
Jolla on kertonut blogissaan uusia kuulumisia tulevasta Sailfish 3 -käyttöjärjestelmästään. Sailfish on yhtiön oma Meegon pohjalta aloitettu Linux-pohjainen mobiilikäyttöjärjestelmä, joka julkaistiin alun perin vuonna 2013. Tällä hetkellä Sailfishin tuorein versio on aiemmin tässä kuussa julkaistu 2.2.1.18, jonka kerrotaan sisältävän jo joitain Sailfish 3:n uudistuksista.
Yhtiön perustajiin kuuluvan ja nykyään toimitusjohtajana toimivan Sami Pienimäen kirjoittaman blogipostauksen mukaan Sailfish 3 -käyttöjärjestelmä tullaan julkaisemaan portaittain lokakuun puolivälistä alkaen. Ensimmäisessä aallossa päivitys julkaistaan valikoiduille yhteisön jäsenille ja lokakuun loppuun mennessä Sailfish early access -ryhmään ilmoittautuneille. Yleiseen jakoon uusi Sailfish saapuu marraskuun alkupuolella mikälli ensimmäisten ryhmän käyttökokemukset eivät edellytä merkittäviä muutoksia koodiin.
Sonyn tietyille Xperia-malleille tarkoitettu Sailfish X saa oman päivityksensä 3-versioon lokakuun lopulla. Ensimmäisenä se tullaan julkaisemaan Xperia XA2 -puhelimille, mutta tarkempia tietoja aikataulusta tullaan kertomaan lähempänä käyttöjärjestelmäpäivityksen julkaisua.
Lähde: Jolla
Khyl. Mielellään hyllystä ja että takuu pelittää ja saa nopeasti toimivan tilalle.
Toivottavasti HMD tuo bootloaderin muihin Nokian kännykköihin avattaviksi ja mielellään sitä maksaisi Jollalle käyttöjärjestelmästään.
En oikein usko, että HMD ryhtyisi Jollan puolesta hardware-adoptioita harrastamaan vaan Jolla sen itse tekee henkilökuntansa kera. Luulen, että Jolla varmaan bootloader-mahdollisuuden takia kyselee joko Nokialta tai HMD:ltä tarkempia tietoja luurien piireistä, jotta voitaisiin nopeuttaa JollaOS:n vaivattoman asennuksen mahdollisuutta.
Kun bootloader on mahdollista muihinkin, niin Jollan pitäisi yhteensopivuutensa takia sitten mainostaa niihin luureihin, että tähänkin kännykkään voit laittaa JollaOS:n.
Uskoisin, että valtaosa ihmisistä eivät edes ole tietoisia, kun kuvittelevat olevan vain kolmenlaisia: iOS, Android, MS.
En tiedä mistä herja johtuu, itsellä ei tule mitään ilmoituksia linux, windows, android tai jolla alustoilla. "Intex is India's second-largest selling mobile phone company by sales." Pitäisi olla ihan legitti firma.
Torissa näkyy jollat olevan 20-50€ Jolla 1 toimii vähintään yhtä hyvin kuin satasen Android luuri (tai linkittämäni Intex). Ongelmia voi tulla loppuunajateun akun muodossa tosin. Mutta joo, uusia luureja ei kaupasta helposti saa.
Onko tässä olemassa jotain konkreettista hyötyä, miksi haluaisi ajaa Sailfishia jonkun Androidin sijaan? Missä mielessä tuo Jolla on parempi/nopeampi/turvallisempi/kätevämpi/yhteensopivampi? Itselle ei aukene miksi JollaOS olisi kaikin tavoin parempi vaihtoehto, kuin jo olemassa olevat androidit ja tuhannet eri rootkitillä asennettavat versiot. Vai onko tää ”torilla nähdään, suomi mainittu” bonuspojo ja erikoinen lumihiutale -efekti vai mikä?
Korjasin.
