Sulautumisen syvyydestä ei ole toistaiseksi varmuutta, mutta OnePlussan luvataan jatkavan itsenäisenä brändinään. Yhtiöt olivat jo aiemmin yhdistäneet kehitystiimejään.

OnePlus kuuluu kiinalaisjätti BBK Electronicsin talliin useamman muun puhelinvalmistajan tavoin. Vaikka kukin BBK:n alla toimivista valmistajista toimii näennäisesti itsenäisinä tytäryrityksinään, on taustalla vaihtelevasti yhteistyötä ja vastuun jakamista myös yhtiöiden välillä.

OnePlussan toimitusjohtaja ja toinen perustajajäsenistä Pete Lau otti viime vuonna vastuulleen johtamansa yrityksen lisäksi BBK:n toisen johtavan älypuhelinbrändi Oppon tuotestrategian. Tämän johdosta useita yhtiöiden kehitystiimeistä on integroitu toisiinsa suoraviivaistamaan toimintaa ja hyödyntämään laajempia yhteisiä resursseja.

Laun mukaan kokemukset tähän asti integroiduista tiimeistä ovat olleet niin hyviä, että OnePlus ja Oppo tulevat sulauttamaan lisää toimintojaan yhteen. Avoimesta kirjeestä ei käy kuitenkaan ilmi, kuinka syvästä integraatiosta tarkalleen puhutaan. Lau mainitsee erikseen, että OnePlus tulee säilymään jatkossakin itsenäisenä brändinä, joka julkaisee uusia tuotteitaan, pitää omia julkaisutilaisuuksiaan ja niin edelleen.

Vaikka toistaiseksi ei ole selvää, mikä yritysten toimintojen sulautumisen taso tulee jatkossa olemaan, alkaa ympyrän sulkeutuminen häämöttää jo horisontissa. OnePlus perustettiin nimenomaan Oppolla työskennelleiden Laun ja Carl Pein toimesta ja Oppo on yhtiön ainut osakkeenomistaja ainakin virallisissa kirjoissa.

Lähde: OnePlus

This site uses XenWord.
;