Intelin toimitusjohtaja lupasi rautatasolla korjattujen prosessoreiden saapuvan markkinoille vielä tänä vuonna, muttei tarkentanut mistä prosessoreista olisi kyse.

Intel on joutunut julkisuudessa kenties suurimman ryöpytyksen kohteeksi Spectre- ja Meltdown-haavoittuvuuksien osalta. Yhtiön osaa ei ole ainakaan auttanut se, että ensimmäinen aalto yhtiön paikkauksia aiheutti paikoin heikentyneen suorituskyvyn lisäksi myös uudelleenkäynnistymisongelmia.

Intelin osavuosikatsauksen yhteydessä pidetyn konferenssipuhelun aikana yhtiön toimitusjohtaja Brian Krzanich kertoi, että nykyisten ohjelmisto- ja mikrokoodipohjaisten paikkausten lisäksi yhtiön insinöörit paiskivat parhaillaan töitä rautatason Spectre- ja Meltdown-korjausten parissa. Rautatason korjauksia voidaan pitää itsestäänselvyytenä pidemmällä tähtäimellä, mutta Krzanichin mukaan ensimmäiset korjaukset sisältävät tuotteet tullaan julkaisemaan vielä tämän vuoden puolella, eli erittäin nopealla aikataululla.

Lyhyen aikataulun perusteella on tällä hetkellä oletettavaa, että kyse on pienehköistä paikkauksista, sillä varsinaisia Spectren ja Meltdownin huomioon ottavia merkittäviä arkkitehtuurimuutoksia tuskin saataisiin markkinoille näin lyhyellä aikataululla. Toistaiseksi ei myöskään tiedetä, viittaako aikataulu esimerkiksi Core-sarjan prosessoreihin, vai joihinkin muihin. Nykytiedon mukaan Intel sai tietää Spectre- ja Meltdown-haavoittuvuuksista vasta viime kesänä, vaikka joitain samoihin heikkouksiin liittyviä ongelmia oli tiedossa jo aiemmin.

Lähde: SeekingAlpha (Intel Q4 Earnings Call Transcript)

This site uses XenWord.
;