
Yhtiön Computex 2018 -esityksen yhteydessä lavalle tuotiin Asuksen ja Gigabyten emolevyihin pohjautuneet kokoonpanot, jotka oli varustettu yhtiön vielä julkaisemattomalla 28-ytimisellä ja Hyper-Threading-ominaisuuden avulla 56 säiettä tukevalla HEDT- eli High-End Desktop -kategorian lippulaivaprosessorilla.
Käytännön demona Gigabyte-kokoonpanolla ajettiin läpi Cinebench R15 -testi, kun kaikki ytimet oli ylikellotettu toimimaan 5 GHz:n kellotaajuudella ja tulokseksi saatiin yli 7300 pistettä. Cinebenchin tietojen mukaan kyseessä oli Engineering Sample -prosessori, jonka perustaajuus oli 2,7 GHz. Intel ei vielä paljastanut tarkempia yksityiskohtia prosessorista, sen kellotaajuuksista tai hinnasta, mutta ilmoitti julkaisun tapahtuvan tämän vuoden lopulla.
Molempien kokoonpanojen prosessorit olivat nestejäähdytetty ja letkut olivat paksusti eristetty, mikä viittaisi esimerkiksi kompressorilla reilusti pakkaselle jäähdytettyyn jäähdytysnesteeseen. Missään nimessä kyseinen prosessori ei tule vakiona toimimaan kaikkien ytimien osalta 5 GHz:n kellotaajuudella ja todennäköisesti ei myöskään edes yhden ytimen osalta.
Päivitys: Tom’s Hardware ja Anandtech olivat päässeet kurkistamaan esityksen jälkeen demo-kokoonpanoa tarkemmin ja jäähdytys oli paljastanut kompressorilla jäähdytetyksi nestekierroksi. Lisäksi Cascade Lake-X -prosessoreiden kannaksi varmistui Xeoneista tuttu LGA 3467.
Mitä ilmeisimmin esitelty 28-ytiminen prosessori oli Intelin HEDT-alustan seuraavan sukupolven Cascade Lake-X -koodinimellinen prosessori, joka tullaan julkaisemaan nykyiseen Core X -sarjaan. Käytössä on 14 nanometrin viivanleveydellä valmistettava XCC- eli Extreme Core Count -piisiru, joka on käytössä jo palvelinpuolella viime vuonna julkaistussa 28-ytimisessä Xeon Platinum 8180M -prosessorissa, joka toimii 2,5 GHz:n perustaajuudella ja yhden ytimen rasituksessa maksimissaan 3,8 GHz:n kellotaajuudella. Socket 3467 -kantaisen prosessorin TDP-arvo on 205 wattia, DDR4-muistiohjain on 6-kanavainen ja hintalappu on 13011 dollaria.
Tällä hetkellä suorituskykyisin Core X -prosessori on 18-ytiminen Core i9-7980XE-malli, jonka hinta on noin 2000 euroa. Intelin halvin 28-ytiminen Xeon maksaa tällä hetkellä 8719 dollaria, joten 28-ytimisen Core X -työpöytäprosessorin hinta tulee hyvin todennäköisesti olemaan jopa lähellä 10000 dollaria. Uudet Core X -prosessorit julkaistaan tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä eli loka-joulukuussa.
Computex 2018 -messuilla Asuksen osastolla on esillä ROG Dominus -konseptiemolevy, joka nähtiin myös Intelin keynote-esityksessä. 16-vaiheista digitaalista virransyöttöä on jäähdyttämässä jopa kuusi pientä tuuletinta, prosessorikanta on selvästi Socket 3467 ja kuusi DDR4-muistikampaa viittaa 6-kanavaiseen muistiohjaimeen. Asus ei ole paljastanut tarkempia yksityiskohtia alustasta. (Kuva: TweakTown)
Lisäksi yhtiö mainitsi julkaisevansa myöhemmin tänä vuonna myös uusia työpöytäprosessoreita Core S -sarjaan, mikä viittaa todennäköisesti 8-ytimisiin malleihin Socket 1151 -kannalle.
