Huawei Suomi julkaisi viime perjantaina tiedotteen, jossa se kertoi kaiken jatkuvan käytössä ja myynnissä olevien puhelimien osalta ”kuten ennenkin”. Tiedotteen mukaan nyt käytössä ja myynnissä olevat puhelimet toimivat jatkossakin normaalisti – Google-sovellukset ja tietoturvapäivitykset mukaan lukien. Puhelimien omistajien ei tarvitse olla huolissaan laitteensa toimivuudesta, Asiakkaat voivat käyttää laitteitaan normaalisti, ja kaikki nykyiset puhelinmallit jatkavat Googlen palveluiden käyttöä koko elinkaarensa ajan.
io-tech ei kuitenkaan uutisoinut tiedotteesta suoriltaan, vaan tiedusteli Huaweilta tarkempia taustoja hieman ympäripyöreästi muotoiltuun tiedotteeseen. Pääsimmekin vihdoin tänään juttelemaan puhelimitse Huawei Suomen johtava teknologia-asiantuntija (CTA) Jesse Kajeksen kanssa asiasta ja tiedustelimme onko ”normaalisti jatkuvassa” ohjelmistotuessa kyse Huawein omasta päivitystuotannosta vaiko Googlen kanssa vanhaan tapaan yhteistyössä toteutetusta tuesta.
Kajeksen mukaan kaikkien nykyisten markkinoilta löytyvien mallien Android-käyttöjärjestelmä, sovellukset ja päivitykset tulevat toimimaan aivan kuten ennenkin ja yritys jatkaa niiden osalta yhteistyötä Googlen kanssa. Esimerkiksi monien Android-käyttöjärjestelmän ja sovellusten toimintojen kannalta keskeinen Google Play-palvelut -komponentti tulee päivittymään aiempaan tapaansa ja sama koskee myös muita Googlen sovelluksia.
Myöskään Googlen tietoturvakorjausten sekä Android-käyttöjärjestelmäpäivitysten jakeluun ei ole luvassa muutoksia ja ne toteutetaan edelleen yhteistyössä Googlen kanssa. USA:n pari viikkoa sitten myöntämä kolmen kuukauden ”jatkoaika” ei siis Huawein mukaan liity nykyisiin malleihin, vaan koskee lähinnä tulevien julkaisemattomien mallien valmistelua. Toki kaikki on edelleen tulevaisuuden osalta mahdollista, jos Yhdysvallat päättää muuttaa pelisääntöjä tai lisätä rajoitteita. Sama koskee tosin myös muita valmistajia ja periaatteessa koko markkinoita.
Perjantaisessa Huawein tiedotteessa Huawei Suomen toimitusjohtaja Liu Dawei toteaa, että ”Huaweihin kohdistuneet toimenpiteet ovat osa suurvaltapoliittista taistelua, johon yritys ei pysty vaikuttamaan. Huawei keskittyy teknologian ja innovaatioiden kehittämiseen, ei politiikkaan.” Lisäksi yritys kertoi, ettei vallitsevalla tilanteella ole vaikutusta Huawein Suomen tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan.
Huawei aikoo jatkaa tuotelanseerauksiaan normaalisti – esimerkiksi P30-sarjaan on tulossa pian uusi Amber Sunrise -värivaihtoehto ja suunnitelmissa on myös uusia 5G-laitteita. Operaattorit (DNA, Elisa, Telia) tiedottivat eilen toukokuun myydyimmistä älypuhelimista ja Huawei-konsernin puhelimien myyntimäärät olivat kokeneet jo loppukuun aikana selvän kolahduksen. Kaikkien operaattorien myydyimpien puhelimien TOP10-listoilla oli yhteensä vain kaksi Honorin ja yksi Huawein puhelin. Kajeksen mukaan Huawei pyrkii lisäämään kuluttajatietoisuutta tilanteesta entisestään jälleenmyyjien kautta.
io-techin neuvo on edelleen, että tilanteen etenemistä ja mahdollista ratkeamista suuntaan tai toiseen kannattaa edelleen odottaa seurata maltilla ja mahdollisissa laitehankinnoissa on hyvä käyttää kokonaisharkintaa. Valmistajalta saatujen tämänhetkistä tilannetta koskevien tietojen pohjalta Huawein laitteiden hylkimiselle ei pitäisi olla suoranaista syytä, mutta kokonaisuuden kannalta Yhdysvaltain potentiaalinen vaikutus tulevaisuuteen on kuitenkin vielä arvaamaton.
VPN palveluiden tarjoaminen ja käyttäminen on rangaistava teko nykyään Kiinassa. Yritykset tosin voivat anoa lupaa VPN palveluiden käytölle hyväksytyiltä palveluntarjoajilta.
