Huawein mukaan Samsungin ja LG:n näyttöjen menettämisen ei pitäisi vaikuttaa yhtiön puhelintoimituksiin ja piirisarjojakin on varastossa vielä uusia puhelinjulkaisuja varten.

Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasodan pyörteissä oleva Huawei on kohdannut menneen vuoden aikana useita takaiskuja Yhdysvaltojen tiukentuneen sääntelyn vuoksi. Kesän ja alkusyksyn uutiset eivät ole olleet yhtään sen positiivisempia, vaan ensin TSMC ilmoitti lopettavansa piirituotannon yhtiölle ja sen jälkeen LG:n ja Samsungin kerrottiin lopettavan näyttötoimitukset.

Nyt Huawei on antanut lausunnon koskien sen puhelinten ja komponenttitoimitusten lähitulevaisuutta. Yhtiön mukaan sillä on varastossa kylliksi piirisarjoja, jotta toimitukset voivat jatkua toistaiseksi määrittelemättömän ajan ja yhtiö tulee julkaisemaan uusia älypuhelinmalleja vielä kuluvan vuoden aikana. Yhtiön tiedetään käyttävän jo kiinalaista SMIC:iä (Semiconductor Manufacturing International Company) joidenkin piirien valmistamiseen, mutta yhtiön prosessit eivät ole vielä riittävän kehittyneitä lippulaivapiireille. Yhtiö onkin jo aiemmit kommentoinut kuluvan vuoden olevan toistaiseksi viimeinen, kun yhtiö voi tuottaa lippulaivatason järjestelmäpiirejä. TSMC on aiemmin ilmoittamansa aikataulun mukaan toimittanut viimeiset piirierät Huaweille eilen 14. syyskuuta.

Näyttöjen puolella Huawei luottaa monipuoliseen toimitusjärjestelmäänsä eikä se koe olevansa riippuvainen yksittäisistä tavarantoimittajista. Yhtiön mukaan sillä on jokin teknologinen ratkaisu, minkä avulla se kykenee jatkossakin turvaamaan näyttöjen saatavuuden ja yhteistyön tavarantoimittajien kanssa. Huawein tiedetään käyttäneen Samsungin ja LG:n lisäksi ainakin kiinalaisen BOE:n näyttöjä, minkä lisäksi niin ikään kiinalaisten CSOT:n ja Visionoxin tiedetään työskentelvän OLED-näyttöjen parissa.

Lähde: Huawein sähköpostitiedote

This site uses XenWord.
;