
PÄIVITYS 17.4.2019: Uutisessa esiintyvä puhelin onkin viimeisimpien tietojen mukaan OnePlus 7 Pro -malli, joka tulee asettumaan perus-7:n yläpuolelle. Edullisempaan OnePlus 7:ään liittyvistä huhuista voi lukea täältä.
Luotettavista vuodoistaan tuttu Steve Hemmerstoffer eli OnLeaks on lyönyt hynttyyt tällä kertaa yhteen Pricebaba-sivuston kanssa tuoreimman vuotonsa tiimoilta. Vuotokohteena on varmasti monien io-techin lukijoidenkin innokkaasti odottama OnePlus 7.
OnePlus 7:n katseenvangitsijana toimii huhujen mukaan 6,5 tuumainen liki koko etupuolen kattava näyttö. Näytön reunukset ovat käytännössä olemattomat puhelimen ylälaidassa ja alalaidassakin reunus jää verrattain ohueksi. Näytöstä ei löydy mielipiteet jakavaa lovea tai kamerareikää lainkaan, vaan OnePlus on turvautunut samaan BBK Electronicsin talliin kuuluvien vivon ja Opponkin käyttämään esiin ponnahtavaan selfiekameraan.
Puhelimen takakameraratkaisua on kasvatettu kolmannella sensorilla, mutta valitettavasti vuoto ei kata kameroiden ominaisuuksia. Kuvien perusteella kahden alimman sensorin väliin on saatu sovitettua myös Time of Flight -kamera. Takapuolelta ei odotusti löydy lainkaan sormenjälkilukijaa, sillä se oli piilotettu näytön alle jo edeltävässä 6T-mallissa. Puhelimen kyljestä löytyy OnePlussalle tyypillisesti virta- ja äänenvoimakkuuspainikkeiden lisäksi Alert Slider -kytkin.
OnePlus 7 tulee tämän hetkisten huhujen mukaan sisältämään Qualcommin Snapdragon 855 -järjestelmäpiirin ja ainakin yhdessä variantissa muistia odotetaan olevan 6 Gt. Akun kapasiteetiksi huhutaan peräti 4150 mAh, mutta tälle ei toistaiseksi voida saada varmistusta. Puhelimesta löytyy luonnollisesti USB Type-C -liitin, mutta 3,5 mm:n kuulokeliitännälle ei ole nähty tarvetta. Puhelimen strategiset mitat ovat 162,6 x 76 x 8,8 mm (kamerakyhmyn kohdalta 9,7mm).
Aiempien julkaisuaikataulujen perusteella OnePlussan uutta lippulaivaa voidaan odottaa markkinoille loppukeväästä tai kesän aikana.
Lähde: OnLeaks x PriceBaba
Veikkaisin että on tehty softavarmistus läheisyysanturiin, eli ei aukea jos jotakin liian lähellä.
Vaikea on ainakaan keksiä perusteita sen puutteelle, kerran rakennekin on muutettu lasiseksi. Ihmetyttää tuo OP:n vastustelu tämän asian suhteen, kun tuota kritisoidaan aina kaikissa arvosteluissa.
Itte huitelen menemään alkuperäisellä One Plus Onella. Hyvin käy ja kukkuu, mutta kieltämättä sitä kattelee jo uusia luureja sillä silmällä että tuosta aika jättää jossain välissä..
Tämä ja 6T ei kyllä erityisemmin hetkauta.. Kuulokeliitännän puute on kyllä suuri miinus, toinen on ilmoitusledin puute ja kolmas näyttöön rakennettu sormenjälkitunnistin.
Ja tässä uusimmassa tuo pomppukamera ei kyllä vakuuta..vaikka en ole eläessäni yhtäainoaa selfietä ottanut, niin silti itteä askarruttaa että kun luuri pyörii taskun pohjalla ja ties missä niin niinköhän tuo jumiutuu tai naarmuttaa linssejä kaikella paskalla mitä taskussa pyörii. Varsinkin jos sitä ei usein käytä.
Toivotaan että vanha sotaratsu OPO kestää vielä koska tosiaan ei ole mitään käryä mikä seuraava luuri tulis olemaan..
Miltein sama, tosin hetken ajattelin jo päivitystä kun katselin Telian tarjousta OPO6 128Gb malliin, 399€ ei olisi paha hinta mutta toisaalta miksi vaihtaa täysin toimivaa puhelinta jos uudistuksia ei tarvitse ja hinta pomppaisi 100€ ylöspäin "lippulaivan tappajasta".
OnePlus 6 128GB – Telia
OnLeaksin viimeisimpien tietojen mukaan tässä vuodossa on siis kyse Pro-versiosta, jossa on 6,64-tuumainen näyttö sekä 48 megapikselin pääkamera, ultralaajakulma ja telekamera.
