
Microsoft julkaisi eilen Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuuksia paikkaavan päivityksen Windows-käyttöjärjestelmille. Meltdown on Intelin ja tiettyjä ARM:n prosessoreita ja Spectre kaikkia markkinoilta löytyviä prosessoreita koskeva tietoturvauhka.
Vaikka Microsoftin Windows-päivitys julkaistiin jo eilen, kaikki käyttäjät eivät ole saaneet päivitystä Windows Updaten kautta. Yhtiön mukaan selitys puuttuvalle päivitykselle liittyy todennäköisesti virustorjuntaohjelmiin, joista osa ei ole yhteensopivia uuden päivityksen kanssa. Tämän vuoksi Microsoft on rajoittanut päivityksen jakelun vain niihin Windows-tietokoneisiin, joissa on yhteensopivaksi varmistettu virustorjunta. Joissain tapauksissa päivityksen jakelu voi viivästyä maksimissaan vuorokaudella myös muista syistä.
Microsoftin mukaan osa markkinoilla olevista virustorjuntaohjelmistoista tekee laittomia kutsuja Windowsin kernelimuistiin, jotka voivat aiheuttaa BSOD-virheitä (Blue Screen of Death) ja estää tietokoneen käynnistymisen mikäli tietokoneisiin asennetaan Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuuksia paikkaava päivitys.
Mikäli käyttäjällä on käytössään vain Windowsiin sisäänrakennettu virustorjunta kuten Windows Defender tai Microsoft Security Essentials, eikä päivitystä silti kuulu, voi käyttäjä lisätä omalla vastuullaan seuraavan rekisteriavaimen Windowsin rekisteriin.
Key=”HKEY_LOCAL_MACHINE” Subkey=”SOFTWARE\Microsoft\Windows\CurrentVersion\QualityCompat” Value=”cadca5fe-87d3-4b96-b7fb-a231484277cc” Type=”REG_DWORD”
Rekisteriavain on Microsoftin virallinen tunniste päivityksen kanssa yhteensopiville järjestelmille. Rekisteriavaimen lisääminen järjestelmään, jossa on päivityksen kanssa yhteensopimaton virustorjunta voi aiheuttaa ongelmia ja pahimmillaan vaatia Windowsin uudelleenasennuksen.
Microsoft on lisäksi julkaissut alan ammattilaisille tarkoitetut ohjeet, joilla voi tarkistaa onko Windows-tietokone suojattu Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuuksilta.
Lähde: Microsoft
Hmm. kyllä, ei näköjään omassakaan ihmekoneessa ai suite 3 käynnisty.
ps. suosittelen käyttämään ilmaista macrium reflektiä windows pätsi tms. seikkailujen varalle. full ja diff kera
Näyttää siltä että joudun tässä itsekkin käynnistämään palautuksen tälle aamulle, 20min :kahvi:
Onkos tuota Meltdown korjausta julkaistu vielä seiskalle? Windows update ei ainakaan löydä vielä mitään..
Ei vielä. Tulee myöhemmin…
Otin Nortonin pois ja ei ole viel kuva hävinnyt. Nortonille on vasta myöhemmin korjaus mitä Googlettelin.
CPU-Z penkissä lähti e5-1650 Xeonista single thredtehoja pois -28%, 4k write AS SSD (ADATA SU800 6GB/S) -47% ja jotain ja jotain. Ei mitään tuon enempää ole tullut kokeiltua ja eihän noista nyt voi varmasti sanoa vittuakaan mutta miinusta kuitenkin….
katso liitettä 68895
Semmosta kertoo hän. Mitäs nyt, joutuuko tässä biosin pävitykseen vai riittääkö Windowsin päivittäminen? Build 17063 atm.
Joo oli hassua kun käynnistyi kirjautumisruutuun mutta mikään usb ei käynnistynyt ja ei toiminut näppis ja hiirikään. boottasin win tikulta ja sitä kautta sain palautuspisteen…onneks oli tehnyt sen tuossa päivityksessä.
…inteliä. 😉
Jep niin teki.
Kannattaako tuo AiSuite suosiolla uninstalloida ennen Meltdown-pätchiä? Minulla on yhdessä wanhassa koneessa AiSuite asennettuna mutta en kyllä sitä ole mihinkään käyttänyt vuosikausiin. Varmaan jo Seiska-ajoilta lähtien ollut ja sama asennus päivitetty sittemmin Kasiin ja Kymppiin, ja hyvin porskuttaa.
Kannattaa viimeistään nyt jos et kerran sitä tarvitsekkaan. Toivotan myöskin onnea asennuksen poiston onnistumiselle, itsellä ei käynyt AiSuite II:sen kanssa yhtä hyvin. :shifty:
AV-ohjelmien lista ja tilanne. https://docs.google.com/spreadsheets/d/184wcDt9I9TUNFFbsAVLpzAtckQxYiuirADzf3cL42FQ/htmlview?usp=sharing&sle=true
Kiitos tiedosta. Eipä siis tarvitse vielä asentaa päivitystä. Ei tuota AIsuitea muuten tartte, mutta kun vesijäähyn ohjaus sitä kautta.