Kova veto mitä nyt Huaweille tekivät, että saavat lisää ponnetta neuvoitteluille. Ei sen puoleen mitä Kiinassa esim. micronille kävi niin onko tämä potut pottuina samalla??
Vaikuttaa suomessa olevan vain turhia jätkiä. Potkut tulee ensimmäisenä.
"Suuri osa Huawein Suomen tuotekehityksestä keskittyy päätelaitteiden käyttöliittymäsuunnitteluun ja muotoiluun. Helsingin yksikössä keskitytään lisäksi 4G- ja 5G-antennitutkimukseen, simulointiin sekä matkapuhelinten luotettavuuteen.
Huawein Helsingin yksikössä muun muassa testataan uusia älypuhelimia, niiden komponentteja sekä erityisesti kehitetään uusia testimetodeja. Entisissä Nokian tutkimuskeskuksen tiloissa Helsingin Ruoholahdessa toimivan Huawein tuotekehityskeskuksen kellarista löytyy kattava määrä erilaista testaustekniikkaa röntgenistä pudotustesteriin, antennilaboratorioon sekä muun muassa nopeiden lämpötilamuutosten testilaitteisiin"
tuo osa voi olla merkittävä
"Helsingin yksikön lisäksi Huawein Tampereen tuotekehitysyksikkö tekee myös tutkimusta kamera- ja kuvantamisalgoritmeista."
Huawei tekee jo paljon tuotekehitystä Suomessa – Nokia-ajat antaneet yhden tärkeän opetuksen
Siis mitään "Ei Googlea Huawei puhelimiin" säädöstä ei ole. Se mitä on määrätty, on että Yhdysvaltalaiset yritykset eivät voi käydä kauppaa Huawein ja siihen liittyvien yritysten kanssa. Brändillä ei ole väliä, eikä myöskään tuotteilla (puhelin vai joku muu) tai jenkkiyrityksellä (Google vai joku muu). Eli tämä koskee yhtälailla esim. Intelia ja Qualcommia (joista on jo uutisoitukin) tai esim. Microsoftia, mikä on läppäri ja tablettipuolen kannalta aika olellinen asia (tosin x86 puolella homma tyssää jo CPU/GPU puoleen, vaikka Linuxia käyttäisivät).
Ja pakotteet ei ole uusi juttu, vaikka tämä sovellus onkin: Eli erillaiset porsaanreiät on kyllä huomioitu ja siitä tulee yhtälailla runtua jos joku yritys yrittäisi järjestellä pakotteiden kiertoa (käytännössä mikään yritys ei tuollaista riskiä ota).
Perustelisitko tämän vielä jollain tavalla pidemmin? Siis miten oletat jo nyt, että nämä nykyiset millään tavalla heikkenevät?
En kannata Trumpia. Mielestäni virheveto häneltä.
Mitenköhän lie.. Google lupaili tosijaan, että nykyisissä puhelimissa toimii Google kauppa, Googlen palvelut yms. Mutta mahtaako toimia enää sen jälkeen kun Huawei tekee seuraavan päivityksen? Huaweihan ilmeisesti alkaa itse nyt työstämään noita toimintoja, mitkä ennen tuli Googlelta.
Varmaan tuossa tarkoitetaan että kun Usa on herkkä katkaisemaan toimituksia Kiinalaisille firmoille, aletaan siellä yhä enemmän kehittämään omia tuotetteita korvaamaan yhdysvalloista tuotavia tavaroita. Eli pitkässä juoksussa yritykset menettävät markkinaosuutta.
Uskotko tosissaan että tämä on Trumpin aikaansaannos? Tässä on vain käytetty Trumpia pelinappulana. Viimekädessä ei tiedä vaikka olisi NSA pääsuunnittelija.
En silti vieläkään ymmärrä miten se vaikuttaisi nykyisiin? Siis ehkä menettäisivät, mutta eivät menetä?
Eipä sen jälkeen ole USA:nkaan taloudesta paljon jäljellä ja kun valmistuskin on suureltaosin muualla, niin suosta nouseminenkin on hankalaa.
Taidanpa laittaa oman Huawein P30 Pron takuuseen, jos kerran uusien android versioiden lataaminen on "rikki"
Jos esim Kiina ei salli Qualcommin prosessoria maahan tuotavaksi. Menee se konkurssiin hyvin pian.
Toki kaikki on spekulaatiota, kuten miten tämä vaikuttaisi Huaweihin mitenkää. Se voi jatkaa nykyisten mallien valmistusta vaikka kuinka kauan. Kuka käskee että puhelin malli on vaihduttava joka vuosi.
