
Päivitys 2.4.2017: Uutinen ei ole aprillipila, vaan totta. Uutiskeräimen kehitys on hyvällä mallilla ja julkinen beta julkaistaan toukokuun alussa.
Io-tech ei tule todennäköisesti koskaan pääsemään lähteeksi Ampparit Oy:n omistaman Muropaketti.com-sivuston kilpailijana Ampparit.com-uutiskeräimeen.
Lue lisää Wikipediasta Amppareiden puolueettomuudesta
Tästä johtuen olemme päättäneet kehittää oman uuden sukupolven uutiskeräimen suomalaisille uutisten ystäville.
Projekti on jo hyvässä vauhdissa ja kehityksestä ja koodista vastaa TechBBS-foorumin aktiivijäsen Matti ”copter” Korvenmaa, joka on aikaisemmin työskennellyt muun muassa 3DMark-testiohjelmista tunnetun Futuremarkin ORB-tulostietokannan parissa. Korvenmaan nykyiseen toimenkuvaan kuuluu älyliikenteen taustajärjestelmien kehitys ja tekninen toteutus.
”Työn alla on uutiskeräin 2.0, joka tullaan kehittämään vahvasti yhteistyössä mahtavan TechBBS-foorumiyhteisömme kanssa”, toteaa Sampsa Kurri, toinen io-techin perustajista.
TechBBS on kasvanut vajaassa puolessa vuodessa Suomen aktiivisimmaksi tietotekniikka-aiheiseksi keskustelufoorumiksi, johon on rekisteröitynyt jo lähes 12 000 jäsentä ja päivittäin foorumille kirjoitetaan 4000 – 6000 uutta viestiä. Maaliskuussa io-tech.fi-sivustolla vieraili noin 150 000 uniikkia kävijää ja sivulatauksia kertyi noin 6,2 miljoonaa.
Tuleva uutiskeräin on jo toiminnassa ja palvelun nimi tullaan paljastamaan huhtikuun aikana. Ensimmäinen palveluun lisätty lähde oli Ampparit Oy:n omistaman Muropaketti.com-sivuston RSS-syöte.
”Emme ole lähteneet kopioimaan Amppareita. Kehitämme tekniseltä toteutukseltaan ja käyttöliittymältätään ylivertaisen palvelun, jossa tullaan näkemään useita uusia ominaisuuksia, joita uutisista kiinnostuneet käyttäjät tulevat varmasti arvostamaan, kuten klikkiotsikoihin reagoiminen”, lisää Kurri.
Julkiseen beta-testiin uusi uutiskeräin tullaan julkaisemaan toukokuun alussa.
”Nykypäivän informaatiotulva asettaa korkean riman uutisten laadulle sekä sille, mikä kaikesta saatavilla olevasta informaatiosta on relevanttia ja lukemisen arvoista. Mielestämme tarjolla olevat palvelut eivät ole ratkaisseet tätä ongelmaa kokonaisuudessaan. Julkistettavan palvelun pääsijainen tavoite on tarjota paras ja todenmukaisin näkymä saatavilla olevaan uutisointiin ja informaatioon”, päättää Korvenmaa.
TechBBS-foorumille on avattu viestiketju, jossa voi keskustella ja osallistua uutiskeräimen kehitykseen.
Ajattelin vaan ettei olisi mitään jäänyt hampaan koloon, mutta sehän olisi huonoa bisnestä. Mutta huoleni oli turha. Sitten kun sivusto on valmis, niin markkinointipuoli hommiin ja toivottavasti ohittaa ampparit nopsaan. Porukalla levittämään somessa tietoa uudesta sivustosta ja jotain tällaista mikä ei edes maksa mitään.
Parikin hyvää syytä olisi. Ensimmäiseksi klikkiotsikoiden suodatus (miten ikinä toimiikaan), toiseksi sensuroimattomuus eli joitain "uusia" uutislähteitä voi tulla feediin. Kolmantena taas ampparien aseman tuomat sivuvaikutukset: monesti jokin tietyt uutiset saa käsittämöttömän määrän miinuksia/plussia olemattomassa ajassa, sitten taas klikkiuutiset täyttävät ovat suosituimpien listan. Itseltäni loppui äänestäminen siinä vaiheessa, kun captcha-varmistus tulee joka kerta uudelleen.