Jos et ole itse käyttänyt Sailfishiä (tai Meegoa) niin vaikea sitä paremmuutta on sanoiksi pukea. Nopeus riippuu raudasta, Sailfish on aika nopea hitaammallakin puhelimella. Turvallisuus perustuu varmaan siihen ettei puhelimesa ole sisäänrakennettuna mitään vakoilemiseen tai seuraamiseen liittyvää palikkaa kuten lähes jokaisessa Android luurissa on. Lisäksi pieni asennuskanta ei tee siitä kovin suosittua jos halutaan huijaamalla tai puhelimia murtamalla saada alustaa käyttävien tietoja ongittua.
Valitettavasti se asennuskannan pienuus ja rajalliset kehitysresurssit tarkoittavat ettei uusimpia rauta- ja softainnovaatioita ihan heti nähdä ainakaan natiiveina sovelluksina.
Omalta kohdalta voin sanoa että käytän tarpeen mukaan montaa alustaa mutta päivittäinen puhelin on Jolla millä hoituu kaikki haluamani asiat, ainoastaan kuvaus ja videokuvaus hoituu tarvittaessa muilla puhelimilla. Ts. kun tarvitsee kuvata jotain muuta kuin jokapäiväisiä näpsyjä. Androidia tai iOs:ää en sinänsä tarvitse yhtään mihinkään, ne ovat vain alustoja ja se alusta on paljon lähempänä omaa maailmaa Sailfishissä.
Olis mielenkiintoista saada iotechiin Jolla -testi tulla Sonyn puhelimella. Vähän asennusopasta ja käyttöä. Kameratestiä ja jne.
@FlyingAntero asennusohje/testi oli ihan hyvä, olisko mahdollista testailla uudemman kerran kun on päivityksiä tippunut, viimeistään kolmosen tullessa ulos?
Lukijatesti: Sailfish X & Sony Xperia X – io-tech.fi
Mainiota. Olis kiva tietää onko nuo puutteet korjaantuneet. Varsinkin videoiden sulava toisto on elintärkeää
Ihan hirveen kiva sivullisen etsiä sitä yhtä muokattua sanaa tuolta lainauksen sisältä. Ei näin.
Nooh, oli niitä jopa kaksi. JollaOS -> Sailfish. 🙂
Lainauksien sisältöä ei todellakaan saa muokkailla mieleisekseen.
Tosiaan, älä muokkaa lainausta vaan kommentoi esim. vastaten
Minulla ei enää ole tuota Xperia X puhelinta, joten sillä en pääse enää testailemaan. Xperia XA2:n voisi kuitenkin jostain käydä hankkimassa, että pääsisi testailemaan Sailfish 3:sta. Pitää seurailla tilannetta :geek:.
Olen todella kiinnostunut testailujen tuloksista. Etenkin, jos nuo muutamat ongelmat on korjaantunut voisin itselle kans laitteen hankkia.
Tuohan näyttää hyvältä. Onko kenelläkään tietoa miten mahtaa SOS toimia tuossa laitteess.
Ehkä pientä parannusta on tapahtunut videotoistossa, itse en tosin hirveästi videoita katsele, jos sinulla on joku tietty asia mihin haluat selvyyttä niin voi testata (youtube, joku tietty video tiedosto jne.)
Kameraa pn viilattu ja aikaisemmin seilannut autamaattitarkennus toimii paremmin, käytännössä poistamalla se 🙂 Salaman kanssa tulee vielä säännöllisesti värivirhettä, mutta näppäilyyn laatu jo riittää ainakin omalla kohdalla.
Sormenjälkitunnistin on saatu toimimaan, mutta toimii ehkä vähän takkuisammin kuin niissä Android puhelimissa mitä olen testannut.
[release notes] 2.2.1 Nurmonjoki – together.jolla.com löytyy viimeisimmän julkaistun version tiedot. relese notes hakusanoilla löytyy aikaisemmat ko sivuilta. Viimeisin päivitys ei tuonut mitään ihmeellistä uutta, edellinen mouhijoki päivitys oli mielestäni isompi.