Onhan tämä jännää että miten asia alkaa menemään, montako miljardia Huawein on maksettava että on taas kaveri. Näinhän se lopussa menee.
"US President Donald Trump and his Chinese counterpart, Xi Jinping, are expected to meet on the sidelines at the G20 summit in Osaka, Japan, at the end of June, but no talks are scheduled between the countries before then."
Aiemmin ZTE vastaava banni oli 7v, mutta se poistettiin 3kk päästä.
Huawei on huomattavasti suurempi niin banni voi olla moninkertainen.
Tulee samanlaisena, että ei ole mitään vikaa. Päivityksiä ei vain ole tullu.
Kyllä sieltä rahat tulee takas se on aivan varma, jos näin tulee todella käymään mitä Googlen tiedotteessa sanotaan.
Eihän se ole rikki? Versiopäivitykset onnistuu edelleen jos Huawei ne haluaa AOSP koodista rakentaa, se vaan ottaa huomattavasti pidempään.
Lisäksi takuu ei "kata" ohjelmistoa.
Sekä takuussa että kuluttajansuojalaissa on varaumia ylivoimaiselle esteelle, joten korvauksia ei tule Huaweilta tai sen maahantuojalta saamaan, se on selvä.
Plus että aika monta muutakin Android luuria olisi saanut jo tähänkin asti laittaa "takuuseen" jos uusimmat päivitykset olisivat tälle kriteeri, siis ihan ilman mitään pakotteita.

Sittenhän se ei ole ongelma, jos myös Play kauppa toimii AOSP koodista rakennetulla päivityksellä
Sittenhän se ei ole ongelma, jos myös Play kauppa toimii AOSP koodista rakennetulla päivityksellä
pierua pierun jälkeen selaile edes se uutinen läpi. ::FACEPALM
pierua pierun jälkeen selaile edes se uutinen läpi. ::FACEPALM
Pidähän sinä pääs kii jooko?
Pidähän sinä pääs kii jooko?
Kaiken tämän huawei hypetyksen keskellä kukaan ei ole huolissaan siitä kuinka amerikkalainen google hallitsee ja vakoilee satoja miljoonia ihmisiä. Tietää missä liikut, mitä kirjoitat ja mitä puhut jne. :tup:

Kuten todettu niissä vanhoissa laitteissa tulee Play kauppa toimimaan normaalisti.
Kuten todettu niissä vanhoissa laitteissa tulee Play kauppa toimimaan normaalisti.
Niinpä. Oikea kunnon syöpä johon ei kunnon lääkettä taida olla..
Niinpä. Oikea kunnon syöpä johon ei kunnon lääkettä taida olla..
Siinähän sitten vakoilee. Ihan sama.
Siinähän sitten vakoilee. Ihan sama.
Ei se ole vakoilua kun siihen on itse suostunut käyttöehdot hyväksymällä.
Ei se ole vakoilua kun siihen on itse suostunut käyttöehdot hyväksymällä.
Enpä ihan tätä osannut odottaa kun aamulla heräsin. Jos Huawei ja Honor ajetaan pois markkinoilta, joku kai siitä hyötyy. Mitenkään en näe että se joku olisi kuluttaja. Vaikka ei ikinä ostaisi yhtään Huawein laitetta, on silti hyvä että on kilpailijoita ja valikoimaa. Huawei on noussut halpamerkistä Android-puhelinten kakkoseksi eikä näin merkittävän valmistajan putoaminen pois pelistä tiedä hyvää puhelimien hintakehitykselle tulevaisuudessa.
Kotimaisissa kaupoissa tablettivalikoima kutistuu mitättömäksi. Androideja on sitten tarjolla Samsungia ja Lenovoa.
Onko tietoa miten tämä vaikuttaa muissa laitteissa, esimerkiksi modeemipuolella? 4G-modeemeista Telialta löytyy Huawei ja Netgear. DNA:lta Huawei. Elisalta Huawei, ZTE, Zyxel ja Netgear. Valikoimaa siis ei näissäkään ole liiaksi.

Onhan noita Android tablettimerkkejä miljoona, vaikkei DNA:n valikoimista nyt löytyisi. Eli eiköhän sinne valikoimaa löydetä tilalle ainakin lukumäärän suhteen, se ei ole ongelma.
Onhan noita Android tablettimerkkejä miljoona, vaikkei DNA:n valikoimista nyt löytyisi. Eli eiköhän sinne valikoimaa löydetä tilalle ainakin lukumäärän suhteen, se ei ole ongelma.
