Micronin aiempien suunnitelmien mukaan GDDR6-muistien piti saapua markkinoille vasta 2018.

Etenkin näytönohjaimet kaipaavat jatkuvasti nopeampia ja nopeampia muisteja tyydyttämään alati tehokkaampien grafiikkapiirien muistikaistatarpeita. AMD ja Hynix lähestyivät asiaa uudesta kulmasta kehittämällä High Bandwidth Memoryn eli HBM:n, verrattain hitaan mutta erittäin leveän muistiväylän jatkeena olevan muistityypin.

Micron päätti kilpailla markkinoista perinteisemmin asein. Viime vuonna se julkaisi nykyisiin GDDR5-muisteihin perustuvan, mutta pienten muutoksien kautta selvästi korkeammille kellotaajuuksille taipuvan GDDR5X-muistityypin, ja seuraavaksi on luvassa täysin uudet GDDR6-muistit.

Maailman suurin muistivalmistaja Samsung on nähnyt potentiaalia kummassakin lähestymistavassa, sillä se valmistaa tällä hetkellä HBM2-muisteja ja tulee tulevaisuudessa valmistamaan myös GDDR6-muisteja. GDDR-muistien suurin etu interposerin käyttöä vaativiin HBM-muistehin nähden on edullisuus.

samsung-gddr6-hotchips-20170205

Alkuperäisten suunnitelmien mukaan GDDR6-muistien piti saapua markkinoille vuonna 2018. ComputerWorldin tuoreen artikkelin mukaan Micron on onnistunut kuitenkin kiiruhtamaan tulevan muististandardin kehitystyötä, ja uudet muistit tulisivat saataville jo tämän vuoden puolella. Toistaiseksi ei ole tiedossa millä nopeudella ensimmäiset GDDR6-muistit tulevat toimimaan, mutta nykyisten suunnitelmien mukaan standardi tulee taipumaan lopulta 16 Gbps:n nopeuteen. Tällä hetkellä markkinoiden nopeimmat GDDR5X-muistit toimivat 12 Gbps:n nopeudella.

Artikkelin mukaan suurin syy suunnitelmien kiiruhtamiseen on PC- ja konsolimaailman päivityssyklien nopeutuminen. Lausunto on sinänsä erikoinen, että konsolien päivitystahdilla ei pitäisi olla GDDR6-muistien kannalta mitään merkitystä; PlayStation 4:stä julkaistiin jo päivitetty Pro-malli ja Xbox Scorpio sekä Nintendo Switch tulevat markkinoille ennen GDDR6-muisteja. Myöskään PC-puolella ei ole merkkejä näytönohjainten julkaisutahdin kiihtymisestä. Ainut, mikä on ilmeisesti todellisuudessa kiihtynyt, on pelaajien PC-päivitysten keskimääräinen tahti. Micronin mukaan suurimpia tekijöitä kiihtyneen päivitystahdin takana ovat pelaaminen sekä etenkin sen kilpamuoto e-urheilu. Myös virtuaalitodellisuuden uskotaan parantavan PC-pelaajien päivitysintoa, vaikkei vaikutus olekaan yhtä merkittävä kuin pelaamisella.

This site uses XenWord.
;