Niin minä kysyinkin että onko jossain jotain vertailua tai kellottelua noilla Threadrippereillä missä on noita vaadittuja tehomääriä listattuna? Tottakai se käyrä kasvaa kun aletaan repimään irti viimesiä, mutta kyllä jos jossain on noita serverikiviä kelloteltu niin siitä aika hyvän kuvan saa mikä on noiden kulutuksen ero.
Mitäpä jos katsoisit ihan niiden myynnissä olevien palvelinten suorituskykytestejä sitten, ja lähdet vertailemaan sitä kautta? Ei kukaan ylikellottele palvelimia, jolloin käyttäytyminen ylikellotettuna on täysin irrelevanttia.
Olenko minä nyt ymmärtänyt uutisesta jotain väärin kun sitä ei ole ainakaan Io-Techissä miksikään ylikellotusdemoksi nimetty vaan uuden prosessorin esittelyksi. Pitäisikö sinun mennä muokkaamaan tuota juttua jos se on väärin kirjoitettu sen sijaan että täällä selität moista?
No justhan tässä jutussa on kyse siitä että Intel ylikellotti. Eikö se hiukan nyt sodi väittämääsi vastaan?
Kukaan (muu kuin valmistajat) ei ole edes periaatteessa voinut testata tuota, kun noita oikeita palvelinprosessoreita ei edes voi ylikellottaa. Vertailu on siksi mielekkäämpää tehdä niillä valmistajan sinne lukitsemilla kellotaajuuksilla (ja jännitteitä).
Intel esitteli sitä tulevana prosessorina ja "unohti" kertoa että tää on HC-ylikellotussetti, asiasta on maininta ketjun kommenteissa.
Intel ylikellotti prosessoria joka on tulossa kuluttajamarkkinoille (tai sellaista kuvaavaa prosessoria, kuten kävi myöhemmin ilmi), ei palvelinprosessoria vaikka fyysisesti kyse onkin samasta asiasta.
Eikö noi EPYCit ole periaatteessa kuitenkin ihan samoja siruja kuin Threadripperit? Kuulostaa aika oudolta jos ei niitä voisi kellottaa, siis että se olisi jotenkin tarkoituksella rampautettua. Se toki voi olla että emolevyillä ei ole mahdollisuuksia siihen, mutta että niitä tahallan rampauteltaisiin niin luulisi olevan aika kannattamatonta. Techpowerup on ainakin lisannut että EPYC:it tulee kerroinlukottomina. AMD EPYC 7601
Kyllä, sirut ovat käytännössä samoja. Se on irrelevanttia onko Epyceissä kerroinlukko vai ei, ei siellä ole mitään ASUS ROG UEFI BIOSia emolevyissä.
Olenko minä väittänyt että on? Käsittääkseni jotkut firmat jopa myy servereitä kellotettuna, sen tarkemmin en tiedä. Kysyin kysymyksen ja ilmeisesti vastaus lienee että kukaan ei ole testannut ja kellottanut noita, tämä riittänee siis vastaukseksi kysymykseen. En ihan ymmärrä halua ja tahtoa vääntää tästä jotain typerää mutku juttua. Ylikellottaminen onnistuu jotain kautta käytännössä aina. Kuinka helppoa se on riippuu sitten ihan emolevyvalmistajasta. Minä jotenkin ajattelin että joku noista isoista ja vähän varakkaammista sivustoista olisi noita testejä ajanut ja sitten keksinyt koittaa kellottaa, oletin väärin. Kyllähän esim. Gigabyte tekee tuolle SP3 socketille emolevyjä, voisi kuvitella että olisi helpostikin siellä tietotaitoa antaa kellottaa sitä.
Onko EPYCien kellotus väylällä mahdollista jos emo tukisi sitä?
Kyllähän sen pitäisi jo kilpailla. Olisi kyllä hienoa nähdä kunnollista vääntöä hinnoista suorituskykyyn nähden. Varsinkin HEDT ja palvelin puolella.
