Yhtiö teki viimeksi tappiota vuositasolla vuonna 1986 ja yksittäisten neljännestenkin kohdalla tappiot ovat olleet harvinaisia: Vuodesta 1993 laskien Intelillä on ollut kaksi tappiollista neljännestä.

Prosessorijätti Intel on tehnyt kovaa tulosta vuodesta toiseen huolimatta esimerkiksi AMD:n suosion noususta viime vuosina. Globaalit kriisit kuten Venäjän hyökkäys Ukrainaan, inflaatio ja yleiset jännitteet ympäri maailman ovat kuitenkin nyt osoittautuneet yhtiötä isommaksi tekijäksi ja painaneet sen tuloksen miinukselle.

Intel on julkaissut toisen vuosineljänneksensä tuloksen, jonka lukemisen aikana voi joutua jo hapuilemaan nitropurkin suuntaan. Yhtiö on tehnyt viimeksi vuositasolla tappiota 1986 ja yksittäisten neljännestekin kohdalla se on ollut harvinaista. Vuodesta 1993 lähtevän tilaston mukaan niitä olisi ollut tähän mennessä kaksi, yksi vuonna 2009 ja toinen 2017.

Yhtiön toimitusjohtaja Pat Gelsinger kommentoi tulosta sanomalla sen olevan yhtiön standardien alapuolella ja että yhtiön on pakko ja se tulee jatkossa tekemään parempaa tulosta. Gelsingerin mukaan nykyinen markkinoiden käyttäytyminen voimakkaan inflaation keskellä on merkittävin tekijä tuloksen takana, mutta hän myöntää osan menevän myös yhtiön itsensä piikkiin.

Yhtiön liikevaihto vuoden 2022 toisella neljänneksellä oli 15,3 miljardia dollaria, mikä on 17 % vähemmän kuin vuotta ennen ja 22 % vähemmän kuin ensimmäisellä neljänneksellä. Yhtiön kate tippui samalla 57,1 %:sta rymisten 20,6 prosenttiyksiköllä 36,5 prosenttiin.

 

Pelkästään Client Computing Groupin liikevaihto tippui 25 % ja tulos peräti 73 %, vaikka se vielä voittoa tekikin 1,1 miljardia dollaria. Datakeskuspuolella liikevaihto kutistui maltillisemmin 16 % ja verkko- ja edgeosastolla liikevaihto kasvoi 11 %, mutta kummankin tulokset romahtivat vaikka plussalle vielä jäätiinkiin.

Intelin suurimmat murheenkryynit ovat tällä hetkellä Accelerated Computing Systems and Graphcis Group (AXG) ja Intel Foundry Services. Tehokkaimman pään HPC-laskentaan näytönohjainten lisäksi keskittyvät AXG on parhaillaan suuressa murroksessa, kun yhtiö tekee tuloaan näytönohjainmarkkinoille, mikä vaatii merkittäviä panoksia mutta tulokset nähdään, jos nähdään, vasta myöhemmin. AXG teki tappiota vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 168 ja kuluneella toisella neljänneksellä peräti 507 miljoonaa dollaria. Intel Foundry Servicesin tulos puolestaan tipahti alkuvuoden 52 miljoonasta 155 miljoonaa dollaria pakkasen puolelle.

Lähde: Intel

This site uses XenWord.
;