
Näytönohjainten hinnoittelu karkasi täysin käsistä viimeistään viime syksyn uuden sukupolven näytönohjainten julkaisujen jälkimainingeissa. Koronan kasvattama kysyntä on yllättänyt koko maailman housut kintuissa, eikä tuotantokapasiteetti yksinkertaisesti riitä täyttämään kysyntää. Helpotusta tilanteeseen ei ole toistaiseksi näköpiirissä ja useat analyytikot puhuvatkin jo suosiolla saatavuuden normalisoitumisesta ehkä ensi vuonna.
Vaikka luultavimmin isoimmat tekijät näytönohjainpulassa ovat yleinen puolijohdevalmistuksen kapasiteetin riittämättömyys ja kasvanut kysyntä, uskoo Asus, että ainakin NVIDIAlla on ongelmia myös piirien saantojen kanssa. Yhtiön edustaja kertoi sijoittajakonferenssissa piiritoimitusten laskeneen ensimmäisellä neljänneksellä, mikä taas saa näytönohjainten hinnat nousemaan entisestään. Asus uskookin, että NVIDIAn saannot olisivat odotettuja heikommat, jonka vuoksi se ei kykene vastaamaan nopealla aikataululla kysynnän muutoksiin riippumatta siitä, olisiko Samsungin tuotantolinjoilla tilaa.
NVIDIA toimitti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä noin 9,1 miljoonaa grafiikkapiiriä työpöytänäytönohjaimiin, mikä on noin miljoona enemmän kuin vuotta aiemmin. Vuoden ensimmäiselle neljännekselle toimituksia on saatu vähemmän, mikä on toisaalta luonnollista, kun tilaukset on tehty olettaen normaalin kausivaihtelun pätevän edelleen.
MSI on puolestaan kertonut omassa sijoittajakonferenssissaan niin ikään ikävämmän puoleisia uutisia. DigiTimesin raportin mukaan yhtiön hallituksen puheenjohtaja Joseph Hsu on kertonut sijoittajille yhtiön tulevan nostamaan näytönohjaintensa hintoja niiden heikon saatavuuden vuoksi. Yhtiö uskoo analyytikkojen tavoin heikon saatavuuden jatkuvan ainakin vuoden loppuun saakka.
Lähteet: Tom’s Hardware, DigiTimes Uutiskuvan alkuperäislähde: Shiv Ramdas @ Twitter
Mutta tosiaan aika pitkään saa säästellä, jos ns. kaikkeen pätevät pelinäyttikset alkaa yksistään maksaa jopa toista tonnia. Tällä hintakehityksellä sitä säästösummaa pitäisi jo alkaa nostaa, ja onhan se tosiaan aina pois muusta elämisestä.
Nyt koronan takia on kyllä niin paljon kiinni rahaa kuluttavia tahoja, että voisi sitäkin katsoa tilanteessa, että monella jää rahaa yli ja sitä pistetään juuri niihin harrasteisiin, joita jää jäljelle. Esim. ei kaupungeissa kerrostaloissa voi mitenkään täysimittaisesti tehdä verstasta vaativia askareita. Baarit ja salit kiinni. Matkustamaan ei uskalla lähteä. Kyllä keskimääräisestä 40k vuosipalkasta jää varsinkin lapsettomilla ja lapsettomilla pareilla yllin kyllin yli. Esim. itse olen noin tuplannut tietokonebudjetin ja osa saa koneista vielä verovähennyksiä, joten budjettia ei tarvi edes tuplata.
Kirjaimellisesti puolella palkansaajista on alle keskiverron palkan. Näiden lisäksi on useita satojatuhansia työikäisiä, jotka eivät ole töissä. Työttömät, opiskelijat, varusmiehet, tavalla tai toisella työkyvyttömät, kuntouttavassa työtoiminnassa olevat, tukityöllistetyt jne jne jne. Sitten vielä päälle se seikka, että pelaaminen on 12-18v ikäryhmässä melko suosittu harraste… Niin päästään siihen, että ei ole kovin montaa kymmentä prosenttia pelaajista, joilla on 40k€ palkasta laittaa näytönohjainta, kun ei ole kovin montaa kymmentä prosenttia väestöstä joilla on tuollaiset tulot
Ei kai peli gpu myynnit per vuosi taida kuitenkaan olla mitään kovin massiivisia. Muutamia kymmeniä miljoonia kappaleita vuodessa, jos lasketaan vain 3060 tai paremmat kortit mukaan? Toki halpiskorttia ja igpu:ta menee valtavia määriä. Tuon suhteuttaa maailmanlaajuisesti hyvätuloisten ja nyt jumissa olevien määrään niin on suhteellisen iso määrä porukkaa, joille raha ei ole este nykyhinnoillakaan verrattuna saatavuuteen. Köyhemmätkin ovat kerenneet mukaan, kun louhimalla saa omansa takaisin tällä hetkellä nopeasti.
