puhelinta, Iphone 6S plus ja joku pienikokoinen Sony Expiria reilun kymmenen vuoden takaa, on tämän takia vääntynyt banaaniksi ja mennyt lopulta rikki.
Viimeksi olisin halunnut ostaa Iphone 15 pro maxin, mutta sen takalasi rikkoutui kanavan testissä miltei heti taivutettaessa joten totesin sen itselleni täysin sopimattomaksi ja hankin pienemmän pro-mallin.
Tämä. Ei helvetti! Miksi vaatteiden kankaat pitäisi testata onko likaa hylkiviä? Sotkeeko joku oikeasti vaatteita? Niinku mitä helvettiä.
Mitä tulee nuihin puhelimien raapimiseen yms niin tuohan on ihan päivittäistä rasitusta mitä puhelimet kokee. Otetaanpa normaali hiekanjyvä joka eksyy taskuun. Kvartsikide Mohs asteikoilla 7. Siinä meni 2000e puhelin samantien paskaksi koska kide naarmuttaa siellä puhelimen.
Ainiin: Laittaako joku TAHALLEEN kvartsikiteen taskuunsa? En minä ainakaan!
En.
Koskaan kuullut suojakalvoista/laseista/kuorista? Kumma kun en ole saanut edes edellä mainittuihin suojiin koskaan mitään jälkiä, vaikka vaaralliset hiekanjyvät vaanivat joka paikassa.
Ainakin BlackBerry teki muutoksia KeyOne puhelimeen kesken tuotannon ja samat korjaukset taisi tulla Key2 malliin.
Lisäksi ainakin Apple teki muutoksia iPhone 6:n ja 6s:n välillä nimenomaan ehkäistääkseen taittumista.
Muutenkin JerryRigEverythingin kanavalla on paljastunut heikkoja suunnitteluratkaisuja. Esim. välirunko jätetty pois samalla kun akun reuna asettuu samaan kohtaan virtapainikkeen tai volumenappien kanssa. Silloin siihen syntyy heikko kohta ja puhelin voi taittua. Normaalikäytössä taittumiset ovat varmasti harvinaisia mutta ei kuitenkaan mahdottomia. Etenkin KeyOne puhelinten näyttöjen irtoamisia raportoitiin aikanaan melko paljon. Taittuvanäyttöisten puhelinten vääntelyt ovat tietysti extremeä, kun ovat muutenkin heikompia kuin tavalliset luurit. Samalla tavalla niistäkin käy ilmi heikot kohdat kuitenkin.
Nämä testit kertovat kuitenkin puhelimien kestävyyseroista, jotka voivat olla monelle tärkeitä. Kaikki kun eivät ole samanlaisia yli-ihmisiä, niin vahinkoja voi sattua ja lisäksi monilla voi olla semmoisia käyttöolosuhteita, missä puhelin altistuu vaaroille helpommin.
Onpas tässä langassa pullukkaa trollia läsnä, oikein tukevaksi ruokittu otus.
JRE:n kanava on varmaan jokaiselle vähänkään nörtimmälle hepulle tuttu, ja ainakin omalla kohdalla JRE:n testit ovat ohjanneet ostokäyttäytymistä heti siitä hetkestä kun kanavan löysin.
Xiaomi:t ja Oppot jäivät aikoinaan samantien hyllyyn eivätkä ole sen jälkeen olleet edes harkinnassa. Edelleen muistan kuinka valkoinen keskiluokan puhelin napsahti poikki kuin näkkileipä.
Oikein hyviä testejä, ja vaikkei omassa käytössä puhelin ikinä joudu tuollaiseen rökitykseen on se hyvä tietää mitä kaikkea se voisi kestää. Laitevalmistajat eivät takuulla panostaisi laatuun samalla tavalla tänään ilman JRE:n kaltaisia arvostelu- ja testikanavia.