Lian Li julkisti neljä koteloa, AIO-nestejäähdytinsarjan ja ketjutettavan tuuletinmalliston maailmanlaajuisen pandemian myötä peruttuja julkaisutilaisuuksia korvaavassa Digital Expo -videojulkistuksessa.

Lian Li järjesti heinäkuun alkupuolella ensimmäisen Digital Expo -tapahtumansa, joka oli käytännössä videomuotoinen esittely kuluvan vuoden tulevista uutuuksista. Videon tavoitteena on korvata maailmanlaajuisen pandemiatilanteen myötä peruttujen messujen jättämää aukkoa julkistuksissa.  

Jo aiemmin uutisoidun Lancool II Meshin lisäksi valmistaja esitteli videollaan Lancool II -versioiden alapuolelle sijoittuvan vain 69,99 dollarin suositushinnalla varustetun Lancool 215:n. Lancool 215 on tunnistettavissa sarjansa jäseneksi muun muassa selvästi samaa muotoilua noudattavan verkkorakenteisen etupaneelin ja paneelin alalaidasta löytyvän RGB-valaistun Lian Li -logon myötä. Lancool 215 eroaa kuitenkin kalliimmista sisaruksistaan selvästi yksinkertaistetuin rakenneratkaisuin. Erillisestä virtalähdekammion ovesta lasikyljen alapuolella on luovuttu, samoin kuin myös oikean kyljen lasista. Yleisilmeeltään kotelo onkin Lancool II:een nähden huomattavasti perinteisemmän näköinen.

Lancool-sarjan koteloiden etupaneelin yhdennäköisyydesta huolimatta 215:n etupaneelin taakse piiloutuu suurehko eroavaisuus Lancool II -malleihin nähden – Lancool 215 tukee nimittäin kahta 200 mm:n tuuletinta etupaneelissaan ja kotelo toimitetaankin kahden osoitettavalla RGB-valaistuksella varustetun 200 mm tuulettimen kera. Lisäksi kotelon takana on esiasennettuna yksi 120 mm:n tuuletin ilman RGB-valaistusta.  Nestejäähdytysominaisuuksien osalta Lancool 215 tukee maksimissaan 360 mm:n nestejäähdyttimiä edessä ja 280 mm:n jäähdyttimiä katossa.

Lian Li esitteli myös alkujaan jo CES-messuilla esillä ollutta O11D Mini -koteloa, jonka erikoisuuteena toimii modulaarinen rakenne, joka mukautuu emolevyn kokoon vaihdettavien takapaneelien myötä. Kotelo itsessään tukee suurimmillaan ATX-emolevyjä, mutta Micro-ATX- tai jopa Mini-ITX-emolevyyn vaihdettaessa koteloon vapautuu enemmän tilaa nestejäähdytykselle.  Mini-ITX-emolevyä käytettäessä koteloon mahtuu sekä pohjaan, että kattoon Lian Lin mukaan paksukin 360 mm jäähdytin, minkä lisäksi myös oikeaan kylkipaneeliin kotelon etuosaan mahtuu yksi 280 mm jäähdytin. Micro-ATX-emolevyä käytettäessä jäähdytintuki pysyy pääpiirteiltään vastaavana, mutta pohjan ja katon 360 mm jäähdytinten maksimipaksuus tuuletinten kanssa rajoittuu 55 millimetriin. ATX-emolevyn kanssa katon ja pohjan jäähdyttimistä on luovuttava, mutta oikealle kyljelle on edelleen mahdollista sijoittaa sama 280 mm:n jäähdytin.

Videolla esitelty kotelo muistuttaa pääpiirteittääjo CES-messuilla esillä ollutta malliaSuurimpina eroavaisuuksina kotelon etuosan karkaistua lasipaneelia on muokattu ja etupaneelin liittimet on siirretty kotelon katon etuosaan. Uutena tietona Lian Li paljasti O11D Minin mukana tulevan joko koteloon tai jäähdyttimeen kiinnitettävät kiinnikkeet nestejäähdytyksen pumpulle. O11D Minin suositushinta on asettumassa 99,99 dollariin. 

Sekä Lancool 215:n kuin myös O11D Minin lanseeraus olisi Lian Lin mukaan tapahtumassa elokuun aikana ennakkotilausten muodossa.

Kolmantena kotelona Lian Li esitteli Digital Expossaan alunperin jo vuoden 2019 Computexissa esittelemänsä Odyssey X:n, jonka on tarkoitus tulla ennakkotilattavaksi syyskuussa 399,99 dollarin suositushintaan.

Mattamustana ja valkomustana saataville tuleva kotelo on valmistettu kokonaan alumiinista ja – varsin omaperäisesti – taittuvasta karkaistusta lasista. Käytännössä lasi vaikuttaisi olevan halkaistu keskeltä mahdollistaen sen taittamisen erillisinä paneeleina. Kotelo toimitetaan niin sanottuna ”flatbox”-pakettina, eli valmiiksi kasatun kokonaisuuden sijaan kuluttaja kokoaa kotelon itse. Odyssey tukee kahta erilaista asetelmaa  performance-tilaa, joka mahdollistaa paremman ilmankierron ja jäähdytystilan ja Dynamic-tilaa, joka panostaa enemmän kotelon ulkonäköön. Nestejäähdytyksen osalta kotelo tukee molemmissa tiloissaan kahta 360 mm:n jäähdytintä, mutta Dynamic-tilaa käyttäessä kotelon pohjaan on mahdollista asentaa suurimmillaan jopa 480 mm jäähdytin.

Kotelouutuuksien lisäksi Lian Li julkisti hinnat ja lanseerausajankohdat 2019 Computexissä alunperin esitellyille Galahad AIO -coolereille ja ketjutettaville vain yhdestä tuulettimesta emolevyyn kytkettäville UNI -tuulettimilleen. Galahad AIO tulee saataville heinäkuun loppuun mennessä mustana ja valkoisena sekä 240 mm:n ja 360 mm:n kokoisena. Galahad AIO-coolerien mukana toimitetaan RGB-tuulettimet. Suositushinta pienemmälle mallille on 119,99 dollaria ja kookkaammalle 149,99 dollaria.

Myös UNI-tuulettimet tulevat saataville sekä mustana että valkoisena. 120 mm kokoinen SL120 saapuu markkinoille elokuun alussa ja hintaa tuulettimella on 24,99 dollaria tai kolmen pakkauksessa 79,99 dollaria. Tulevaisuudessa mallisto tulee laajenemaan 140 mm:n kokoisella SL140-mallilla ja ilmavirtaan keskittyvällä AL120-mallilla. Tulevien mallien julkaisuajankohtaa tai hintoja ei kuitenkaan vielä paljastettu.

Lähteet: Lian Li

This site uses XenWord.
;