Luultavasti lopputuote tulee tarjoamaan laadukkaampaa sisältöä em. syistä.
Kuten tuossa Sampsan artikkelissa lukee, niin ensimmäinen uuteen palveluun linkitetty uutislähde oli Muropaketti.
Mennyt jostain syystä ohi silmien. Ei sitä kaikkea huomaa lukea:beye:
No, nämä kaksihan ovat juuri niitä parannuksia eikä kopiointia, mitä juuri kaipasinkin.
MV-Lehti ja Magneettimedia? =)…. No ei, mut toistepäin sama homma myös, hirveimmän paskan voisi suodattaa suoraan pois kuten esim Findance.com mikä komeilee amppereiden listauksessa…
Tuo Amppareiden tumma+lime -teema miellyttää omaa silmää:
katso liitettä 13811
En tiedä kuinka tuota uutisluokittelua voi yhdessä palvelussa kehittää, mutta minua on kiusannut esim. "terveys"-kategorian kirjavuus. Lääketieteeseen liittyvät aiheet kiinnostaisivat, mutta turhan usein asiallisen oloinen otsikko vie iltapäivälehtien naistenlehtiosioihin. Ongelmasta pääsisi blokkaamalla ip-lehdet uutislähteistä, mutta samalla menettäisi niiden urheilu-uutiset.
Toinen erikoisuus on se, että joskus ip-lehdet markkinoivat jotain huuhaa -juttujaan "uutiset" -kategorian alla. Tämäkin on käänteistä klikkijournalismia. Asiattomiin juttuihin laitetaan asiallisen oloiset otsikot.
heitän vain kommentin että jos tulee ios/android/wp apit puhelimeen, niin mikäli niissä näkyy mainoksia niin toivon mahdollisuutta maksaa euron tai pari että niistä pääsee eroon, esim. speedtest.netin apista maksoin eurolla pois mainokset
uutiskeräimiä en käytä, mutta yle uutisvahti on ollut pitkään käytössä puheliemssa ja aihepainotukset on kätevä juttu, mutta enpä tiedä miten sen implementoi uutiskeräimeen kun pitäisi ne tagit lisätä käsipelillä uutisiin, tai joku automaattinen skripti poimii avainsanat
Paljon hyviä kommentteja ja kiitos kaikesta palautteesta.
Nyt kun hyvää keskustelua aiheesta on ja teknisiäkin henkilöitä on mukana, niin miltäs kuullostaisi mahdollisuus määritellä oma regexp filtteriksi? Tämän voisi sitten vaikka nimetä ja jakaa myös muille käytettäväksi.
Mahdollisuus maksaa mainokset pois niin netissä kuin puhelinapissakin olisi aika kiva ominaisuus, toki ne saa pois (nettisivuversiosta) mutta moni maksaisi varmaan ihan mielellään muutaman euron hommasta.
Kuten joku totesikin, vaikka mainosten poisto rahalla onnistuu niin silti mainosten pitää olla sellaisia ettei ne häiritse palvelun käyttöä. Ad-Block pamahtaa itseltäni käyttöön välittömästi jos mainokset häiritsevät, jos eivät häiritse niin saavat näkyä. Uskoisin että aika moni toimii samanlain.
Eipä tuo muropaketin mukana oleminen varmaan Sampsaa huolestuta kun tuppaa olemaan niin kuraa se "Muropaketin toimitus"-tekeleet. Tuskin kehtaavat koskaan enää omia nimiään sinne laittaa kun Sampsa määrittänyt jo uuden standardin alalla. Eiköhän heidän klikkiotsikot muutenkin äänestetä ulos sieltä :rofl:
:confused2: Oikeasti pidät tuosta? No, tästä näkee hyvin, miten tärkeää on tehdä useampi erilainen teema. Jos sivusto näyttäisi tuolta, jäisi kyllä minulta käyttämättä ja iso-karhu taas olisi tyytyväinen.
