Muiden valmistajien tapaan myös MSI on ehtinyt jo esittelemään tällä viikolla virallisesti myyntiin saapuvat Z370-emolevyt 8. sukupolven Core-prosessoreille. Yhtiön valikoima kattaa yhteensä kymmenen erilaista mallia ilman selkeää jakoa eri kategorioihin, mutta esimerkiksi Gaming on saatu mukaan tehostesanana yli puoleen mallistosta.
MSI:n Z370-emolevyvalikoiman lippulaivamalli on mahtipontisesti nimetty Z370 Godlike Gaming. Emolevy on varustettu muun muassa 18-vaiheisella virransyötöllä, yhteensä neljällä PCI Express x16 -kokoisella liitännällä, joista luultavasti yksi on liitetty piirisarjaan prosessorin sijasta, sekä tietenkin kaiken kattavalla RGB-valaistuksella ja teräsvahvistetuilla muisti- ja PCI Express -liittimillä. Yhtiö on panostanut extraa USB- ja verkkopuolelle, sillä emolevyltä löytyy kaksi ASMedian erillistä USB-ohjainta ja peräti kolme Killerin E2500-verkko-ohjainta sekä saman yrityksen 1535-ohjain langattomille yhteyksille.
Ainakin allekirjoittanut kyseenalaistaa MSI:n logiikan emolevyn suunnittelussa, sillä kolmen verkkoliittimen tai emolevyn pinneistä yhteensä 11 USB-liittimen hyödyntäminen kuulostaa täysin uskomattomalta skenaariolta. Verkkoliittimiä voi käyttää Killer xTendin avulla verkkoyhteyksien jakamiseen eteenpäin, mutta useimmilla saman homman hoitaa joka tapauksessa reititin. Emolevyltä löytyy silti myös yksi vähän erikoisempi, mahdollisesti oikeasti hyödyllinen ominaisuus, eli tuki Hi-Res Audiolle. 32-bit / 384 kHz -tuki on toteutettu ESS:n DAC-piirillä, kahdella Realtekin audiopiirillä ja Nahimic 2+ -ohjelmistolla.
Huikentelevan ja ominaisuuksia pursuvan Godlike Gaming -mallin alapuolelta löytyvät Gaming M5-, Gaming Pro Carbon AC-, Gaming Pro Carbon-, Tomahawk-, Krait Gaming-, Gaming Plus-, SLI Plus-, PC Pro- ja Z370-A Pro -emolevyt. Mallien ominaisuudet ovat tyypillisesti suoraan sidottuja hintaan niin hyvässä kuin pahassa ja edullisempaan päähän mentäessä emolevyjen ominaisuudet karsiutuvat pikkuhiljaa perustasolle asti.
Päivitys: Emolevymalleja on luvassa yhteensä kolmetoista, joista kolmea ei ole vielä listattu yhtiön sivuilla.
Tässä emossa on kyllä sopivasti noita M.2 paikkoja, mutta ovatko kaikki pcie versioita, vai jotain sata-väyläisiä?
”Turbo M.2” mitä lie tuo onkaan, niin onko yhtä nopea kuin pcie nvme asemat tarvitsee? No ainakin emossa on aivan hemmetisti ledejä, jotka kyllä omasta mielestäni ovat täysin turhia, paitsi ne muutamat statusledit. Kai tämänkin joku ostaa, itse ehkä kumminkin ostaisin mielummin AMD:n ryzen emon tässä vaiheessa, jos olisi tarvetta.
Ei sillä ole oikeastaan mitään väliä koska kaikki M.2 slotit ovat kiinni piirisarjassa ja siksi AM4 alusta pysyy ylivoimaisesti parempana vaikka noihin emoihin tungettaisiin 50 M.2 slottia.
11 USB-liittimen hyödyntäminen kuulostaa täysin uskomattomalta skenaariolta.
Hiiri, näppäimistö, pedaali, ohjainsauva, kaasukahva, mikki, webbikamera, matkapuhelin, tulostin ja arduino. Olet oikeassa, en keksi enää muuta laitetta mihin tarvitsisin sen viimeisen paikan, vaikka toisaalta onkin kiva olla pistoke ylimääräisenä jos huvittaa esimerkiksi siirrellä järkkäriltä kuvia tai ajella rallipelejä irroittamatta muita leluja.