Eilen oli itselle ilmestynyt pätsi tarjolle (sis FSecure ha W10 v1607), mutten vielä asentanut kun taas oli tullut nvidian ajuri kummittelemaan sinne vaikka kuinka sillä hidetoolilla niitä piilottaa, todennäköisesti uudella käynnistyskerralla on taas piilossa niin voi tuon turvapätsin asentaa.
Etkö muuta kautta saa ohjattua? Koko suite on hazardi ryzeneillä.
UEFIsta periaatteessa, mutta kun on erillinen T_sensor niin AI suitesta menee parhaiten. Ei sieltä sitten mitään muuta kannatakkaan säätää. 🙂
Joo itse kans fan experttiä käyttänyt ja nyt laitoin uefista. monitor välilehdestä sai nuo sensoritkin valittua. ainut mitä en omalla emolla saanut tuota että tuulettimet sammuisi tietystä lämpötilasta.
Eipä ollut palautuspistettä ei 😀
Unohtunut laittaa tässä asennuksessa nuo päälle…
No enpä tuota käyttänytkään kuin tuulettimien säätön ja usbit jne näyttäisi kaikki toimivan.
Tuulettimetkin näköjään säätyy asetusten mukaan mutta toi ai suite softa ei vaan aukea näkyviin.
Itse käsitin että alkuun kaikille tulee suojaus. Sitten ajan kanssa availlaan ohituskaista kun homma varmistuu prosessori kohtaisesti. Tähän voi mennä kuukausia.
Alkuun pitikin tulla, mutta sitten muutettiin mieltä. AMD:lle ei pakoteta korjausta olemattomaan vikaan.
Kokeilin kepillä jäätä ja jätin esihistoriallisilta ajoilta periytyneen AI Suiteni uninstalloimatta. Kun Windows Updatesta ei tähän mennessä automaattisesti Meltdown-pätchiä pudonnut niin imaisin sen tuon saitin linkistä ja asensin käsipelillä:
Cumulative Update KB4056892 Windows 10 v1709 Build 16299.192 – Windows 10 Forums
Asennuksen jälkeen herjasi AI Suitesta ja jostain sen oheiskikkareesta:
Mutta onneksi usbikolmoseni toimivat ja kaikki hyvin sen suhteen. (Tuon AI Suiten siis aikoinaan jouduin asentamaan kun en muuten saanut usbikolmosia toimimaan jonkun Windowsin isomman updaten jälkeen)
Ainakin minulla on Windowsin isompien päivitysten (esim. Creators Update, Fall Creators Update) ohessa usein System Restore nollautunut, eli mennyt Off-asentoon ja kaikki aiemmat Restore Pointit hävinneet. Joten tuo kannattaa aina tarkistaa päivitysten jälkeen. Yleensä otan itse uuden Restore Pointin heti isompien updeittien jälkeen mikäli Windows ei niitä itse ota.
Ja tämänpäiväinen pätchi ei Windowsin mielestä aiheuttanut toimenpiteitä System protection -osastolla. Eli automaagista Restore Pointtia ei syntynyt ennen eikä jälkeen pätchäyksen.
Arvasit oikein.
Uninstalloin nyt AI Suiten paskeen, mutta nyt kitisee buutissa että "can not load asacpi.dll". Tuo liittyy AI Suiteen. Kone kyllä toimii ja usbikolmosetkin. Täytyy alkaa ihmetellä miten tuon kikkareen jämät saa siivottua kokonaan pois. Jotain triidejä löytyy googlella:
AI Suite unininstall question
VMP. :hammer:
tuolta ainakin löytyy joku aisuite cleaneri.
AI Suite 3 cleaner
Ja porukka syyttää MS:ää kun "hajotti AISuiten" :facepalm:
Sillä ei ole itse asiassa mitään merkitystä mikä sen rekisteriavaimen arvoksi on asetettu. Olennaista on, että se ylipäätään löytyy.
Tuolla asetuksella ei ole yhtään mitään tekemistä koneen muun toiminnan kanssa. Veikkaan että koneesi ongelmien takana ovat lähinnä muissa yhteyksissä mainitsemasi itse asennetut epäilyttävät 3rd party sovellukset. Kannattaa selvittää ja korjata tällaiset ensin.
Ja jos Windows-update ei tosiaan syystä tai toisesta tarjoa sitä päivitystä, niin toki voit ladata ja asentaa sen manuaalisesti.
Panda Security:
Important information regarding Meltdown/Spectre and Microsoft Security Advisor ADV180002 – Technical Support – Panda Security
jos haluu ai suiten toimimaan niin tällä uudella beta versiolla toimii –> AI Suite 3 Beta Version 3.00.10 – user test/report thread
Ei löydy ainakaan vielä vaikka REG-arvo löytyy. Avast AV:na ja päivitykset tarkastettu käsipelillä.
Ei auta. Eikä auttanut Suite II Cleanerikaan (Mulla oli Suite II).