Halleluja! Kaarevat näytöt ja pelleilykamerat humpuukia. Eli normi 7 tilaukseen 🙂
Olisivat voineet imo pysyä yhdessä mallissa. OP7 Pro, eli se mitä aiemmin huhuttiin yleisesti seiskaksi, on aika pitkälti se kumpi noista kiinnostaa mutta hieman huolettaa tuo hintakehitys nyt kahden mallin myötä. Tavallinen OP7 varmaan maksaa saman kuin 6T tai taas muutaman kympin enemmän, joten Pro mallilla päästään äkkiä yli 700€ hintoihin. Alkaa olemaan aika tyyriitä hintoja ja ainakin kompromissien pitäisi sitten kyllä pikkuhiljaa tuolla hintatasossa loppua. No, jatketaan odotusta ja katsotaan viralliset speksit ja hinnat ensikuussa.
Näyttäisi, että perusmalli on näistä se parempi malli. Pienemmän kokoinen ja ilman hölmöä kaarevaa näyttöä.
Jep, OnePlussan hyvin pitkälti ainoa valttikortti, hinta, alkaa olla pikkuhiljaa mennyttä. Xiaomilta saa SD855-puhelinta edullisemmin kuin mitä kumpikaan näistä todennäköisesti tulee maksamaan. Yli 600€ hintaan pitäisi alkaa jo saada IP-luokiteltua vesitiiveyttä ja langatonta latausta jos aikovat pysyä kilpailukykyisinä, kun 450-540€:lla saa kilpailijan leiristä vastaavaa puhelinta, josta ei puutu kuin vesitiiveys.
OP7 Pro ei ainakaan tule olemaan vesitiivis tuon ylös pomppaavan etukameran ansiosta. Itse asiassa se on todennäköisesti vähemmän vesitiivis kuin muutama edellinen OnePlussan puhelin, jotka ovat kuitenkin testeissä kestäneet ongelmitta ainakin puoli minuuttia vesikannuun upottamista, vaikkei niillä virallista IP-luokitusta olekaan. Ja jos OP 7 Pro ei ole vesitiivis, niin tuskin tekevät halvemmasta mallista jollain tapaa paremman tekemällä siitä kunnolla vesitiiviin… Langaton lataus näihin pitää kyllä vähintään tulla…
En pidättelisi kovasti hengitystä tämän suhteen
En pidättele minäkään, mutta jos se puuttuu niin kaupan hyllyyn jää.
QHD myötä Pro kiinnostaisi.
OnePlus 7 Pro will feature a Quad HD+ display with 90Hz refresh rate
QHD:stä ei tosin ole mitään iloa ellei sitten käytä VR:ään tuota.
Miksi ei olisi iloa terävemmästä kuvasta?
Tuo näytön 90Hz päivitystaajuus on kyllä mielenkiintoinen ominaisuus jos käyttöliittymä toimii koko ajan tuolla 90 hertsillä.
Se tekee kuvasta hieman tarkemman,eli onhan tuosta hyötyä.
Ei tuolla näyttökoolla ja käyttöetäisyydellä huomaa mitään eroa FHD:hen.
Omassa käytössä on OnePlus6 jossa 402 ppi
Ja löytyy myös Galaxy S9 jossa 570 ppi joita juurikin vertailen keskenään ja onhan tuossa nyt ihan selvä ero tarkkuudessa silmilläkin havaittavissa.
Kyllä huomaa. Myös perus LCD näyttää terävemmältä samalla resolla (vs AMOLED)
Itsellä Galaxy S8 ja Galaxy S10+ enkä huomaa eroa kun vaihdan käytettävää resoluutiota FHD+ ja QHD+ välillä.
Onhan näistä testejä ollut ja toi on henkilöstä kiinni miten erottaa.
Minä erotan jos näytön ppi riittävästi muuttuu.
"33 people agreed to participate in our experiment, and the great majority of them – 26 people, to be more specific – could really tell the 1440 by 2560-pixel images from the 1080p ones. Only four of the participants admitted that they couldn't perceive any difference in image quality from any viewing distance, and only three people gave a wrong answer."
Voihan ongelma olla akun säästäjän toiminnassakin.
"if you use adaptive power saving and leave the phone idle for a while, it kicks you into medium power saving mode. Which in turn sets screen resolution down to FHD+, turns off AOD, slows down your CPU, etc."
Tiedä sitte voiko olla että resoluutio palautuu jostain syystä, sillä eron pitäisi olla kyllä nähtävissä.
En tiedä sitten huomaisiko eron jos olisi vierekkäin kaksi puhelinta joissa eri resoluutio käytössä. Ei nyt vain satu olemaan itsellä useampaa samanlaista puhelinta niin ei pysty kokeilemaan 🙂
Kyllä tuon ainakin osa käyttäjistä huomaa – etenkin PenTile-asettelun kanssa. Itsekin huomaan, mutta henkilökohtaisesti asialla ei ole juuri käytännön merkitystä ja Full HD riittää vallan mainiostin omaan käyttöön.