Jottei menisi turhan vakavaksi:
Eikö tämä sano kaiken kyseisetä mallista.
https://www.youtube.com/watch?time_continue=28&v=ozcEel1rNKM
VMP….sais nyt edes kiveksen jossa juotettu ihs ja jos nyt joku saisi tehtyä edes 10core@ 4.5ghz vakiona. Lähinnä nauraattaa nyky touhu ja yli 10k€ hintaa jollekin prossulle… taitaa tännekin tulla amdeen "kiukaat" takasin ellei tyyli muutu.
"Kiukaat" tosiaan. SB-Et taisivat jo lyödä ylikelloilla 350W rikki.
Itseä kanssa kovasti punainen leiri houkuttaa jos TRt hinnoitellaan yhtä houkuttelevasti kuin eka gen.
Tuskin tuolla stuntilla edes varastettiin 1/4. Ja on kyllä enemmän sellainen kutina munissa että kyllä Intel tällä stuntilla suoritti ns. vastatuuleen kusemisen.
Se jää nähtäväksi. Tuolla palvelinpuolella asiat tapahtuu huomattavasti hitaammin kuin kuluttajapuolella ja varsinkin kun AMD on nyt pyrkimässä sinne takaisin ns. uutena pelurina niin tietynlainen luottamus heidän tarvii taas ansaita uudelleen.
Ei se Intelilläkään palvelinpuolella niin mene että julkaistaan uutta ja samantien kaikki on päivittämässä.
Aina kun uutta julkaistaan niin se käy isompien pelureiden kohdalla läpi aika kattavat testit jossa katsotaan voidaanko sitä alkaa suuressa mittakaavassa ottamaan käyttöön.
AMD julkaisi EPYC:n viime vuonna ja vasta tuossa hiljattain sitä on alettu ottamaan käyttöön laajemmalti.
Intel vastaavasti kun julkaisee jotain uutta niin he toimittaa noita uusia kiviä tietyille isoille pelureille jo kuukausia ennen virallista julkaisua siihen ns. validointiin.
Vaikka tää nyt menee offtopic, niin juurikin tästä syystä AMD:n ei ollut mitään järkeä edes julkaista second gen EPYC 12nm tekniikalla koska palvelin puolella laiva vaan kääntyy paljon hitaammin kuin kuluttajapuolella.
Ehkä siinä on järkeä vaikka erään toimittajan mukaan esim. intelillä (ja nvidialla) ei ole varaa lykätä cpu tai gpu julkaisuja.
Yhdelläkään firmalla ei ole varaa lykätä valmiin tuotteen julkaisua ylimääräistä eteenpäin. Se ei tietenkään tarkoita, että kaikista mahdollisista piirivarianteista pitäisi tuoda versiot kaikille mahdollisille markkinoille, esimerkiksi palvelimissa kuten todettua laivat kääntyy hitaasti ja AMD:n kannattaa tietenkin keskittyä tuomaan 7nm:n Zen 2:t sinne mahdollisimman pian tällaisen pienen Zen+-päivityksen sijasta.
Ps. yritätkö ihan tosissaan esittää yhdellä testiohjelmalla ajettuja tuloksia prosessorien markkinaosuuksina?
Lisäksi ei kai vieläkään ole vahvistettu miten 12nm vaikuttaa 14nm kapasiteettiin. Eli muutettiinko osa 14nm linjoista 12nm vai tehtiinkö erikseen uutta 12nm linjastoa ja jätettiin 14nm entiselleen.
Joka tapauksessa 12nm on sen verran pieni parannus 7nm:n nähden ettei siihen kannata liikaa panostaa. Ja kun kapasiteettia on vähän, tehdään Epycit mieluummin sillä 14nm:lle, koska Epyceille se sopii mainiosti.
Se "12nm" on paranneltu 14nm prosessi, ei täysin uusi. Oli alun perin AMDn roadmapeissakin nimellä 14nm+. Siitä ei ole tietoa onko GloFo korvannut joitain muita linjoja tuolla uudella prosessilla vai onko olemassa olevia 14nm-linjoja päivitetty
Sitä tarkoitinkin. Jonkin aikaa sitten GF kertoi "laajentavansa" 14nm kapasiteettia, ehkä todennäköisintä että se "laajennos" on 12nm ja loput pysyy 14nm.