Buutissa tulee "can not load asacpi.dll". Tuosta kun pääsisi eroon.
Selaimien tietoturhaa voi yrittää kiristää seuraavilla asetuksilla:
Firefox:
Speculative execution side-channel attack ("Spectre")
Onkos kellään sekoillut peleissä äänet ton päivityksen jälkeen?
Itellä sekoili mut aattelin et se johtu tosta ai suite betasta, mutta just kaveri laitto että sillä ja sen kaverilla rupes sekoileen äänet peleissä ton jälkeen.
Kaverilla mikki ei toimi enään.
Olin väärässä ettei arvon muuttamisen jälkeen windows alkanut jotain lataamaan, siis alkoi taustalla "piilossa ilmeisesti lataamaan" kun hieman tutkin ja alkoi myös jotain puuhailemaan.
Ainoita 3party sovelluksia tuossa AMD koneessa on veracrypt ja uusimmat radeon ajurit niin ja steam, kone on juuri viikko sitten asennettu uudelleen puhtaana jossa on se uusi windows 10 buildi, eikä tässä oikein ole ehtinyt muuta tehdä. Pitänee unohtaa patsin asennukset kai sitten, ilman veracryptia ja steamia ei oikein pärjää. Kone toimii kunhan ei mene päivitystä laittamaan. Bios päivitystäkään ei ole ollut saatavilla koneeseen neljään vuoteen. Ainoat rekisterin puukotukset taisi olla valokuvien esikatselu toiminnon takaisin saaminen ja (ja voi vittu että tämä intel koneen crome selain välillä tökkii perkeleesti meltdown päivityksen jälkeen..) ettei windows salaa asenna niitä candykrus pelejä käynnistävalikkoon, en muista millä rekisteri avaimella asetuksella sen disabloin.
Vähemmän foliota, enemmän elämää. Ok?
Tuossa päivityksessä KB4056892 on mukana muitakin korjauksia kuten muissakin kumulatiivisissa päivityksissä. Vähän väliä olen nähnyt windowsin kumulatiivisten päivitysten jälkeen kommentteja että "äänet tai mikki ei toimi" yms. Paha itse sanoa suuttuvatko äänilaitteiden ajurit usein windowsin päivityksistä, kun en ole vuosikausiin käyttänyt emolevyn integroitua ääntä. Creativen ajurien laaduttomuus nyt ei tule kenellekkään yllätyksenä. :think:
Laadukkuus tai laaduttomuus… ei ainakaa SB X7 lla täällä mitään probleemia.
Voisiko joku kertoa mitä pitää tehdä, (alkaa tässä savu nousemaan korvienvälistä)
win 10 pro, viimeisin päivitys 28,12,2017
vai odotteleeko sitä 9 päivää rauhassa?
Tuon sivun linkeistä imaiset päivityksen ja asennat käsin:
Cumulative Update KB4056892 Windows 10 v1709 Build 16299.192 – Windows 10 Forums
Katso regeditillä että mainittu reg key löytyy (ennen kuin päivität).
Siis polusta HKEY_LOCAL_MACHINESOFTWAREMicrosoftWindowsCurrentVersionQualityCompat
Value Name="cadca5fe-87d3-4b96-b7fb-a231484277cc"
Oukeydokey, latasin ja päivitin ja uudelleenkäynnistin (Veni, vidi, vici what?)
tuntuu winukka toimivan normaalisti (toivottavasti)
nyt näyttää tältä
Ihan normi tulos.
Ei vissii insider previewin uusimpaan versioon yhteensopivaa löydy
tuo päivityskö? eikö se ajettu jo joulukuussa insidereille
Onko kukaan saanut bitdefenderillä suojattua konetta jo päivitettyä? Bitdefenderiin oli tullut päivitys, mutta tuon windows päivityksen asennus ei mene läpi. Ryzen mulla käytössä.
Mä asensin Windowsin uudestaan ja menen Windowsin omalla turvalla hetken ennen ku Norton saa asiat kuntoon. Meni vähän juntturaan kone. Mulla kanssa Ryzen.
Päivitys asentui heti kun poistin Avastin vaikka tuon olisi pitänyt olla täysin yhteensopiva.
Itsekin sain päivityksen nyt vasta asennettua, kun ennen sitä poistin vanhan CCleanerin ja Adblockin koneelta. Mahdollisesti sitten jompikumpi noista häiritsi asennusta.
Kaksi konetta uusimmalla ilmaisen Avastin versiolla. Päivitystä ei löydy Windows Updatesta.
Ilman Avastia olevalle koneelle se asentui heti julkaisuhetkellä.
Ei auttanut bitdefenderin poistokaan, ja win updaten antama virhekoodi viittasi johonkin isompaan ongelmaan, joten päädyin asentamaan windowsin uudestaan, tuon jälkeen päivitys asentui kiltisti.
Pojan intel koneeseen päivitys oli asentunu, vaikka oli myös bitdefender käytössä.
Nyt oli päivitys asentunut automaattisesti myös Avastilla varustettuihin koneisiin.