Toivottavasti tämä tarkoittaa sitä että näemme pian kilpailevan puhelinkäyttöjärjestelmän ilman Androidin heikkouksia. Luulisi ettei hirveän kauan edes mene Huawein rahakirstun voimin, kun jotain on saatu jo julkaisukelpoiseksi. Toivotaan että tätä mahdollista tulevaisuuden järjestelmää tarjotaan myös entisille Android-laitteille jonain päivityspakettina.

Taitaa kohta Huawein puhelimia saada hyvällä alennuksella Nokia Lumia luurien tapaan.
Avaisivat Huaweilla ne puhelinten bootloaderit taas tai siis pistäisivät avauskoodit jakoon ja samalla myös kaikki niiden rautaan liittyvät lähdekoodit jakoon niin eiköhän niille alkaisi pian tulla custom rom-versioita ja niillä tekisikin jotain.
Mistä sen voi tarkistaa mitkä sovellukset toimivat ilman Google Play Services kirjastoja ja mitkä taas eivät toimi ilman niitä? Esimerkiksi joku WhatsApp ei ilmeisesti toimi ilman
Google Play Services kirjastoja. Ilmeisesti myös Signal ja Telegram tarvivat johonkin
Google Play Services palvelua ja ainakaan vakioversiot niistä sovelluksista ei toimi ilman sitä.
Voi olla pidemmän päälle hyväkin jos sovelluskehittäjät nyt hylkäävät Google Play Services palvelut ja alkavat koodaamaan sovellukset toimimaan ilman niitä. Välttämättä se ei kuitenkaan paljoa lämmitä jotain joka ostanut 1000 euron hintaan jonkun Huawein lippulaivapuhelimen ja WhatsAppit ja muut sovellukset joita tarvisi lakkaavat toimimasta. Varmaan Trumpista eivät kovin positiivisesti ajattele.

Paskin ostos toi P30 Pro joita eräät tututkin ostivat, eivätkä saaneet kauppaa ainakaan vielä purettua.
Paskin ostos toi P30 Pro joita eräät tututkin ostivat, eivätkä saaneet kauppaa ainakaan vielä purettua.
Onhan noita käyttiksiä jo olemassa, appit ja palvelut on se ongelma.
Ja kannattaa edelleen muistaa, että nyt ei kielletty Googlea tarjoamasta Androidia vaan jenkkifirmoja tarjoamasta mitään. Eli vaikka Huawei tekisi oman käyttiksen ja sinne oman storen, niin silti ei löydy Youtubea, Facebookkia, Twitteriä, Amazonia, Instagramia, NetFlixiä, Skypeä, WhatsAppia… aika hiljaista länsimarkkinoilla ilman esim noita, miettii kuinka kivikkoista MS:llä oli appgapin kanssa ja sillä sentään oli edes nuo.

Ymmärrän että P30 Pron, tms. ostajia vähän ketuttaa mutta käytännössä käyttöarvo laitteella ei ole näillä näkymin juurikaan laskenut. Ja SE on ainoa kriteeri jota punnitaan jos kaupan purkua vaatii.
Ymmärrän että P30 Pron, tms. ostajia vähän ketuttaa mutta käytännössä käyttöarvo laitteella ei ole näillä näkymin juurikaan laskenut. Ja SE on ainoa kriteeri jota punnitaan jos kaupan purkua vaatii.
@Walla Noinhan siinä kävisi että parit tuiki tärkeät sovellukset puuttuisi, mutta jos nyt leikitään ajatuksella, kun jo yhtä Windows-luuria käyttäneenä tilanteen tunnen, niin pärjäisin itse kyllä. Signal (vastaava kuin Whatsapp) jäisi toki unholaan, mutta voisin lähettää pelkkiä tekstiviestejä, kun Suomessa moni liittymä sisältää rajattomat viestit. En itse käytä somea, enkä ulkomaisia verkkokauppoja, muuten kuin joskus Ebay'tä. Haluaisin vain Youtuben, jota pystyy kyllä katsomaan puhelimen selaimella, nykyään entistä notkeammin mitä joku vuosi sitten puhelinten tehokkuuden tähden.
Näkisin että itselleni ei nousisi sovellukset kynnyskysymykseksi, jos säästäisin puhelimen hinnassa tai saisin muita etuja. Samalla hinnalla ilman paremaa rautaa tai muuta toki en lähtisi Androidia vaihtamaan, sillä tässä ei tueta mitään pikkutekijöitä vaan jättipuljuja. Kannattaa jokaisen muistaa pitää myös Jollan Sailfish OS:ää silmällä.