Niin siis siellä on emolevyn takana 8 paikkaa, nuo 11 ovat pinneinä emolevyllä niiden lisäksi. Yhteensä siis 19 USB-liitäntää joista 2 Type-C -mallia
Voihan noi bondata jos on vaikka kytkimeltä palvelimelle 10 kikane linkki jolloin saa 3 kikasen linkin.
Itsellä aina vanha rauta siirtyy linux käyttöön ja kyllä siinä on ihan kiva kun voi olla wan ja lan portit erikseen. (Linux toimittaa samalla itkumuurin tehtävää)
Itellä kyllä on nykyään aina USB:t loppumassa kesken. Noiden mainitsemiesi (paitsi että pedaalisettien sijaan vain pädi) lisäksi itsellä aina kiinni langattomien kuulokkeiden dongle, USB kovalevy backupeja varten, piirtopöytä, wireless netin antenni, ja yks vielä tyhjänä sitä varten että saa USB avaimenperän kiinni.
Mutta ne 11 usb pinniä on sitten kopan sisällä ei pysty hyödyntään ulkoisiin laitteisiin
Paljonkos nämä vr hommelit varasi usbeja.
Miksi näitä 370 sarjalaisia julkistetaan näin hitosti kun korvaava piirisarja on muutaman kuukauden päässä. Nyt kahdelta valmistajalta jo yhteensä 24 kpl. Ainut selitys on se että joko näistä iso osa on vaan uudella piirillä olevia 2xx lankkuja tai sitten näistä samoista levyistä tehdään ne tulevat 390 lankut.
Veikkaan että tuleva piirisarja on pinniyhteensopiva näiden emojen kanssa. Eli muutokset hyvin pieniä
H2/18 tulee vasta 390 näillä näkymin, vuoden alussa tulee muut
Juu sen käsitin, ilmoitin vaan että itselläni olisi hyvinkin käyttöä eikä ole ollenkaan uskomaton skenaario.
msi ei näköjään saanut mahtumaan itx kokoon z370:stä
Siis yhteensä 19 USB-liitintä käyttöön ei ole ollenkaan uskomaton skenaario? o_O
No se toki jo on. :geek:
Mutta alkuperäinen viesti johon kommentoi sanoi jo 11 olevan, ja luetteli 10 mitkä keksi, ja itse luettelin lisää että ei edes 11 välttämättä riitä vielä kaikelle. 19 toki.
Niin, se alkuperäinen oli lukenut uutisen väärin / vain osittain, koska siinä nimenomaan mainittiin 11 emolevyn pinneistä, taitaa olla harvassa emot joissa on vain emon pinneiltä vedettäviä USBeja eikä takapaneelissa mitään 🙂
Toki itse uutisessa olisin voinut mainita erikseen takapaneelinkin USB-paikoista, mikä oli minun mokani.
Yleensä nuo tosin käytetään nimenomaan lisäporttien tekemiseksi (mm. etupaneelin usb:t menee näihin). Takapaneeliin saa näihin kytkettäviä usb-portteja.
ja korppu/cd-asema paikkoihin saa kans usbeja/kortinlukijan jotka kans menee noihin headereihin.
3 verkkoliitäntää on kyllä turhaa, hyvä jos yhtäkään tarvitsee.
Kahelta eri yhteydeltä sisään ja yhdestä portista ulos. Varmistetulla yhteydellä tornipalvelin jonka kautta kulkee firman liikenne ois yks missä voi tarvia. Se että tartteeko niitä olla emoon integroituna on aivan toinen asia.
Hihilläkö meinasit ajella? Ite en kyllä suostu mitään laitetta joka on aina samassa paikassa ajamaan hihin läpitte. Ei sitä langallista yhteyttä vaan edelleenkään korvaa mikään langaton tekniikka.
Se että jollekin verkkoliitännät on täysin turhuuksia ei tarkoita sitä etteikö joku toinen niitä tarvitse. Tätä ajattelutapaa ilmenee täällä forumilla mielestäni hiukan turhan paljon. "En tarvi tuota ominaisuutta joten tuote on paskaa"
Tuo emolle integrointi tuskin hintaa juurikaan tuo lisää joten mikä ettei?
Varmasti joku noita tarvitsee, mutta että kolmea. Wifillä mennään, toimii hyvin.