Tuota noin… Tällä hetkellä käytän Digg Readeriä ja jos toiminnallisuuden saa vastaamaan suurin piirtein sitä, niin varmaankin lähtee kiertoon. Se tosin vaatisi sen, että itse pystyisi lisäämään RSS lähteitä joita seurata.
Itse meinasin tätä ehdottaa heti kun tämän ketjun avasin. Toinen hieno ominaisuus olisi sanafiltterin automaattiset sijamuodot, jolloin riittää, että lisää filtteriin sanan 'isoäiti' joka suodattaa pois 'isoäidin', 'isoäidiltä', jne.
Klikkiuutisointi on sekä amppareiden että high.fin ongelma ja jos niiden suodattamiseen olisi helppo automatisoitu keino, olisi se varmasti jo keksitty. Itsellä tuli ohimennen mieleen, että olisi esimerkiksi valikoitu aktiivisten vapaaehtoisten käyttäjien ryhmä, jolla olisi oikeus uutiskeräinsivustolle ylläpidollisissa merkeissä täsmentää klikinsäästäjä-tyyliin, mitä milläkin klikkiotsikolla haetaan.
Esimerkkinä nyt amppareista silmiin pistänyt "IS: Sami Jauhojärvi teki päätöksensä kilpaurastaan", johon voisi suoraan täsmentää että hän lopettaa tähän kauteen. Tai "Älä koskaan tilaa pientä pizzaa – insinööri paljastaa syyn: ”Tämä räjäytti tajuntani”", johon että iso pizza on suhteessa halvempi kuin pieni.
Kaikille käyttäjille ei tietenkään tuollaista ominaisuutta voisi antaa, koska sehän lähtisi heti käsistä, mutta esimerkiksi tämän sivuston ja foorumin käyttäjistä koostuva valikoitu porukka siivoaisi varmaan jo aika huolellakin tuota tauhkaa ns oikeiden uutisten seasta. Oman sivuston käytön ohessa. Nykyisessä hektisessä uutisvirrassa ei kuitenkaan ole aikaa esimerkiksi keskustelupalstan kautta vatvoa jotain yksittäistä uutista, että millä sanoin sivuston varsinainen ylläpito sille voisi täsmennyksen antaa että turha klikkaaminen jäisi muilta käyttäjiltä tekemättä. Otsikoiden korjaajia voisi myös luonnollisesti lokittaa, jolloin näkisi kenellä homma ei oikein toimi tai jolla muuten idea asiassa vähän hukassa.
Itselle ainakin noiden uutiskeräinten käyttö on kotioloissa melko jatkuvaa, jolloin joutaisi myös osallistua sivuston toimintaan. Samaan toimenkuvaan voisi kuulua myös samojen uutisten niputtaminen yhden otsikon alle, koska sama uutinenhan kerrotaan hyvin usein monen lehden ja sivuston toimesta. Idea siis ihan vain satunnainen ajatuksenlento päästä – ehkä hölmökin sellainen -, enkä ole sitä kovin pitkälle ajatellut. En edes että kuinka paljon tuollaisia vapaaehtoisia tarvisi. Päätin kuitenkin sen jakaa, koska olen kiinnostunut hyvästä uutiskeräimestä ja seuraan mielenkiinnolla tämän kehittymistä.
Tulet positiivisesti yllättymään :vihellys:
Minustakin tuo otsikoiden korjaus on parempi vaihtoehto kuin kokonaan noiden uutisten filteröinti.
Ja vähän vastakkaisena näkemyksenä sanon, että ken tekee klikkiotsikoita ei ansaitse klikkejä muiden korjaamilla otsikoillakaan. Itse toivon valinnanvaraa tähän.
Ideahan tuossa korjailussa juurikin on, että niitä uutisia ei tarvitse klikata auki. Klikkiotsikointia käyttävissä uutisissa se uutisarvo on yleensä melkoisen vähäinen ja kunnollisella otsikoinnilla kukaan ei viitsisi itse uutista avata.
Nimenomaan näin. Mutta toisaalta alkuperäinen otsikko olisi kuitenkin hyvä jäädä näkyviin johonkin, niin käyttäjätkin oppii samalla ehkä välttelemäänkin sellaista uutislähdettä, jonka toiminta perustuu ihan pelkästään tuohon.
