Igor's Labin arvioiden ja lähteiden mukaan netin huhupajojen ehdottama heinäkuun julkaisu ei pitäisi paikkaansa, vaan lopullinen BIOS AIB-valmistajien työstettäväksi olisi luvassa vasta elokuussa.

Huhut NVIDIAn Ada Lovelace -arkkitehtuurin ja siihen perustuvan GeForce RTX 40 -sarjan ympärillä ovat lähteneet kiihtymään julkaisun alkaessa lähestyä. Joissain huhuissa on povattua julkaisua jo heinäkuulle, mutta tuorein lähde puhuu hieman syksymmälle osuvasta aikataulusta.

Igor’s Lab on julkaissut artikkelin, jonka mukaan NVIDIA olisi kyllä julkaisemassa GeForce RTX 40 -sarjan syksyllä, mutta massatuotanto olisi sivuston mukaan alkamassa vasta elo-syyskuussa. Igor Wallossekin lähteiden mukaan esimerkiksi AD102-grafiikkapiiriä, jota odotetaan ensimmäisenä tai ensimmäisten joukossa julkaistavaan RTX 4090 (Ti) -malliin, ei olisi vielä yhdelläkään NVIDIAn partnerilla edes näyte-erinä.

Vaikkei piirejä vielä olisikaan, se ei tarkoita, etteikö näytönohjainvalmistajat olisi jo valmistautumassa RTX 40 -sarjaan kovaa vauhtia. Nykysukupolven GA102:n huhutaan olevan pinniyhteensopiva AD102:n kanssa ja Wallossekin mukaan RTX 3090 Ti oli samalla koealusta RTX 40 -sarjan jäähdytys- ja virransyöttötarpeiden testaamiseen. RTX 3090 Ti:lle onkin tiettävästi saatavilla jopa 600 watin tehonkulutuksen salliva BIOS, jonka avulla jäähdyttimet saadaan säädettyä iskuun ajoissa.

Myös muunlaisia huhuja kuitenkin löytyy. VideoCardzin viimeisimmän huhuihin ja vuotoihin perustuvan artikkelin mukaan NVIDIA valmistautuisi julkaisemaan GeForce RTX 4090:n myyntiin elokuussa, RTX 4080:n syyskuussa ja RTX 4070:n lokakuussa. Samaan aikaan sivusto kuitenkin kertoo, että AIB-valmistajilla olisi edelleen merkittävästi RTX 30 -sarjaavarastoissa ja niiden toivovan, ettei uutta sarjaa julkaistaisi ennen kuin varastot on saatu tyhjennettyä. Twitterin puolella on puolestaan ehdotettu jopa heinäkuun julkaisua.

Lähde: Igor’s Lab

This site uses XenWord.