edit. Nvidian q4 oli ennätyskvartaali. Pelipuolen liikevaihto 2.5miljardia. Tuosta jakaa oletettavalla hinnalla millä ne myy ulos niin saa koko pelipuolen myynnin arvioitua. Jos olettaa vaikka 250$ per gpu keskimääräisen hinnan nvidialle niin saa koko pelipuolen kappalemääräksi 10 miljoonaa. Tuosta kertoo koko vuodelle niin 40 miljoonaa gpu:ta. Tosin q4 pelipuolen liikevaihto oli 67% isompi kuin aikaisempana vuotena. Tuo 250$ on hihasta revitty numero, mulla ei ole mitään käsitystä siitä mikä se nvidian ulosmyyntihinta on gpu+muistipaketille(?). Laitoin vain jonkun helpon numeron, jolla saa kuvan myynnin volyymista. Tuossa pelipuolen ennätysliikevaihdossa tosin taitaa olla geforce now ja switch myös mukana.
Näkisin näin, että ihan normaalitilanteessakaan kaikki eivät osta joka vuosi uusia komponentteja. Joten ei kaikilla tarvitse tulojen nousta, että kysyntä lisääntyisi. Esim. kaikkein heikko-osaisimmat eivät ole tainneet 3080/3090-tason ohjaimia aiemminkaan ostaa aiempina vuosina. Ongelma kai on, että juuri high endissä on kysyntää. Jokaisen ostetun high end -kortin tieltä vapautuu hidasta tai keskitason korttia, kun vanha menee myyntiin, jos menee.
Kannattanee ostaa joku keskikastin näytönohjain siksi aikaa kunnes saatavuus paranee, jos on kova tarve. Jos on joku viime vuoden 2070 rtx/super tai parempi, niin ei pitäisi olla edes mitään hätää.
Hinnat ei kumminkaan yhdessä yössä tipu mihinkään jos vaikka myöhemmin saisit 3080 rtx:n tilattua ja olisit vuoden käytellyt esim. 3070 rtx:ää taikka 6700 xt. Niilläkin rahoilla voi kuitata noin 2/3 -osaa hyvässä lykyssä jo valmiiksi tulevan näytönohjaimen päivityksestä. Jos plakkarista vielä löytyy se edellisen sukupolven näytönohjain, niin niistäkin saa todella käyvän hinnan todennäköisesti vuodenkin päästä vielä.
Normaalissa työtilanteessa ei ole mikään ongelma säästellä keskitason korttiin kuukaudessa parissa riittävästi mutta omat työpaikat on atm koronasta ja hallituksesta johtuen kiinni ainakin vielä hetken aikaa.
Omakin suunnitelma oli mennä 5700 xt:llä hetken aikaa ja vaihtaa sitten sinne high endiin muttta kauas pilvet karkaa..
Käytännössä – Jos ei halua heittää rahaa ikkunasta niin siirtyy pelaamaan sellaista joka pyörii vielä noin 2012-18 raudalla siedettävästi. Yli 30v PC’llä pelanneena(-kin) en hyväksy nykytilannetta ainakaan sikäli jotta olisin yht’äkkiä valmis sijoittamaan koko koneen hintaa näytönohjaimeen. Kutsun nykytilannetta puhtaasti kusetukseksi, jota alan sivustotkaan (ml. io-tech) eivät halua tunnustaa. Jos tilanne ei parane niin saavat pitää härskisti ylihintaiset korttinsa. GOG on kova sana josta löytyy pelaamatonta hyvälaatuista tavaraa helposti vielä vuosiksi eteenpäin.
Vai että nykytilanne pitäisi alan sivustojen tunnustaa kusetukseksi, kun sinä olet näin päättänyt kutsua. Jopas jotakin.
Mitä kusetusta siinä on, että löytyy todella paljon pelaajia, jotka ovat valmiita ostamaan niitä tonnin näyttiksiä? Ja näitä on sitten aina ollut, mutta ei vaan ollut tarjontaa heille välillä. Joutuivat sitten raukat ostamaan tonnin Intel Extreme Edition prossuja, joista oli puhtaasti 0% hyöty vs. paras "normaalimalli", nyt sentään saavat jotain vastinetta rahoilleen
Kuulostaa enemmänkin siltä että olet keksinyt nyt jonkin salaliittoteorian, jos väität nykyistä tilannetta "kusetukseksi".