OnePlus-pomo Pete Lau on paljastanut The Vergelle, että OnePlus 7 Pron näyttö maksaa kolme kertaa enemmän kuin perusmallissa. OnePlus 6T:n näytön valmistuskustannuksia ei tietääkseni ole tiedossa, mutta vertailun vuoksi Galaxy S10+:n näytön valmistuskustannuksiksi on arvioitu 86,5 dollaria. Näiltä pohjilta voitaneen odottaa, että Pron hinta on selvästi perusversiota kalliimpi.
The OnePlus 7 Pro will have a ‘breakthrough’ display and 5G
Juuri näin. Ja jos tällä on vaikutus laitteen nopeuteen, niin valitsen nopeuden pikseleiden sijaan.
Myös tarkempia tietoja OP7 Pron kamerasta on vuotanut:
OnePlus 7 Pro camera details leak: 3x zoom and ultra-wide camera
Pääkamera käyttää 48 megapikselin sensoria (ilmeisesti Sony IMX586), kahdeksan megapikselin kamera tarjoaa kolminkertaisen optisen zoomin (f2.4) ja 16 megapikselin sensori sijaitsee 117-asteen f2.2 ultralaajakulmaobjektiivin takana.
Lisää speksivuotoja:
Eli Pro-mallista 6 & 128 Gt, 8 & 256 Gt sekä 12 & 256 Gt versiot – tallennustila UFS 3.0 -tyyppiä. 6,7-tuumainen 19,5:9 3120 x 1440 pikselin näyttö 90 Hz:n päivitysnopeudella. Akku 4000 mAh 30 watin Warp Charge -pikalatauksella. Luvassa variantit 5G:llä ja ilman.
Liian iso alkaa valitettavasti olemaan tuo Pro-malli.
Wired on julkaissut OP7Pron esituotantokappaleella otettuja kuvia:
OnePlus 7 Pro 3x zoom camera: exclusive hands-on | WIRED UK
Lisäksi DisplayMatelta on luvassa A+-arvosana näytön kuvanlaadusta:
OnePlussan omia kamerasampleja OP7Pron kolmoiskameralla otettuna:
Speksivuotoja tällä kertaa GSMArenalta: OnePlus 7 and OnePlus 7 Pro full specs sheet is out (speksit kuulostavat ihan järkeviltä mutta pieni kriittisyys lienee hyvästä)
katso liitettä 222818
Tuon mukaan aiemmasta poiketen myös perusversio olisi saamassa 30W latauksen, joka olisi mielestäni ihan järkevää. Mielenkiintoisesti tuossa myös listattu Prolle 10GB RAMia, kun aiemmissa huhuissa oli 6/8/12GB. Lisäksi perusmalli saisi tämän mukaan suuremman akun kuin Pro, osittain varmasti juuri kameraratkaisujen vuoksi. Saas nähdä mikä lopulta pitää paikkaansa. Ainakin Pron hinnoittelun kannalta 6/128GB hinnat alkaen malli olisi parempi kuin 10/128GB ellei peräti 10/256GB.
Noiden lisäksi näemmä Verkkokauppa toteuttamassa jotain tempausta, jossa laitteen saa jonkun "mysteeriboksin" kautta ennen julkaisua: OnePlus
Sivun binääri selkokieleen käännettynä:
"OPLPMYSTERYBOX
Go Beyond Speed hanki uusi OnePlus-lippulaivapuhelin jo ennen virallista julkistusta. Eksklusiivinen 50 kappaleen erä niille, joilla ei ole tapana tyytyä tavalliseen. Rohkeus palkitaan!
Hinta julkaistaan tällä verkkosivulla 9.5. klo 10:00. Myynti alkaa 9.5. klo 17:00 vain Verkkokauppa.comissa. Toimitus ennen virallista myynnin aloitusta."
Itse tsekkailin noiden Kiinasta peräisin olevien vuotojen taustoja ja olisin toistaiseksi vähän kriittinen noiden suhteen. Esimerkiksi perusmallin näytön koko ei käsittääkseni pidä paikkaansa – myös perusmallin lataustehosta on aiemmin liikkunut erilaista tietoa.
Joo ei tuossa monilta osin mitään järkeä taida ollakaan. Tuntuisi hassulta, että esimerkiksi perusmallin näytönkoko tosissaan pienenisi suhteessa edeltäjään (tuo meni itseltäni itseasiassa kokonaan ohi tuota tarkkaillessa). Olen pitänyt GSMArenaa ihan hyvänä sivustona ja he uutisoivat tuosta asiasta melko varmaan sävyyn niin oma lähdekritiikki petti ehkä hieman ja en tarkkaillut tuota niin kriittisesti kuin pitäisi. Tuon laturin osalta tosin toivoisin tämän olevan oikeassa, mielestäni saisivat siinä perusmallissakin siirtyä jo tuohon 30W lataukseen. Alkaa tuntumaan tuo 20W liian vähältä, kun esimerkiksi Xiaomin MI9:ssä on jo 27W. Tuo Verkkiksen tempaus tosin ihan mielenkiintoinen, saa nähdä paljon tuolle mysteeriboksille tulee hintaa.