Vaikka Vulkan on alustariippumaton rajapinta, ei sitä ole saatu tuotua Applen käyttöjärjestelmille ennen Vulkanin Metal-rajapinnalle sovittavaa MoltenVK:ta

Vulkan on Khronoksen näkemys nykyaikaisesta, alustariippumattomasta matalan tason grafiikkarajapinnasta. Vaikka Vulkan on alustariippumaton ja saatavilla esimerkiksi Windowsille ja erilaisille Linux-pohjaisille jakeluille mukaan lukien Androidin, ei Apple ole jostain syystä lähtenyt mukaan ideaan.

Kanadalainen Brenwill Workshop päätti kuitenkin, että myös Applen alustoille on saatava Vulkan-rajapinta ja lähti sen myötä kehittämään uutta MoltenVK-rajapintaa. MoltenVK sovittaa Vulkan-sovelluksen toimimaan Applen omalla matalan tason Metal-rajapinnalla.

Alun perin Brenwill Workshop kehitti MoltenVK:ta omaksi tuotteekseen OpenGL 2.0 ES:n Metal-rajapinnalle sovittavan MoltenGL:n tavoin, mutta Khronos ryhtyi nopeasti sponsoroimaan uutta projektia, jonka myötä Brenwill Workshop lahjoitti MoltenVK:n osaksi Vulkania ja avoimeksi lähdekoodiksi.

Myös LunarG on julkaissut Vulkan-ohjelmistokehityskitistään uuden version, joka tukee Vulkan-sovellusten kehittämistä Applen alustoille. Ainakin Valve työskentelee parhaillaan tuodakseen Vulkan-tuen DOTA 2:n macOS-versioon ja on jo kertonut saavuttaneensa pelissä MoltenVK:n ja Vulkan-rajapinnan avulla yli 50 % parempaa suorituskykyä kuin nykyisellä OpenGL-rajapinnalla.

Lähteet: Khronos, MoltenVK, MoltenVK @ GitHub

This site uses XenWord.