Klikkiuutisointi tuntuu olevan monelle tärkeä aihe ja sen tehokas käsittely voisi olla yksi jymyominaisuus, joka toisi palvelulle sekä mainetta että käyttäjiä.
Klikkiuutisoinnin voisi korjata hakasuluilla tyyliin: "Parhaat vinkit tämän [makkara] kesän jättisuosikin valmistukseen." Ensin pitäisi tunnistaa klikkiotsikot. Ehkä siihen sopisi sähköpostisuodattimen kaltainen toiminnallisuus, jota rekisteröityneet käyttäjät opastaisivat paremmaksi. Sitten pitäisi uutisen sisällön perusteella korjata otsikko. Sitäkin voisivat tehdä rekisteröityneet käyttäjät, mutta käsin tehtynä se on hidasta ja valmistuu vasta kun klikit on jo saatu. Harmi että tähän pystyvät automaattiset sovellukset eivät taida kuulua tekijöiden osaamisalueeseen, sillä joku vapaasti saatavilla ohjelma voisi siihen toimia. Innokkaita käyttäjiäkin tuntuu olevan toimintaa kouluttamaan ja korjaamaan. (Disclaimer: En tiedä alasta, mutta olen vähän sivusta koittanut seurata.)
Onhan tämäkin saitti muron kopio, ja silti täällä on runsaasti käyttäjiä. 😉
Uuden uutiskeräimen nimi ja brändi tullaan paljastamaan tämän viikon torstaina 13. huhtikuuta klo 12. Pysykää kanavalla! :comp:
Tiedän jo :kahvi:
Eksyin huomaamaan tämän vasta nyt. Pakko sanoa, että huikeat propsit moisesta toiminnasta! Ei jäädä katkerana rannalle ruikuttamaan vaan otetaan koppia, tehdään parempaa ja parannetaan omaa bisnestä. Otavamedia on onneksi toiminnallaan näyttänyt esimerkkiä, miten monessa asiassa ei kannata toimia ja uskon, että Sampsa on ottanut näistä vahvasti oppia. Tämän projektin valmistuttua voi taas katsella uusia markkinarakoja kilpaillulla pelikentällä ja kenties syödä otavalta, tai muilta toimijoilta markkinoita.
Komppaan 100% sitä mitä @jonesky12345 yllä sanoo, ei nyt liity tähän eikä (osittain toki 1 ärsyttävä asia päälle) koko ampparit skenaarioon mutta aikamoinen v*tutus on otavamediaa kohtaan. Voipi olla että tehdään Verkkokaupat hyvinkin pian, pullistuu otsasuoni aina kun miettii että lähes 1000e kuukaudessa syydetään tuolle puljulle ja siitä hyöty on hyvinkin kyseenalainen tällähetkellä kun ketjut löytyy myös täältä…
E: Ärsytyskynnys nousi tämän kirjoittamisen jälkeen vielä potenssiin kaksi, sopimus irtisanottu Otavamedian kanssa 1.5 alkaen.
Partsin lanseerausta odotellessa, uskoisin että täältä muutama muukin :kippis:
Asiaa omasta mielestäni. Kyllä yrityksen pitää pystyä seisomaan yhteistyökumppaneiden takana, koska heidän kauttaan imagoa tehdään.
No tätä olen juurikin puntaroinut tässä jo pidemmän aikaa, siis sitä että onko se Otavamedian "tukeminen" positiivista vai negatiivistä imagoa meille…
Tein virallista io-techin uutiskeräintä odotellessa tänään parissa tunnissa oman simppelin "rss-keräimen" päästäkseni pois Amppareiden leiristä 🙂
Ilmainen WordPress plugari ja vähän css-määrityksiä. Ei ole hieno, mutta ajaa asiansa ja on nopea käyttää.
katso liitettä 14424
Olispa jo valmis. Haluan päästä Iltapaskasta eroon 🙁
Klo 12 luvassa tiedote, jatketaan uudessa ketjussa sen jälkeen.