Intelin Ice Lake -sukupolven mukana saapuvat Gen11-grafiikkaohjaimet tukevat jo kauan sitten luvatusti Adaptive-sync-teknologiaa ja arkkitehtuurin GT2-perusmallin luvataan rikkovan teoreettisen laskentatehon osalta teraFLOPSin rajan.

Intel Architecture Day -tapahtumassa saatiin kuulla odotetusti uutisia Intelin lähitulevaisuuden suunnitelmista esimerkiksi prosessoreiden, näytönohjainten ja paketointiteknologioiden saralla. Alun perin arkkitehtuurinpäivän huhuttiin keskittyvän erillisnäytönohjaimiin, mutta AMD:lta Intelille vuosi sitten hypännyt Raja Koduri toppuutteli huhuja todeten, ettei hänellä ole kyseistä päivää edes kalenterissa. Kalenterimerkintä on kuitenkin sittemmin ilmestynyt paikalleen, sillä myös Koduri nähtiin tapahtumassa lavalla.

Grafiikkaohjainten saralla Intel keskittyi ennen kaikkea Gen11-grafiikkaohjaimiinsa. Grafiikkaohjaimen kerrotaan sisältävän nyt 64 paranneltua Execution Engine -yksikköä, kun Gen9.x-ohjaimilla niitä oli 24. Käytetyt luvut paljastavat Intelin puhuvan grafiikkaohjaimensa GT2:sta eli ns. ”perusmallista”, sillä Gen9-sukupolviin on julkaistu myös tehokkaampia, enimmillään 72 Execution Engineä sisältäviä malleja. Gen10-sukupolvi näyttäisi jäävän lopullisesti välistä, sillä julkaistussa Cannon Lake -prosessorissa grafiikkaohjain on poistettu täysin käytöstä eikä Intel ottanut Gen10:iä mukaan edes dioihinsa.

Gen11-arkkitehtuurin kerrotaan kaksinkertaistavan grafiikkaohjaimen IPC:n (Instructions per Clock) Gen9:ään nähden ja sen myötä grafiikkaohjaimen perusmallin luvataan rikkovan teraFLOPSin teoreettisen suorituskyvyn. Arkkitehtuuritasolla Gen11 on kokenut isoja muutoksia. Se tukee nyt AMD:n ja NVIDIAn tuoreimpien arkkitehtuurien tapaan tiilipohjaista renderöintiä, sen muistijärjestelmää on uudistettu ja L3-välimuistin kokoa kasvatettu 3 megatavuun eli nelinkertaiseksi Gen9:iin nähden, jonka lisäksi arkkitehtuuri tukee NVIDIAn Variable Pixel Shadingin tapaan toimivaa Coarse Pixel Shadingia.

Grafiikkaohjaimeen kuuluu lisäksi uusi mediayksikkö, jossa on rinnakkaisia dekoodereita, HEVC:iä varten alusta asti suunniteltu enkoodausyksikkö ja natiivi tuki HDR-sävykartoitukselle. Toteutusta voidaan lisäksi skaalata tarpeen mukaan sisältämään enemmän tai vähemmän eri yksiköitä. Päivittynyt näyttöohjain tuo mukanaan Intelin jo kauan sitten lupaaman Adaptive-sync-tuen. AnandTech huomasi Intelin kaavioissa myös maininnan USB Type-C -tuesta, mikä viitannee VirtualLink-tukeen.

Gen11-grafiikkaohjaimet tullaan näkemään Ice Lake -sukupolven prosessoreissa.

Intel puhui tapahtumassa lopulta myös tulevista erillisnäytönohjaimistaan ja niiden arkkitehtuurista. Gen12:n paikan yhtiön roadmapissa on ottanut nyt uusi Xe:ksi brändätty arkkitehtuuri. Xe tulee kattamaan yhtiön koko näytönohjainvalikoiman integroiduista grafiikkaohjaimista aina datakeskuksiin saakka. Intelin dioissa eri luokiksi oli listattu datakeskus/tekoäly, tehonäytönohjaimet, keskiluokka sekä integroitu ja edullisimmat mallit sisällään pitävä luokka. Ne tullaan valmistamaan 10 nanometrin valmistusprosessilla.

Lähteet: Intel, AnandTech

This site uses XenWord.