Niin no kyllähän tuo Gemini PDA vähän houkuttais, mutta ei se kyllä mikään puhelin ole. Nokia E7 on mielestäni melko täydellinen qwerty luuri, kun vain olisi ollut enempi potkua ja oikea käyttis 🙁 Jospa HMD saisi käyttäänsä esim. E7 tai N950 muotit ja toisi sillä ulos avoimen Android luurin…
Jolla järjestää Sailfish 3 eventin 8.11. Helsingissä.
Voisi kuvitella, että viimeistään silloin tulee Sailfish 3 kaikkien saatavilla. Vielä ei tosin ole edes tullut early accessia mutta käännöstyö käy kuumana.
Joku voisi käydä eventissä ja kysyä, että aikooko Jolla väki ottaa Nokialaiset työn alle, että saataisiin niihinkin toinen käyttöjärjestelmä?
Nyt on julkaistu 3.0.0.5 early accessin… https://blog.jolla.com/sailfish3
Jos jotain hotsittaa Sailfish 3 niin nyt saisi Sonyn xperia xa2:n edullisesti gigantista ja dna:lta Sony Xperia XA2, hinta 195€
@Naama @tatulpin Ei tainnut olla vielä tässä ketjussa mainintaa, mutta io-techiin on tulossa juttu Xperia XA2:sta ja Sailfish 3:sta.
Taitaa lähteä itelläkin tuo XA2 tilaukseen, sen verran uteliaisuutta herätti tämä Sailfish
Ei pidä investoida turhaan eli niin kauan kuin orkkis Jollassa henki pishisee 😀
Sailfish 3.0.0.8 Lemmenjoki ja edelleen pelittää, akku alkaa pikkuhiljaa väsyä.
Xa2 nappasin tänää gigantista. Ihan on kelpo luuri tuohon 195e hintaan. Olikos tietoa, että milloin tuo android tuki tulloo xa2:lle?
Ymmärtääkseni vuoden loppuun mennessä. Vähän kiinnostaisi hakea myös, kun edellisen kerran on Sailfish ollut ajossa Jolla C'n kanssa, mutta isompaa näyttöä ja accessibilitya kaipaisi.
Jos isompaa näyttöä kaipaa, niin XA2 Plus ja Ultra mallit, joissa molemmissa 6" näyttö, verrattuna normi-XA2:n jossa 5.2", ovat myös yhtälailla Sailfish-yhteensopivia kuin perusmalli. Toki hinta onkin sitten ihan eri luokkaa kuin tuon tavallisen tämänhetkinen tarjoushinta. (380e)
Ajattelin tehdä ihan saman tempun.
Kannattaa tuon koon kanssa huomioida että aina isompi ei ole parempi, SF kun perustuu aioka paljon noihin swaippailuihin niin se että påitää venyttää sormia ruudun ylälaitaan ei välttämättä ole hieman suuremman ruudun väärti. itselleni maksimi Sailfishin kanssa on lähellä 5" ruutua.
Pitihän tuo tänään testata SFOS 3:sta vanhassa Nexus 5:ssa. Ja kyllä muuten toimi hyvin. Saattaa jäädäkki jopa siihen käyttöön. 😀
Kyllähän sitä itsekin haluisi purjefisua käyttää natiiveilla sovelluksilla esim. nexus 5:ssä, mutta valitettavasti turhan moni softa löytyy vain Androidille mitä tarvitsee työn puolesta ja täytyy tuosta android tuesta vielä mainita se hienous, että saat chrome castin myös toimimaan, kun asentaa ne google palvelut.
Itsellä ollut nyt tuo XA2 käytössä, niin yllättävän vähän sitä tarvii laitteen yläreunaan kurotella. Sovellusten sisällä oikealle pyyhkäisy toimii yleensä paluutoimintona ja kotinäkymässä ylävalikon saa esiin alas päin pyyhkäisyllä. Toki joissakin tilanteissa pitää yläreunaankin kurkotella. Ehkä isompi ongelma on leveys. Jos laite on kovin leveä, niin silloin eleiden hallinta menee hankalaksi. Samaan hengenvetoon täytyy todeta, että on se navigointi kuitenkin helpompaa pienemmällä X Compactilla.
Kannattaisi myös pitää mielessä, että vaikka olisi sama luuri mutta isommalla ruudulla, niin pinnan alla voi olla tehty muutoksia, jolloin se Jolla ei välttämättä toimi täysin tai sitten jää tiiliskiveksi, jos kokeilee ruutua isommalla ja pinnan alla on muutoksia tehty kuten piireissä komponenttien vaihdot yms.
Mieluummin otan sellaisen, jossa on todellakin testattu ja piirit eivät ole muuttuneet.
Silloin, kun Jolla järjesti helsinkiin esittelynsä, niin kukaan ei vastannut, että menikö kukaan sinne esittelyyn ja kysellyt Jollalta, että aikovatko he panostaa myös Nokian luurien yhteensovittamista Jollan käyttöjärjestelmän kanssa? Jos aiotaan, niin jatkossa voidaan odottaa kehittymistä.
Jos tuon Sonyn XA2:n nyt hommaisi, niin pitääkö sailfishistä vielä maksaa erikseen 50€ lisää, vai tuleeko se luurin mukana?
Voit asentaa ilmaisen version, mutta siitä puuttuu Android-tuki, ennakoiva tekstinsyöttö ja Microsoft Exchange-tuki. Ja ilmaineen versioon ei välttämättä tule OTA-päivityksiä.
Kiitos. Entä jos kokeilun jälkeen ei purjekalasta tykkää, niin Anteron saa laitettua takaisin? Vai onko puhelin dual-boottaava sailfishin asentamisen jälkeen? Toi Sony XA2 luuri olisi sen kaltainen että tuon 200€ viitsii maksaa, jos saa sailfishiäkin kokeiltua. Jolla vois tänään pistää vaikka Black Friday tarjouksen että purjekala puoleen hintaan :cigar2:
En ollut paikalla, mutta striimissä ei ollut asiasta mitään puhetta. Nyt kun se bootloaderi on auki niin se epävirallinen porttaaminenkin helpottuu varmasti.
En usko että tuollainen skenaario olisi mahdollinen 🙂
Voit laittaa siihen Sonyn tehdaspaketin takaisin käsittääkseni ihan normaalisti. Siitä en tosin ole varma saatko Sonyn kameradrm kikkareet sillä tavalla takaisin luuriin. Ne kannattaa siis ottaa varmuuden vuoksi talteen.
[HOW-TO] Install back Android on Xperia – together.jolla.com
Itsellä ja perheellä on/ollut nyt 7 Sonyn luuria ja yksi tabu ja näytönvaihtoja(tippunut asfalttiin) ei yksikään ole ollut muuten rikki.
Z ultra
XZ
ZX
XA(2kpl)
XA ultra
+ LTE tabu.
Kiitos. Eiköhän esteet osta- painikkeen painamiselle ole poistuneet. Nyt sitten vielä pähkäilyt Huawei 10 lite:n Nokia 7 plus ja tuon Sonyn XA2:n välillä.
Valitettavasti DRM avaimia ei voi backupata XA2:lla. Niiden backuppaaminen onnistuu Marshmallow versiossa Dirty Cow haavoittuvuutta hyödyntämällä. XA2 on niin uusi puhelin ettei downgrade onnistu Marshmallow versioon toisin kuin Xperia X:llä.
Android Pie versiosta lähtien DRM avaimien menetys ei kuitenkaan ole ihan niin radikaalia kuin aiemmin.